AC Oulun ja TamU:n sulkeminen liigasta vuosi sitten sai seurojen talousvastaavat entistä tarkemmiksi. Kaikki tiesivät, ettei liigalisenssiä tule, ellei pystytä näyttämään, että tulot ja menot ovat tasapainossa. Yksikään seura ei lähtenyt kokeilemaan kepillä jäätä. Hyväksymiskelpoiset luvut runnottiin hakemukseen vaikka väkisin.
Seurojen budjettimomentteja ei voida suoraan verrata keskenään. Eri tilitoimistot ryhmittelevät menoja eri tavoilla. Se on silti selvää, että liigaseurat ovat jakautuneet monen kerroksen väkeen. Pelaajakulut vaihtelevat laskutavasta riippuen vajaasta 300 000 eurosta vajaaseen miljoonaan euroon.
Suomen mestari HJK edustaa huippua niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Seuran yksityinen omistuspohja takaa perusvarmuuden. Menestys ruokkii lisäksi itse itseään. Pelkästään Suomen mestaruus ja eteneminen Eurooppa-liigan karsinnassa Schalkea vastaan toi seuran kassaan Euroopan jalkapalloliitolta runsaat puoli miljoonaa euroa. Onnistuneet pelaajakaupat ovat lihottaneet kassaa lisää niin, että toimintaa kyetään suunnittelemaan pitkäjänteisesti.
Rajan takana Espoossa on jo paljon vaikeampaa. Sekin pääsi nauttimaan europelien ansiosta Uefan tuesta vajaalla 200 000 eurolla. Työtä joudutaan tekemään sinnikkäästi ja karsitulla budjetilla, koska onnettomat katsomo-olot ja espoolaisten nurkkakuntaisuus pitävät lipputulot Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa kovin alhaisina.
Kolmas eurorahaa viime kauden esityksistään saanut suomalaisjoukkue oli KuPS, joka kuittasi kahdesta ottelustaan romanialaisjoukkuetta vastaan vajaat 100 000. Katsoja- ja sponsoritulot ovat Kuopiossakin olleet vain keskimääräistä suomalaistasoa. Naatiskelu pääsarjatasolla loppuisi ilman pääomistajan runsasta tukemista.
Euroopan liigoihin pääsevät tällä kaudella HJK:n ohella yrittämään Inter ja historiansa ensimmäistä kertaa JJK. Interin taloudellista tilannetta helpottaa, että omistajan halukkuus tukea joukkuettaan on vankkumaton. JJK on kyennyt ehtymättömillä tempauksillaan pitämään nokkansa veden pinnan yläpuolella. Pelaajabudjetti on korkeaa liigatasoa. Matkaa oikeaksi "Päijänteen Barcelonaksi" silti riittää.
Suurin osa 12 joukkueesta sijoittuu budjeteillaan keskikerroksiin. Ainakin kolmen joukkueen taloudellisia näkymiä pidetään erityisen vaikeina. Paperiteollisuuden hiipuminen näivettää Hakaa ja MYPAa. Lujille joudutaan myös Jarossa, jossa laihaksi lohdutukseksi on siihen ehditty tottua.
Liigaseurojen talousahdinko näkyy kaikessa raadollisuudessaan pelaajien peliasuista. Ne muistuttavat tilkkitäkkiä, koska rahat on kerättävä pienistä puroista. Seurojen taloutta rasittaa entisestään se, etteivät ne ole saaneet Urho TV:ltä odottamiaan korvauksia. Riita Veikkausliigan ja Urhon kesken varjostaa tulevankin kauden televisiointeja. Kausi alkaa kolmen kuukauden päästä, joten kiirettä pitää.
Veikkausliigan tehtävänä on kasvattaa pelaajia huipulle ja maajoukkueen käyttöön. Se ei onnistu, elleivät entistä useammat seurat voi nykyistä paremmin. Veikkausliigapelaajat ansaitsevat tällä hetkellä keskimäärin vähän yli 17 000 euroa vuodessa. Siitä on enää paha nyhjäistä.
Tuloja pitää saada lisää. Strategiat jäävät toteuttamatta, ellei perustaso, seurat, voi nykyistä paremmin. Ei riitä, että edustusjoukkueita valmennetaan päätoimisesti. Taito kehittyy juniorina. Heidän valmennukseensa pitää myös löytyä ammattimaisia tekijöitä.
Miten se onnistuu, jos monissa seuroissa joudutaan elämään vuodesta toiseen kädestä suuhun?
Kari Mänty