Italiassa oli suomalaisista paikalla miehistä Sami Jauhojärvi, Ville Nousiainen, Matias Strandvall ja Martti Jylhä sekä naisista Aino-Kaisa Saarinen, Riitta-Liisa Roponen, Riikka Sarasoja, Kerttu Niskanen, Krista Lähteenmäki ja Anne Kyllönen.
Täytyy sanoa, että suomalaisittain näyttää siltä, että urheilijoilla on viimeistelyvaihe sujunut hyvin ja he voivat valmistautua kisoja kohti hyvin luottavaisin mielin. Tällä hetkellä näyttää, että kaikki on sujunut suunnitelmien mukaisesti ja urheilijat ovat löytämässä parasta iskuaan MM-kisoihin. Ainoa huolenaihe on enää siinä, että kaikki pysyisivät terveinä. Leirillä ei ainakaan ollut mitään terveydellisiä ongelmia, vaan tilanne on hyvä kaikkien osalta.
Tämän hetkinen asetelma on varsin herkullinen. Yleisesti ottaen odotusarvo suomalaishiihtäjistä on menestyksen suhteen varsin maltillinen. Tämä sopii heille, sillä he ovat hyvissä iskuasemissa. Viimeiset todelliset asetelmat tulevat tarkasteluun Drammenissa ensi viikonloppuna.
Ainoa peikko tälle kisaviikonlopulle on se, että sinnekin on luvattu kireää pakkasta. Tämä voi aiheuttaa hiihtäjissä säännöstelyä hiihdettävien matkojen suhteen, ja se taas tekee ennakkoasetelmien ennustamisen vieläkin haasteellisemmaksi MM-kisoja ajatellen.
Riski sairastua on myös suuri, kun ollaan jo hyvässä kunnossa. Toisaalta, jos MM-kisojen aikaan on odotettavissa samanlaista pakkasta, olisi hyvä hiihtää kisat vastaavanlaisissa olosuhteissa. Tämä on varsin kaksipiippuinen juttu.
Kun verrataan tämän hetken tilannetta vuoden aikaisempiin maailmancupin kilpailuihin, niin suomalaiset ovat tällä hetkellä selvästi paremmassa tuloskunnossa. Siihen nähden voisi odottaa, että joukkueesta löytyy urheilijoita, jotka voivat taistella mitaleista. Aikku ja Musti ovat hyvässä iskussa, Kristan hiihto näyttää todella hyvältä tällä hetkellä... Oikeastaan uskon, että näemme vielä kilpailua siitä, ketkä pääsevät hiihtämään matkoja Oslossa.
Drammen on paikka, jossa katsotaan vielä viime hetken kunto, ja sen pohjalta päätetään varmasti lopulliset osallistujat Osloon. Naisten sprintti ja kymppi ovat sellaisia matkoja, joissa näin käy. Miesten puolelta eniten herättää mielenkiintoa Matti Heikkisen tilanne. Matti joutui tekemään säätöjä ohjelmaansa Rybinskin maailmancupin jälkeen. Hän päätti, ettei lähdekään korkealle ja osallistuukin Drammeniin, joten viikonloppuna hänen kunnostaan saadaan osviittaa. Täytyy muistaa, että Matin hyvä kunto on tärkeä miesten menestyksen kannalta.
Yleisesti ottaen viikonlopun kisoista voi sanoa samaa kuin Magnar Dalen on todennut: on mielenkiintoista nähdä, ketkä taktikoivat, ketkä osallistuvat ja ketkä eivät. Sunnuntain sprintin jälkeen hiihdetään jo torstaina sama matka MM-avauksessa.
MM-kisojen onnistumisen kannalta olisi suomalaisittain hyvä, että menestystä tulisi jo aikaisessa vaiheessa. Näin menestystä tulisi varmasti siitäkin eteenpäin. Suomelta on Drammenissa sekä miehissä että naisissa kokonaisuudessaan se joukkue, joka ainakin ennakkoon on hiihtämässä samoa matkoja, mitä MM-kisoissakin.
On kuitenkin yksi tekijä, joka voi aiheuttaa vielä muutosta tilanteeseen. Se on se, että valtaosa hiihtäjistä on ollut valmistautumassa korkealla ja se, kuinka sopeutuu alhaalla kilpailemiseen, vaihtelee paljonkin yksilöiden välillä. Näin ollen Drammenin ja Oslon kisojen välillä voi tulla isojakin muutoksia.
En kuitenkaan usko, että todellisuudessa ihan kärjessä tapahtuisi mitään radikaaleja muutoksia. Itse uskon, että suomalaisten kunto on ollut noususuhdanteinen ja on mielenkiintoista nähdä, millainen tulos tulee jo Drammenista. Se toimii ainakin tiennäyttäjänä MM-kisoissa.
Muiden maiden kohdalta tilannetta on vaikea sanoa. Normaaliin maailmancupin tuloslistoihin täytyy jättää oma varauksensa, sillä joukkueilla on ollut niin paljon erilaisia malleja valmistautua. Jos normaaleista lähtöasetelemista pidetään kiinni, niin miehissä monipuolisuus ja monella matkalla menestyminen tuovat Dario Colognan ja Petter Northugin kärkeen, naisissa Marit Björgenin ja Justyna Kowalczykin. Erot tulevat kuitenkin pienentymään ja kilpailu kiristyy, kun mennään MM-kisoja kohti.
Seiser Almin leiritunnelmista voin kertoa vielä sen, että henkinen sota on lähtenyt liikkeelle maiden välillä. Ainakin Suomen joukkueessa Musti on pitänyt siitä huolen, hän kun aina tykkää viljellä kommentteja vastustajien suorituksista ja kertoilla omasta kunnostaan. Jos hän on hiljaa, niin se kertoo vain siitä, ettei ole vielä valmis. Tämän hetkisestä puheen tasosta voi, kertoa, että hän on valmis taistelemaan.
Ja Suomen joukkueesta ainoa, jolta valmistautuminen on jäänyt viime tippaan, oli Magnar. Niinpä hän hiihti isoimman annoksen: kaksi lenkkiä joka päivä. Urheilijoilla tilanne oli onneksi parempi.
Reijo Jylhä