Oulun kaupunginjohtajan määräaikainen tehtävä tulee avoimeksi ensi keväänä, kun nykyisen kaupunginjohtajan Päivi Laajalan kuusivuotinen kausi päättyy sopimuksen mukaisesti. Virallinen päätös tehdään valtuustossa ensi viikolla, mutta hakukriteeristä päätettiin maanantaina kaupunginhallituksessa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä (kesk.) sanoo, että jatkossa painottuvat elinkeinoasiat ja kaupungin vetovoiman kasvattaminen.

– Haluamme että tulevalla johtajalla on talous- ja henkilöstöjohtamisen kokemusta ja erittäin hyvää elinkeinoelämän ja julkishallinnon tuntemusta, Vehkaperä kertoo.

Hän odottaa myös, että uusi johtaja on kielitaitoinen visionääri, jolla on jo hyvät verkostot käytössään.

Poliittiset ryhmät eivät ole Oulussa lähteneet julkisesti puhumaan seuraavan kaupunginjohtajakauden konkreettisista vaatimuksista. Viime kerralla vuonna 2016 Oulu haki yksinkertaisesti Suomen parasta kaupunginjohtajaa.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen (kok.) sanoo, että mitään isoja intohimoja ei ole noussut näköpiiriin. Nykyisessä muutostilanteessa korostuu hänen mielestään johtamiskyky.

Nykyinen kaupunginjohtaja Päivi Laajala on pantannut kevään ja kesän ajan omia jatkosuunnitelmiaan ja tietoa siitä, hakeeko hän virkaa uudelleen. Päätöstä hän ei ole vielä tehnyt, mutta ilmoitti maanantaina Ylelle harkitsevansa hakemista.

Hän tuli Ouluun valtiovarainministeriön ylijohtajan virasta, ja talouden kurissapito onkin ollut yksi hänen keskeisimmistä tehtävistään myös Oulussa. Kaupunki oli hänelle toki tuttu jo entuudestaan, sillä hän toimi aiemmin Oulussa apulaiskaupunginjohtajana.

Päivi Laajala valittiin kaupunginjohtajaksi vuonna 2016 lopulta hyvin tiukassa äänestyksessä, jossa vastaehdokkaana oli Kiimingin kunnanjohtajan paikalta kuntaliitoksen yhteydessä uuden Oulun talousjohtajaksi siirtynyt Jukka Weisell. Äänestyksessä Laajala sai 34 ja Weisell 33 ääntä.

Oulun kaupunginjohtajana ollessaan Päivi Laajala haki Kelan pääjohtajaksi vuonna 2019. Hän oli mukana haastateltujen joukossa, mutta tehtävään valittiin lopulta Outi Antila.

Kunta ja maailma muuttumassa

Verrattuna edelliseen johtajavaaliin kunnat ja maailma ovat muuttuneet rajusti. Ensi vuoden alussa aloittavat hyvinvointialueet ottavat hoitaakseen kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen. Samalla kuntien talousarvioista siirtyy uusille organisaatioille noin puolet.

Oulussa uusi kaupunginjohtaja johdattelee perinteisesti teknologiakaupunkina itseään mainostanutta Oulua myös kohti vuoden 2026 kulttuuripääkaupunkirientoja. Uuden kaupunginjohtajan tehtäviin kuuluu siis nostaa taiteen ja kulttuurin merkitys osaksi kaupunkikehitystä.

Oululla on edessään joukko isoja investointeja. Koulujen ja muiden kiinteistöjen korjaamisen lisäksi investointeja tarvitaan muun muassa liikuntapaikkoihin. Raksilan uintikeskuksen uudelleenrakentamista pitää pohjustaa jo lähivuosina rakentamalla uusi uimahalli Linnanmaalle, jotta se olisi käytöässä kun vasarat alkavat paukkua Raksilassa.

Isoja rahoja liikkuu myös haaveissa uudesta matkakeskuksesta sekä siihen liittyvästa areenasta. Myös teitä ja tieväyliä pitäisi parantaa ja ennen pitkää remonttiin joutuvat myös kaupungin keskustassa olevat Tuiran sillat.

Kaiken tämän lisäksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan sekoitti niin energiamarkkinat kuin rakennusbudjetitkin. Rahan reikiä on siis tiedossa, vaikka vuosi vuodelta paisuneet sote-menot ovatkin nyt siirtymässä hyvinvointialueiden harteille.