Erityisesti lapsia sairastuttavaa enterovirusta on runsaasti liikkeellä Suomessa.

Tautitapauksia on paljon Etelä-Suomessa, mutta myös esimerkiksi Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin erikoislääkäri Katri Backmanin mukaan enterovirus aiheuttaa tyypillisesti nielutulehdusta ja rakkuloivaa ihottumaa.

– Suurin osa lapsista sairastaa taudin lievänä, mutta jonkin verran on tullut myös osastolle, Backman kertoo.

Enterovirusta on esiintynyt hyvin vähän koronaviruspandemian aikana. Backman uskoo tämän selittävän sitä, miksi tautia on nyt tavallista enemmän liikkeellä.

– Aika paljon on lapsia, jotka eivät ole vielä kohdanneet enterovirusta.

Enterovirukselta on vaikea suojautua, sillä se leviää helposti sekä pisara- että kosketustartuntana jo ennen oireiden alkamista.

Backmanin mukaan hyvä käsihygienia auttaa kuitenkin myös enterovirusta vastaan.

Myös Pohjois-Karjalassa on havaittu paljon enterovirusta

Joensuun keskussairaalan infektioyksikköä vetävä lastenlääkäri Sara Sipilä kertoo sähköpostilla, että osastohoitoonkaan päätyvät lapset eivät yleensä sairasta vakavaa tautia.

Sipilä huomauttaa kuitenkin, että Etelä-Suomessa on liikkeellä myös toisentyyppistä enterovirusta, joka on aiheuttanut vakaviakin hengitystieinfektioita.

Itä-Suomessa hengenahdistusta aiheuttavaa virustyyppiä ei ole toistaiseksi tavattu. Erikoislääkäri Backman pitää kuitenkin hyvin todennäköisenä, että virus leviää myös Pohjois-Savoon.

– Olemme tehostaneet virusnäytteiden ottoa, hän toteaa.

Lue myös:

Enterovirukset iskivät tänä vuonna tavallista aiemmin – pogostantautitapauksia odotetaan tavallista enemmän