Turun kaupunginteatterin yleisömäärä on toipunut koronavuosien notkahduksesta.
– Viimeisten kolmen viikon aikana myynti on piristynyt selvästi ja olemme pystyneet kirimään samalle tasolle kuin syksyllä 2019, joka oli viimeinen tavallinen syksy ennen korona-aikoja, iloitsee Turun kaupunginteatterin johtaja Arto Valkama.
Pieni varautuminen vaikuttaa silti edelleen, Valkama tunnustaa.
– Tässä on viime vuosina tottunut siihen, että muutokset tulevat nopeasti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että yleisö on tulossa sankoin joukoin takaisin ja se on meidän kannalta vain hyvä asia.
Vielä alkuvuonna yleisömäärä laahasi koronavuosia edeltävästä vuoden 2019 tasosta. Koronarajoituksien takia teatteri oli kokonaan kiinni tammikuussa ja helmikuussa. Etenkin ryhmäasiakkaiden määrä on ollut vähäinen kesäkuun loppuun asti.
Pikkujoulukaudesta toivotaan vilkasta
Kaupunginteatterin johtaja Arto Valkama uskoo ryhmäasiakkaiden palaavan teatteriin pikkujoulukautena.
– Mitä olen käynyt keskusteluja yritysten ja yrittäjien kanssa, niin kaikilla on aika vahva tarve saada vahvistettua työpaikan yhteisöllisyyttä. Näen, että on myös tarve sellaiseen tekemiseen, jota teatteri voi tarjota. Toivottavasti tänä vuonna tulee paljon pikkujouluyleisöä.
Kevään toimintaan vaikuttivat myös useat sairauspoissaolot. Lukuisia esityksiä jouduttiin perumaan sairauspoissaolojen vuoksi. Valkama kertoo, että sairauspoissaoloihin pyritään varautumaan.
– Kyllä niitä paikkauksia on jo tehtykin. Kaikkia näytelmiä ei pysty paikkauksilla pelastamaan, jos tekijät sairastuvat, mutta aina yritämme varautua ja pyrimme saamaan esitykset pyörimään.