ORLANDO, FLORIDA. Yhdysvaltain konservatiivien kokous lauantaina näytti jälleen kerran, että populististen poliitikkojen paras kontrolloija on lopulta populaari mielipide. Tämä pätee erityisesti turvallisuuspolitiikkaan, jota kotimaiset kiistat eivät kosketa.
Ensin kertauksena pari asiaa Yhdysvaltain entisestä presidentistä Donald Trumpista.
Presidenttikautensa aikana Trump halvensi toistuvasti kansainvälisen yhteistyön merkitystä ja flirttaili avoimesti ajatuksella Yhdysvaltojen vetämisellä pois puolustusliitto Natosta.
Vuonna 2019 Trump yritti kiristää Ukrainaa tavoitellessaan omaa poliittista etuaan. Kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi neuvotteli uusista ohjushankinnoista, Trump vaati, että Zelenskyi aloittaisi vastapalveluksena poliittisesti motivoidun tutkinnan muun muassa presidentti Joe Bidenin pojan Hunter Bidenin Ukraina-kytköksistä. Tapaus johti Trumpin ensimmäiseen virkarikosoikeudenkäyntiin, jonka päätteeksi republikaanisenaatti vapautti Trumpin syytteistä.
Tavattuaan Venäjän Vladimir Putinin Helsingissä vuonna 2018, Trump antoi ymmärtää uskovansa ennemmin Putinin sanaa kuin omia tiedustelupalveluitaan.
Kun Venäjä viime viikolla tunnusti Ukrainalle kuuluvat separatistialueet itsenäiseksi valtioiksi, Trump kehui Putinia radiohaastattelussa nerokkaaksi. Vielä tiistaina Trump piti Venäjän armeijaa “voimakkaana rauhanturvajoukkona”.
Eilen lauantaina viesti oli muuttunut, kun Trump puhui kannattajilleen konservatiivien kokouksessa Orlandossa.
Trump selitteli lausuntoaan sanomalla, että vaikka Putini toiminta on nokkelaa, on hyökkäys Ukrainaan loukkaus ihmisyyttä vastaan.
Trumpin mukaan mitään vastaavaa hyökkäystä ei olisi tapahtunut, jos hän olisi ollut presidentti – Putin ei olisi uskaltanut. Entisen presidentin mukaan pakotteet ovat väärä vastaus sotatoimiin, tosin Trump ei kertonut, mikä hänen vaihtoehtonsa olisi ollut.
– Putin soittaa Bidenia kuin rumpua, Trump sanoi ja sai yleisön hurraamaan.
Paras selitys mielenmuutokseen löytyy kokouskeskuksen käytäviltä.
Trumpin kannattajat tuomitsevat Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan samalla tavalla kuin muutkin amerikkalaiset. Trump luki tilanteen oikein, ja keskittyi haukkumaan Bidenia Putinin kehumisen sijaan.
– Vaikka maamme on poliittisesti hyvin jakautunut, koko Yhdysvaltoja yhdistää tukemme Ukrainalle, sanoi Trumpin tukija Mary Edwards pukien sanoiksi monien konferenssikävijöiden ajatuksen.
Hän on oikeassa: viime päivinä yhdysvaltalaiset, ääripäiden yksittäisiä soraääniä lukuunottamatta, ovat ehkä ensi kertaa moneen vuoteen päässeet jostain asiasta yhteisymmärrykseen.
Se ei sinänsä ole yllättävää.
Turvallisuuspolitiikka on ollut Yhdysvalloissa vuosikymmeniä puolueiden välisen yhteistyön areena, jonka tasaajana toimii poliittisesti sitoutumaton sotilasjohto.
Vaikka konservatiivit ja liberaalit ovat nähneet uhkakuvat eri tavalla, ne ovat johtaneet samaan ratkaisuun.
Erityisen merkittävä tämän suhteellisen yhteisen ulkopoliittisen linjan kannalta oli 1990-luku, jolloin Yhdysvallat päätti suuntansa kylmän sodan voittajana ja maailman johtavana supervaltana.
Liberaalit näkivät tulevaisuuden uhkakuvina esimerkiksi etniset konfliktit ja uusien, heiveröisten demokratioiden aseman maailman näyttömällä. He halusivat pönkittää YK:n asemaa kehittämällä järjestön yhteistyötä Naton kanssa. Konservatiivit - ja jotkut liberaalipoliitikot kuten Tšekki-taustainen Madeleine Albright - olivat huolissaan Venäjän-uhasta.
Kaikki olivat huolissaan ydinaseista.
Väittelyn lopputulos oli laajasti tuettu Naton laajeneminen.
Kukaan ei voi tietää, miten Ukrainan hyökkäys olisi edennyt, jos Trump olisi ollut presidentti.
Huoli kansainvälisen pakoterintaman tulevaisuudesta on kuitenkin perusteltu. Pakotteet Venäjää vastaan ovat tulleet jäädäkseen, mutta vaativat aktiivista sitoutumista tuleviltakin johtajilta.
Trump on republikaaniäänestäjien suosikki presidenttiehdokkaaksi vuoden 2024 vaaleissa, eivätkä liittolaiset luota Trumpin epätasaiseen ulkopolitiikkaan. Yhdysvalloissa on jo tänä vuonna välivaalit, joissa kongressiin nousee todennäköisesti uusi aalto Trumpin linjaa kannattavia republikaanipoliitikoita.
Heitä ohjaa äänestäjäkunta, joka ainakin juuri nyt vaatii entistä kovempia Venäjän-vastaisia toimia.
Toistaiseksi Eurooppa voi huokaista helpotuksesta.