Hieman alle 20 prosenttia 5–11-vuotiasta on saanut koronarokotuksen Keski-Pohjanmaalla. Koko maassa luku on yli 23 prosenttia eli valtakunnan keskiarvoa ollaan alueella jäljessä.

Tällä hetkellä hieman yli 1 300 lasta 7 000:sta 5–11-vuotiaasta on rokotettu koronapiikillä alueella.

Tammikuussa rokotuksissa koettiin jopa ruuhkaa, mutta nyt innostus on hiipumassa, kertoo joukkorokotuksista vastaava Jukka Aro.

– Aikoja on tarjolla selvästi enemmän kuin halukkaita rokotteen ottajia. Ei voida sanoa, että oltaisiin hyvällä tasolla, summaa Aro.

Syynä laskevaan intoon voi olla se, että moni lapsi on jo sairastanut koronan. Taudin sairastamisen jälkeen korotuksen voi ottaa vasta 4–6 kuukauden kuluttua.

Lue seuraavaksi:Lasten koronarokotuksiin yllätysruuhka Kokkolassa – Ylilääkäri: "Varauduttiin sataan, mutta tulikin pari sataa"

Lasten rokotukset alkoivat riskiryhmien rokotuksilla Soiten alueella ennen vuodenvaihdetta.

5–11-vuotiaita rokotetaan edelleen Kokkolan ja Vetelin rokotuskeskuksissa ajanvarauksella lasten omalla linjalla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittaa rokotuksia alle 12-vuotiaiden riskiryhmille ja ohjeistaa tarjoamaan mahdollisuutta perusterveille 5–11-vuotiaille.

Lue myös:

Alle 12-vuotiaiden koronarokotusajat varataan tunneissa Keski-Pohjanmaalla – "Halukkuutta löytyy, mutta tahtia hidastavat käytännönjärjestelyt"