Koronan aiheuttama sairaalahoidon tarve on kasvanut Oulussa varsinkin erikoissairaanhoidossa.
Oulun yliopistollisessa sairaalassa oli maanantaina 16 koronapotilasta, ja Oulun kaupunginsairaalassa tällaisia potilaita oli kymmenen.
Viime viikon alkupuolella OYSissa kerrottiin olleen 11 koronapotilasta, viikon loppua kohti määrä oli jo laskenut kymmeneen.
Oulun kaupunginsairaalassa henkilöstön poissaolot ovat aiheuttaneet tarvetta erityisjärjestelyihin. Näin on myös Oulun kaupungin kotihoidossa sekä avoterveydenhuollossa. Jo viikko sitten kaupungilta kerrottiin, että järjestelyjä poissaolojen vuoksi on jouduttu tekemään hyvinvointipalveluissa.
Viime viikolla kaupungissa on ollut kaksi koronaan liittyvä kuolemantapausta, kummatkin Oulun kaupunginsairaalassa.
Oulussa koronarokotustahti on hidastunut viime viikolla merkittävästi aiemmasta, edelliseen viikkoon verrattuna rokotteita annettiin lähes puolet vähemmän. Kaikkiaan Oulun kaupungin rokotuspisteiltä rokotteen haki 4 253 henkilöä.
Uusia koronatartuntoja todettiin Oulussa 1 367 viime viikolla, luku on nousussa. Edellisellä viikolla tartuntoja oli 1 287. Näytteidenottokriteerejä on jo aiemmin tiukennettu. Tartunnanjäljityksessä on Oulussa aiempaan tapaan lähes puolentoista viikon viive.
Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontuu tiistaina 8. helmikuuta arvioimaan maakunnan epidemiatilannetta sekä koronarajoituksia ja -suosituksia.
Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.