Tänään astuvat voimaan aluehallintoviraston määräämät uudet kokoontumisrajoitukset. Länsi- ja sisä-Suomen aluehallintovirasto päätti perjantaina kieltää yli sadan henkilön sisätiloissa pidettävät tilaisuudet, joissa ei ole kaikille osallistujille määritettyjä istumapaikkoja. Lähinnä kielto siis koskee tapahtumia, joissa seistään.
Käytännössä rajoitukset voi välttää järjestämällä istumapaikat tai ottamalla käyttöön koronapassin.
Rajoitukset ovat voimassa tästä päivästä joulukuun viidenteen päivään.
Etelä-Pohjanmaa on edelleen pandemian leviämisvaiheessa. Koronatartuntojen määrä pysyi korkealla viikonloppuna Etelä-Pohjanmaalla. Yhteensä perjantain, lauantain ja sunnuntain testeissä todettiin yli 60 uutta tartuntaa.
Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 9 koronapotilasta.
Lue myös: Sisätiloihin kokoontumisrajoituksia Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle: iskevät yli sadan hengen tilaisuuksiin, joissa ei ole istumapaikkoja
Uutisia maakunnan koronatilanteesta.