Kymenlaakson koronatilanne täyttää uudet leviämisalueen tunnusmerkit.
Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt alueita ilmoittamaan tänään, täyttyykö niissä leviämisalueen kriteerit. STM päivitti viime perjantaina koronastrategiaansa siten, että päätöksenteko koronarajoituksista siirtyy entistä vahvemmin alueille.
Päivitetyssä strategiassa alueiden luokittelusta leviämis- ja kiihtymisvaiheeseen luovutaan, koska rokotuskattavuus on ylittänyt 80 prosentin tavoitteen. Tilalle tulee uusi määritelmä kuvaamaan aluetta, jolla koronavirus pääsee jylläämään: leviämisalue.
Sote-kuntayhtymä Kymsote on ilmoittanut, että Kymenlaakso täyttää leviämisalueen kriteerit.
Koronavirustilanne rasittaa terveydenhuoltoa
Yksi kriteeri on esimerkiksi rokotuskattavuuden puute.
Kymenlaaksossa lähes 82 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä on saanut kaksi koronavirusrokotetta. Luku on hieman enemmän kuin koko maassa keskimäärin.
– Se on päälle keskiarvon, mutta alle 80 prosentin rokotuskattavuuden täyttäviä ikäryhmiä on edelleen nuoremmissa ryhmissä, Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa perustelee.
Mäntymaan mukaan 80 prosentin rokotuskattavuuskaan ei riitä estämään taudin leviämistä.
Muita leviämisalueen kriteerejä ovat esimerkiksi sairaalahoidon kuormittuneisuus ja positiivisten näytteiden osuus.
Johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan terveydenhuollon kuormitus on kova Kymenlaaksossa. Sairaalahoidossa on edelleen yksitoista koronaviruspotilasta, mikä on enemmän kuin koko epidemian aikana.
– Koronatilanne rasittaa koko järjestelmää. Se mitä tarvitaan (henkilökuntaa) rokotuksiin, testaamiseen ja tartunnanjäljitykseen, on pääasiassa pois normaalitoiminnasta.
Positiivisten näytteiden osuus on 4,6 prosenttia, mikä ylittää leviämisalueen kriteerin.
– Viimeisten parin-kolmen viikon aikana on ollut paljon tartuntoja, ja tartunnanjäljitys on ollut kovilla. En usko, että lähiviikkoina päästään paljon parempaan suuntaan.
Uudet rajoitukset harkinnassa
STM ohjaa alueita seuraamaan omaa epidemiatilannettaan ja päättämään rajoituksista sen pohjalta. Tämä tarkoittaa sitä, että alueilla on jatkossa entistä isompi vastuu epidemian hillitsemiseen.
Kymenlaakson koronaryhmä kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona päättämään mahdollisista uusista rajoituksista.
Johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan rajoituksia kohdistetaan sinne, missä arvioidaan olevan suuri riski tartuntoihin. Mäntymaa ei ota kantaa siihen, millaisia rajoituksia Kymenlaaksoon on odotettavissa. Hän kuitenkin mainitsee esimerkkejä niin sanotuista riskitilaisuuksista.
– Ensimmäisenä tulee mieleen sellaiset yleisötilaisuudet, missä ei ole merkittyjä istumapaikkoja, kuten urheilukatsomot, keikat ja konsertit.
Lue lisää: Rokotteen teho, maskisuositukset, kasvavat tartuntaluvut – koronatilanteen monimutkaisuus hämmentää, tässä kahdeksan kysymystä ja vastausta