Kahden suurimman mobiilisovelluskaupan omistajat Google ja Apple ovat ryhtyneet toimiin sosiaalisen median Parler-palvelua vastaan väkivallan lietsomisen takia.

Toimien taustalla on Yhdysvaltain kongressin keskiviikkoinen rynnäkkö, jonka osanottajien kerrotaan viestitelleen keskenään juuri Parlerin kautta.

Google ilmoitti poistavansa Parlerin sovelluskaupastaan ja Apple uhkaa tehdä samoin.

Parler on ollut monien presidentti Donald Trumpin kannattajien suosiossa. Se on myös ollut suojapaikka äärioikeistolaisille mediapersoonallisuuksille, jotka kokevat joutuneensa muiden somepalvelujen sensuroimiksi.

Sosiaalisen median yhtiöt ovat sulkeneet Trumpin tilejä tämän kannattajien keskiviikkoisen kongressirynnäkön takia. Viimeksi Trumpin tilin sulkemisesta ilmoitti Twitter, joka on ollut Trumpin keskeinen viestintäkanava ohi perinteisen median.

Teknojätit vaativat moderointia

Googlen mukaan Parlerissa on levitetty postauksia, jotka lietsovat väkivaltaa. Yhtiö sanoi, että Google Play -kaupassa jaettavilta sovelluksilta edellytetään vankkaa moderointia ja siksi se jäädyttää Parlerin sovelluksen jakamisen sovelluskaupassaan.

Google ilmoittaa, että Parlerin on osoitettava kykenevänsä moderoimaan eli valvomaan sisältönsä asiallisuutta, ennen kuin se voi palata sovelluskauppaan.

Apple antoi Parlerille vuorokauden aikaa toimittaa sille yksityiskohtaisen moderointisuunnitelman. Apple viittasi tietoihin, että osa kongressiin tunkeutuneista koordinoi toimiaan Parlerissa.

Toimet merkitsevät, että Parleria ei voisi ladata maailman johtavista sovelluskaupoista.

Jos Apple vetää Parlerin pois sovelluskaupastaa, kuluttajat eivät enää voi ladata sovellusta iPhone-puhelimiinsa tai iPad-tabletteihinsa. Sovelluksen jo ladanneet voisivat jatkaa sen käyttämistä, mutta yhtiö ei voisi päivittää sovellusta, mikä tekisi siitä lopulta vanhentuneen.

Parlerin perustaja: Hyökkäys kansalaisvapauksia vastaan

Parlerin toimitusjohtaja John Matze kirjoitti verkossa, että Apple soveltaa Parleriin standardeja, jota yhtiö ei itse noudata. Matze kirjoitti Googlen ja Applen hyökkäävän kansalaisvapauksia vastaan.

Itseään libertaariksi kuvaileva Matze perusti Parlerin vuonna 2018 vaihtoehdoksi valtavirran somekanaville. Parleria on kutsuttu "Twitteriksi lman sääntöjä".

– Me emme anna periksi kilpailunvastaisten toimijoiden painostukselle! Olemme aina pitäneet yllä sääntöjämme väkivaltaa ja laitonta toimintaa vastaan, Matze kirjoitti julkilausumassaan.

– Me EMME anna periksi poliittisesti motivoituneille yhtiöille ja sananvapautta vihaaville määräilijöille.

Matze syytti Applea kaksinaismoraalista.

– Ilmeisesti he uskovat, että Parler on vastuussa KAIKISTA käyttäjien sisällöistä Parlerissa, Matze kirjoitti.

– Samalla logiikalla Applen pitää olla vastuussa KAIKISTA toimista, joita sen puhelimille tehdään. Applen täytyy olla vastuussa jokaisesta autopommista, jokaisesta laittomasta matkapuhelinkeskustelusta, jokaisesta laittomasta rikoksesta, joka tehdään iPhonella, hän kirjoitti.

Parler-sivustolla oli perjantaina löydettävissä useita postauksia, joissa esitettiin esimerkiksi demokraattipoliitikkojen hirttämistä, kehotettiin kansalaisia aseistautumaan ja valmistautumaan taisteluun ja lähtemään hankojen ja soihtujen kanssa tapaamaan paikallisviranomaisia.

Parlerissa levisi myös kehotuksia uuteen hyökkäykseen kongressiin, joko 17. tai 19. tammikuuta, Fortune-lehti kirjoittaa.

Kovan linjan oikeiston suosikki

Toimet todennäköisesti suututtavat Yhdysvaltain oikeistoa, joka katsoo, että somejätit tukahduttavat konservatiivisia ääniä.

Kun valtavirran sosiaalisen median palvelut kuten Facebook ja Twitter ovat kiristäneet sivustoille levitettävien sisältöjen valvontaa, Yhdysvalloissa erityisesti jyrkän oikeistolaiset sosiaalisen median käyttäjät ovat suunnanneet Parleriin, viestipalvelu Telegramiin ja Gab-sivustolle.

Parler sai huomiota, kun merkittäviä Trumpin kannattajia siirtyi sen käyttäjiksi. Joukossa ovat muun muassa Trumpin asianajaja Rudy Giuliani, Texasin senaattori Ted Cruz.

Parleria käyttävät myös oikeistolaiset mediapersoonat kuten Fox Newsin talk show -isäntä Sean Hannity ja kommentaattori Candace Owens.

Parlerin pariin on hakeutunut myös useilta muilta alustoilta karkotettu muslimeja vastustava oikeistoaktivisti Laura Loomer, joka tempaisi marraskuussa 2018 kytkemällä itsensä käsiraudoilla Twitterin New Yorkin toimiston oveen, kun Twitter oli sulkenut hänet palvelustaan.

Viime marraskuussa konservatiivinen aktivisti Rebekah Mercer vahvisti, että hän ja hänen perheensä rahoittavat Parleria.

Rebekah Mercer ja hänen isänsä, sijoittaja Robert Mercer ovat tukeneet lukuisia jyrkän oikeistolaisia ja konservatiivisia poliittisia hankkeita, muun muassa Breitbart-uutissivustoa.

Lisää aiheesta:

"Presidentti Trump kutsuu sinut Washingtoniin" – näin kongressiin tunkeutuneet ääriryhmät suunnittelivat valtausta netissä 9.1.2020

Twitter on pysyvästi jäädyttänyt Donald Trumpin käyttäjätilin – syynä väkivaltaan yllyttämisen riski 9.1.2020

Aiheesta muualla:

The New York Times: Parler Pitched Itself as Twitter Without Rules. Not Anymore, Apple and Google Said. 8.1.2020

BBC: Google suspends 'free speech' app Parler 9.1.2020

Fortune: Apple and Google put conservative social network Parler on notice for violent posts 9.1.2020