166 vuotta sitten perustettu republikaanipuolue, toinen Yhdysvaltain valtapuolueista, on sekasorron tilassa.
Presidentti Donald Trump on pitänyt puoluetta tiukassa otteessaan presidenttikautensa ajan nimittämällä sen johtoon omia ehdokkaitaan.
Puolue on saanut Trumpilta paljon mieluisia päätöksiä: veronalennuksia, tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ja konservatiivituomareita Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen.
Trump on myös tuonut puolueen ruohonjuuritason toimintaan sellaista pontta ja innokkuutta, jota ei olla nähty vuosikymmeniin.
Trumpin tähti on kuitenkin laskussa.
Vuoden 2018 välivaaleissa, Trumpin oltua vallassa kaksi vuotta, demokraatit veivät republikaaneilta enemmistöaseman parlamentin alahuoneessa edustajainhuoneessa.
Marraskuun 2020 presidentinvaaleissa Trump hävisi demokraattien Joe Bidenille selvin luvuin. Ja tällä viikolla varmistui, että demokraatit saavat haltuunsa myös parlamentin ylähuoneen senaatin.
Istuva presidentti ei ole hävinnyt näin paljon sitten republikaanipresidentti Herbert Hooverin vuonna 1932.
Puolue on kuitenkin seissyt vankasti Trumpin takana tappioista huolimatta. Muttei seiso enää.
Kun liika on liikaa
Historialliset häviöt yhdistettynä Trumpin yrityksiin kumota laillinen vaalitulos saivat jo loppuvuodesta osan republikaaneista kääntymään Trumpia vastaan.
Tai ainakin olemaan noudattamatta hänen käskyjään.
Sitten tuli tammikuun 6. päivä. Tuon päivän tapahtumat muistetaan vielä pitkään Trumpin kauden jälkeen.
Trumpin innoittamat mielenosoittajat hyökkäsivät hänen myötävaikutuksellaan Yhdysvaltain vallan ytimeen kongressiin.
Rakennuksen sisällä oli käynnissä presidentinvaalien tuloksen hyväksyminen, joka perinteisesti on lähinnä muodollisuus.
Hyökkäyksen jälkeen Trumpin hallinnosta on lähtenyt johtavia republikaanipoliitikkoja kuin uppoavasta laivasta.
Hei, täällä soittaa Donald Trump
Se, mitä Floridassa tapahtui kongressin valtauksen jälkeisenä päivänä, antaa osviittaa tulevasta.
Republikaanipuolueen kansallinen komitea (RNC) kokoontui talvikokoukseensa Amelia Islandilla sijaitsevaan loistohotelliin.
Puolue julkaisi tiedotteen, jossa tuomittiin kovasanaisesti Washingtonin väkivaltaisuudet. Päivää aiemmin Trump oli kutsunut hyökkääjiä "erittäin hienoiksi ihmisiksi" ja kertonut rakastavansa heitä.
Trump soitti kokoukseen. Hän ei maininnut Washingtonin mellakointia sanallakaan. Puhelun aikana kokousosallistujien joukosta soitettiin Trumpille suosiota. "Rakastamme sinua", joku huusi paikalla olleen Washington Post -sanomalehden toimittajan mukaan.
Käytävillä kuultiin kuitenkin soraääniä.
– Ihmiset ovat hiton kyllästyneitä. Kuulin useita kertoja keskusteluja siitä, miten presidentti (Trump) on vastuussa häviöstämme Georgian osavaltion vaaleissa sekä eilisistä tapahtumista, nimettömänä pysyttelevä puoluekokousosallistuja sanoi Washington Postille.
Republikaaneja uhkaa pitkä paitsio
New York Times -sanomalehti arvioi republikaanipuolueen olevan suuren valinnan edessä.
Lehden mukaan Trumpin perintö saattaa tahria puolueen maineen ja sysätä sen pitkään oppositiokauteen, kuten kävi republikaanipresidentti Richard Nixonin Watergate-skandaalin jälkeen 1970-luvulla.
Vastaava oppositiokausi seurasi Hooverin häviötä vuoden 1932 presidentinvaaleissa.
Tässä vertailussa on vain yksi ongelma. Toisin kuin Nixon, Trump on todella suosittu puolueen äänestäjien keskuudessa.
The Economistin mukaan kaikista hänen tappioistaan huolimatta Trumpin suosio republikaaniäänestäjien keskuudessa on 90 prosentin luokkaa.
Kongressin valtaus järkytti maailmaa, mutta puolet republikaaneista piti toimia hyväksyttävinä.
Kaksi kolmasosaa republikaaneista uskoo Trumpin valheisiin vaalivilpistä presidentinvaaleissa.
Republikaanien suuri haaste on luoda pesäeroa Trumpiin, muttei hänen kannattajiinsa.
Puhuessaan kongressissa sen jälkeen, kun valtaajat oli saatu ulos rakennuksesta, republikaaniedustaja Chip Roy tiivisti tilanteen seuraavasti.
– Jos republikaanipuolue pyörii vain ja ainoastaan presidentti Trumpin ympärillä, tulemme häviämään. Mutta häviämme myös silloin, jos unohdamme sen, mikä Trumpin sanomassa vetosi erittäin turhautuneisiin kansalaisiin, hän sanoi New York Timesin mukaan.
Lue täältä Ylen juttu siitä, miten Trump voi yhä vaikuttaa Yhdysvaltojen poliittiseen tulevaisuuteen: Vaalivuosi paljasti demokratian haavoittuvuuden Yhdysvalloissa – "Tiedä vaikka Trump vielä perustaisi varjohallituksen"
Johtavat republikaanit tekevät pesäeroa Trumpiin
Puolueen suurista vallankäyttäjistä edustajainhuoneen republikaanijohtaja Kevin McCarthy ja vaikutusvaltainen senaattori Ted Cruz ovat Trumpin leirissä.
Senaatti on Yhdysvalloissa huomattavasti edustajainhuonetta tärkeämpi vallankäyttäjä. Siksi on merkittävää, että senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell on kääntynyt Trumpia vastaan, syyttäen tätä sekä Georgian vaalitappiosta että arvostellen hänen väitteitään vaalivilpistä presidentinvaaleissa.
McConnell on ollut Trumpin tärkein poliittinen liittolainen liittovaltion hallinnossa. Trumpia arvostelee myös vaikutusvaltainen republikaanisenaattori Lindsey Graham.
– Hänen toimintansa on osa ongelmaa, ei ratkaisu siihen, hän sanoi puheessaan senaatissa ja jatkoi myöhemmin sanomalla, että hänellä ja Trumpilla "on ollut hitonmoinen matka".
Trump ei voi edes luottaa oman varapresidenttinsä Mike Pencen tukeen.
Pence ei taipunut Trumpin uhkailuun vaalituloksen hylkäämisestä ja lopulta ohitti Trumpin päätäntävallan määrätessään kansalliskaartin sotilaat turvaamaan tilannetta kaaoksen keskelle joutuneeseen kongressiin.
Mediatietojen mukaan Trumpin ja Pencen välit ovat sittemmin viilenneet.
Voiko republikaanipuolue hajota?
Teoriassa tietenkin voi, mutta Yhdysvaltain vaalijärjestelmä käytännössä takaa sen, ettei näin käy. Koska suurin puolue saa maan vaalitavassa kaikki osavaltion valitsijamiehet, ei kahtia jakautunut republikaanipuolue tulisi millään pärjäämään demokraateille.
Pikemminkin on kyse siitä, kuka puolueessa saa vallan. Nyt se on Trumpilla, mutta miten pitkään?
– Tämä ei ole enää republikaanipuolue. Tämä on Donald Trumpin republikaanipuolue, Trumpin poika Donald Trump Jr. huudatti mielenosoittajia ennen keskiviikon kongressihyökkäystä.
Puolueella ei ole nimetä ketään valovoimasta tähteä Trumpin tilalle. Eikä Trump sitä paitsi ole lähdössä mihinkään.
– Kansalaiset, presidenttinänne toimiminen on ollut elämäni suurin kunnia. Ja teille ihanat tukijani, tiedän että te olette pettyneitä, mutta meidän uskomaton taipaleemme on vasta alkamassa, Trump sanoi torstaina pitämässään puheessa.
Aiheesta lisää Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa Ylen Radio 1:ssä klo 12.05.