Yhdysvaltain presidentti Donald Trump menetti keskeisen valttikorttinsa, kun Twitter jäädytti hänen tilinsä pysyvästi. Trumpin tilin sulkeminen nostattaa laineita myös Twitter-keskusteluissa.
Demokraattisenaattori Mark Warner kirjoitti Twitter-tilillään, että kyseessä oli kauan odotettu askel.
– Mutta on tärkeää muistaa, että tässä on kyse suuremmasta asiasta kuin yhdestä henkilöstä. Kyse on kokonaisesta ekosysteemistä, joka sallii väärän informaation ja vihan levitä hallitsemattomasti, Warner korosti.
Trumpin vastaehdokas vuoden 2016 presidentinvaaleissa, demokraattien Hillary Clinton kuittasi tiedon lyhyesti Twitter-tilillään viitaten aiempaan viestiinsä, joka kehotti Trumpia poistamaan tilinsa.
Republikaanileirissä Twitterin päätös herätti syytöksiä sensuurista ja sananvapauden tuhoamisesta.
– Ihmisten vaientaminen, puhumattakaan Yhdysvaltain presidentistä, on jotain, mitä tapahtuu Kiinassa, ei meidän maassamme, Entinen YK-suurlähettiläs Nikki Haley kirjoitti.
Donald Trumpin vanhin poika, Donald Trump jr, rinnasti tapahtuneen George Orwellin kuuluisaan romaaniin 1984, joka kuvaa totalitaarista isoveli valvoo -valtiota.
– Sananvapautta ei enää ole Yhdysvalloissa. Se kuoli teknologiajättien kanssa ja se, mitä siitä on jäljellä, on tarkoitettu vain harvoille ja valituille. Tämä on täydellistä hulluutta! Donald Trump nuorempi kirjoitti.
– Siis ajatolla [Iranin korkein johtaja Ali Khamenei] ja lukuisat muut diktatuurit saavat pitää Twitter-tilinsä kysymyksittä, vaikka uhkaavat kokonaisia maita kansanmurhalla ja tappavat homoseksuaaleja ja niin edelleen, kun taas Yhdysvaltain presidentti hyllytetään pysyvästi, Donald Trump jr. kirjoitti toisessa viestissään.
Republikaanit vaativat purkamaan sosiaalisen median yhtiöitä suojaavan lainkohdan, joka turvaa yhtiöitä vastuulta niiden käyttäjien tekemistä postauksista.
– Kongressin on aika kumota pykälä 230 ja asettaa teknologiajätit samanvertaiseksi lain edessä kuin mitkä tahansa muutkin yhtiöt, Etelä-Carolinan senaattori Lindsey Graham vaati perjantaina.
Toisaalta Twitterin ja muiden sosiaalisten medioiden sulkutoimet herättävät huolta myös sananvapauden kannattajissa yleensä.
Tutkiva toimittaja Glenn Greenwald kirjoitti, että pienen Piilaakson oligarkkijoukon käsiin on keskitetty ennennäkemätön ja kestämätön määrä valtaa yli Yhdysvaltain demokratian ja monien muidenkin demokratioiden.
57 000 tviittiä, lähes 89 miljoonaa seuraajaa
Tosi-tv-tähti Trump aloitti Twitter-tilinsä 4. toukokuuta vuonna 2009. Ensimmäisessä tviitissään hän mainosti esiintymistään David Lettermanin talk show'n vieraana. Tviittejä ehti kertyä noin 57 000.
– Trump tarvitsee Twitteriä ollakseen olemassa samalla tavoin kuin me tarvitsemme happea hengittääksemme. Hän sekoaa juuri nyt! kirjoitti Trumpin entinen asianajaja ja luottomies Michael Cohen, joka kääntyi sittemmin Trumpia vastaan.
Politiikkaan lähtiessään Trump teki Twitteristä tehokkaan lyömäaseen, jolla hän hyökkäsi vihollisiaan vastaan ja levitti nationalistista Amerikka ensin -agendaansa. Trump ei epäillyt antaa tilillään kaikupohjaa myös salaliittoteorioille ja äärioikeistolaisille sometahoille.
Kiivaimpina aikoina, kuten Trumpin ollessa virkasyytetoimien kohteena, tilillä julkaistiin yli sata tviittiä päivässä. Presidenttinä Trump ilmoitti erottamiset Twitterissä. Näin kävi esimerkiksi ulkoministeri Rex Tillersonille.
Trumpin tviitit herättivät sekä hilpeyttä että raivoa yleisössä. Twitterissä on muisteltu Trumpin erikoisimpia ja ylilyövimpiä tviittauksia.
Moni muistaa esimerkiksi epäsanan "covfeve", joka roikkui tilillä useiden tuntien ajan keskenjääneenssä tviitissä.
Twitterin käyttäjä Liam muisteli Trumpin tviittiä, jossa Trump jostain syystä kantoi huolta entisen kongressiedustajan Barney Frankin nänneistä.
Dave Earley piti parhaana Trumpin uudenvuoden toivotusta, jossa tämä toivotti hyvää uutta vuotta myös kaikille vihollisilleen, jotka hävisivät hänelle niin pahoin, etteivät tiedä mitä tehdä.
Trumpia kehotettiin Parleriin
Viime vuonna Trumpin silloinen kampanjapäällikkö Brad Parscale kehotti Trumpia siirtymään vaihtoehtoiseen sosiaalisen median palveluun Parleriin, josta oli tullut suosittu oikeistolaisten mediapersoonien keskuudessa, The New York Times -lehti kirjoittaa.
Tuolloin Trumpin luotettu vävy Jared Kushner ampui idean alas, koska hän uskoi Trumpin lailla, että Twitter ei koskaan sulkisi Trumpia ulos palvelusta, lehti kertoo.
Nyt Parler on joutunut vaikeuksiin Googlen ja Applen kanssa. Piilaakson teknologiajätit vaativat sitä moderoimaan sisältöään nykyistä paljon tiukemmin, jos Parler haluaa sovellustaan jaettavan yhtiöiden sovelluskaupoissa.
Juttua korjattu 19.18: Jutun pääkuva on tammikuulta, ei joulukuulta, toisin kuin pääkuvan kuvatekstissä aiemmin väitettiin.
Lisää aiheesta:
Twitter on pysyvästi jäädyttänyt Donald Trumpin käyttäjätilin – syynä väkivaltaan yllyttämisen riski 9.1.2021
Apple ja Google painostavat Parleria siivoamaan sisältöään – ”Twitter ilman sääntöjä” on houkutellut Trumpin kannattajia 9.1.2021
Analyysi: Miksi sarvipääshamaani rynni kongressiin? USA:n vaaleissa internetin ilmiöt eivät pysyneet enää internetissä ja taustalla on monta syytä 8.1.2021