Oulun koronatilanne on parantunut syyslomaviikolta alkaneen kiihtymisen jälkeen. Kaupunki kertoo asiasta tiedotteessa.

Viime viikolla tartuntoja todettiin Oulussa yhteensä 78 kappaletta, mutta niiden määrä väheni loppuviikkoa kohden. Maanantai-iltapäivään mennessä ei ole raportoitu uusista tartunnoista.

Kaupungin mukaan on ennenaikaista arvioida, merkitseekö muutos parempaan epidemian laantumista. Pienemmät näytteenottomäärät voivat vaikuttaa lukuihin.

Tartunnan lähteet ovat Oulussa edelleen hyvin tiedossa. Viime viikolla ilmenneet tartunnat ja altistuneet on tavoitettu ja jäljitetty. Vain yksittäisissä tartunnoissa tartunnan lähde jäi epäselväksi.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa 8 henkilöä, määrä on pysynyt viime päivät samana.

Joukkoaltistuksia oli Oulussa ja lähialueilla viime viikolla yhteensä 10 kappaletta. Altistuneita on asetettu karanteeniin yhteensä yli 350 kuluvan viikon aikana.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.