Pietarsaaren seudulla koronatilanne on ottanut harppauksen huonompaan suuntaan muutamassa päivässä. Alueen neljässä kunnassa on todettu 35 uutta koronatapausta torstain ja sunnuntain välillä.
Suurin osa tartunnoista on todettu Luodossa ja Pedersöressä. Kaikkien tartuntojen alkuperä ei ole selvillä. Sosiaali- ja terveysviraston sivuilla on altistumispaikat ja -ajat listattuna.
Tällä hetkellä Pietarsaaren seudulla on noin 400 ihmistä karanteenissa, mikä on koko epidemian ajan ennätys.
– Muutama viikko sitten alueella todettiin laaja altistuminen työpaikalla. Osa todetuista tapauksista liittyy siihen joukkoaltistumiseen. Viikonloppu oli todella kiireinen koronajäljittäjille ja työ jatkuu, kertoo Malmin sairaalan johtaja lääkäri Pia-Maria Sjöström.
Vanhusten palveluyksikössä Pedersheimissä Pedersöressä on myös tapahtunut altistuminen ja valtaosa asukkaista ja henkilökunnasta testataan. Yksikössä on voimassa toistaiseksi vierailukielto.
Monessa koulussa altistumisia
Iso osa tartunnoista liittyy 23.–25. lokakuuta sattuneisiin joukkoaltistumisiin. Oireettomat sairastuneet ovat ehtineet altistaa muita työpaikoilla ja kouluissa ennen kuin korona on todettu.
Koronatartunnat ovat johtaneet useisiin karanteeneihin myös Pietarsaaren seudun kouluissa.
Pedersöressä liki koko Sandsundin koulu on koronakaranteenissa. Pari sataa oppilasta ja parikymmentä henkilökunnan jäsentä altistui koronalle viikko sitten, sillä koulussa oleskeli tuolloin oireettomia sairastuneita.
Pietarsaaressa osa Oxhamin ja Resurssikoulun henkilökunnasta on altistunut, ja he ovat karanteenissa. Koulua käydään normaalisti, mutta poikkeavin opetusjärjestelyin.
Malmin terveydenhoitoalueella viimeisimmät altistumiset ovat tapahtuneet muun muassa pietarsaarelaisella naisten kuntosalilla 28. lokakuuta illalla ja Luodossa terveyskeskuksen odotushuoneessa saman päivän aamuna.
THL:n tilastojen mukaan Pietarsaaressa on tähän mennessä todettu 39 ja Pedersöressä 24 koronavirustartuntaa.