Ylevä arkisto

Vihreä liitto

Näytetään 1–10 / 10

19. helmikuu 2022

Laskevan kannatuksen vaivaamat vihreät painottavat vanhaa valttiaan – Iiris Suomela: Tutkimusrahoitus käännettävä kasvuun

Ympäristöministeri Emma Kari sanoo, että suomalaiset olisivat vaikeammassa asemassa ilman omia ilmastotoimia. Karin mukaan energiakriisi ei ole iskenyt Suomeen yhtä kovaa kuin moneen muuhun maahan.

25. helmikuu 2021

Janne “Rysky” Riiheläisen kolumni: Pienen on oltava fiksu ja siksi Suomi tarvitsee uusia ulkopolitiikan osaajia

Selviytyminen on Suomen ulkopolitiikan perusidea. Ulkopolitiikkaa pitää osata kunnolla yhä epävakaammalta näyttävässä maailmassa, kirjoittaa Janne Riiheläinen.  

28. tammikuu 2021

Analyysi: Koronakriisin hoitaminen on nostanut Marinin presidenttikyselyn kärkeen – pääministeri yhdistänyt vasemmiston kannattajat taakseen

Marin on onnistunut pitämään kriisin tuomasta kannatuksesta kiinni, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

23. marraskuu 2019

Keskusta taistelee tulevaisuudestaan – perussuomalaiset ja vihreät kaappasivat tilan 

Keskustan puoluevaltuusto kokoontuu viikonvaihteessa Kalajoella.

20. lokakuu 2019

Analyysi: Keskusta ja vihreät ruokasodassa – lihavero jakoi puolueita jo Ylen vaalikoneessa

Keskustelussa lihan- ja maidontuotannon tulevaisuudesta ääripäät löytyvät Antti Rinteen (sd.) hallituksen sisältä, kirjoittaa politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.

18. lokakuu 2019

"Suomalaisella ruuantuotannolla ei ole koko maailman mittapuulla merkitystä" – opiskelijaravintolan päätös luopua naudanlihasta puhuttaa yhä

Kansanedustajat Antti Kurvinen ja Emma Kari keskustelivat kasvis- ja liharuuan ympäristövaikutuksista Aamu-tv:ssä.

23. elokuu 2019

Kun hallitus korottaa eläkkeitä, nuoret valmistautuisivat leikkaamaan – "Työeläkkeiden ei pitäisi olla omaisuudensuojan piirissä"

Vihreiden nuorten mielestä työeläkkeen kustannuksia pitäisi pienentää "radikaalisti", jotta eläkejärjestelmä olisi reilu tuleville sukupolville.

1. marraskuu 2018

Analyysi: Vihreiden julkisuuskuva heikkenee silmissä puolue-eliitin vastuunpakoilun vuoksi

Jo kymmenen vihreiden huippupoliitikkoa on kieltäytynyt väliaikaisen puheenjohtajan tehtävästä.

3. maaliskuu 2018

Kolhuja kokenut Touko Aalto on kansanvihreä, joka oli vaarassa muuttua politiikan byrokraatiksi: "Toimin Siwan kassa -periaatteella"

Rökälevoitto kuntavaaleissa ja heti perään nousu vihreiden puheenjohtajaksi. Sitten tapahtui jotain. Mihin katosi se Touko, joka voitti vaalit, ihmetellään kentällä.

1. heinäkuu 2009

Aamun lehdet

Lehdet kertovat vihreästä populismista, Ruotsin EU-puheenjohtajuudesta ja sormenjälkipasseista.