Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Kun ulkoministeri Pekka Haavisto tapasi venäläisen kollegansa Sergei Lavrovin, jännitettiin tapaamista Suomessa suuresti. Mukana oli myös aimo annos mitä muut meistä ajattelevat -huolta. Haaviston tapaamista kun seurattiin tarkkaan kaikkialla Euroopassa, sillä EU:n korkea edustaja Josep Borrell oli juuri saanut melkoista kyytiä venäläisten kanssa.
Helpotus oli suuri, kun tapaaminen meni hyvin. Haaviston ulkopoliittinen osaaminen sai ansaitsemaansa ylistystä. Sitä ei kuitenkaan pohdittu, mitä oikeastaan on se ulkopoliittinen osaaminen, jota Haavisto osoitti.
Olennainen osa osaamista on tietää mitä haluaa. Haavisto kertoi ennen matkaa, että oli valmistautunut huolella tapaamiseen. Hän tiesi, mitä halusi sanoa ja mihin sanoa vastaan. Borrellin pyöritys johtui osin siitä, että Euroopan unionin jäsenmaat eivät ole pystyneet luomaan yhtenäistä Venäjä-strategiaa.
Ulkopoliittinen osaamista pystyy kehittämään käymällä ja seuraamalla julkista keskustelua.. Tästä keskustelusta poliitikot ovat pitkään lintsanneet, mutta nyt on nähtävissä merkkejä paremmasta.
Ulkopolitiikka on päihdepoltiiikan tapaan poliitikoille aihe, jossa voi vain menettää ääniä. Äänestäjien sallivampi suhtautuminen ulkopoliittiseen puheeseen edistäisi keskustelua. Sitä voisi tukea se, että ulko- ja turvallisuuspolitiikasta puhuttaisiin eduskunnassa useammin kuin vain kerran hallituskaudessa, alan selontekoa tehtäessä.
Ulkopoliittiset linjanvedot rakennetaan puolueiden ohjelmaryhmissä. Niissä kasvavat myös uudet ulkopolitiikan osaajat, jotka luotsaavat Suomea tulevaisuudessa. Muutamaa konkarikansanedustajaa lukuunottamatta nämä ulkopolitiikan pohjatyötä tekevät pysyvät tai jopa pidetään piilossa.
Viime aikoina on noussut esiin merkkejä keskustelua vilkastuttavan ulkopoliittisen opposition syntymisestä. Perussuomalaisten kannattajista enemmistö pitää Suomen ulkopolitiikkaa huonosti hoidettuna. Hyvin kielteinen kanta EU-jäsenyyteen ja muiden puolueiden kannattajia selvästi pehmeämpi suhtautuminen Venäjään poikkeavat myös selvästi nykyisestä Suomen peruslinjasta.
Poliitikkojen poissaollessa ovat tutkijat median avulla ja ohella olleet tärkein keskustelua ylläpitävä ryhmä. Erityisesti tässä on kunnostautunut Ulkopoliittinen instituutti, jonka asiantuntijat eivät arastele esiintyä julkisuudessa. Vanhan liiton hitaampaa, mutta asiallista keskustelua löytyy muun muassa Paasikivi-seuroista ja Kanava-lehden sivuilta.
Mediassa erityisen tärkeitä ovat päiväkuohujen yli näkevät analyysit ja kokonaiskuvat. Esiin kannattaa nostaa myös The Ulkopolitist-verkkosivusto, joka tarjoaa laajan valikoiman nuoren polven asiantuntijoiden näkemyksiä maailmasta.
Osana ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua pitää nähdä myös tiedustelutiedon tuottajat. Juuri uudelleenvalintansa varmistaneen Suojelupoliisin johtajan Antti Pelttarin haastattelut ja viraston muu, viime aikoina kiitettävästi aktivoitunut viestintä, tarjoaa osaltaan raameja yleiseen keskusteluun. Toivoisi, että myös sotilastiedustelu ja eduskunnan tiedusteluvaliokunta osallistuisivat mahdollisuuksien mukaan julkiseen keskusteluun.
Yksi ulkopoliittisen osaamisen arvioinnin alalajeista on myös pikkuhiljaa käynnistynyt presidenttipeli. Kun Sauli Niinistöä valittiin aikoinaan ensimmäistä kertaa, oli hänen ulkopoliittinen osaamisensa harvan mielessä. Kuitenkin hänestä kasvoi tapahtumien paineessa ulkopolitiikan jättiläinen. joka on hyvistä syistä suomalaisten silmissä se kaikkein tärkein, jopa ainoa auktoriteetti.
Niinistön aloittamat Kultaranta-keskustelut olivat raikas avaus, joka kuitenkin on jo institutionalisoitunut. Suomi kaipaisi Ruotsin Sälenin tapaista, eläväisempää turvallisuuspoliittista keskustelutapahtumaa.
Niinistön ehdoton asema kävi hyvin ilmi keskustelusta, joka syntyi, kun pääministeri Sanna Marin otti tilaa ulkopoliittisena keskustelijana. Marinin twiitit Aleksei Navalnyin vapauttamisesta ja Kiinan uiguureihin kohdistamasta järjestelmällisestä sorrosta kertovat, että meillä on taas ulkopolitiikkaan halukkaasti vaikuttava ja keskusteluun rohkaiseva pääministeri.
Tulevissa presidentinvaaleissa ehdokkailta tullaan vaatimaan ulkopoliittista osaamista. Varsin harvalla poliitikolla kuitenkaan on kovinkaan painavaa asemaa ulkopoliittisessa keskustelussa.
Kuten vanha isäntä Seppo Kääriäinen vastikään kirjoitti, niin “kylmät tuulet puhaltavat nyt maailmassa ja siksi puolueiden kannattaa rohkaista nousevia kykyjään perehtymään kansainvälisiin kysymyksiin ja ulkopolitiikkaan, Suomen tärkeimpään asiaan.”
Kääriäisen kylmät tuulet ovat kiertoilmaisu autoritaaristen maiden aggressioille, suurvaltakilpailulle, ilmastonmuutoksen seurauksille ja muille uhkille. Tilanteisiin sopeutuva Suomi voi lähitulevaisuudessa joutua tekemään isoja ratkaisuja nopeasti. Silloin ulkopoliittista osaamista.on tärkeää löytyä sekä päättäjiltä että kansalta.
Janne "Rysky" Riiheläinen
Kirjoittaja on joensuulainen bloggari, joka on aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija. Riiheläinen on vapaa toimija, joka ei ole sidottu mihinkään asemaan, organisaatioon tai ajatussuuntaan.
Aiheesta voi keskustella 26.2.. klo 23.00 asti.