Ylevä arkisto

Korona

Näytetään 1–53 / 53

14. joulukuu 2022

Moni peruu tai siirtää koronarokotusta sairastumisen takia – rokotteiden ottaminen on hidastunut merkittävästi Etelä-Karjalassa

Syksyn aikana koronaviruksen tehosterokotteita on otettu odotettua vähemmän Etelä-Karjalassa.

18. marraskuu 2022

Influenssarokotukset käynnistyneet odotettua vaisummin Etelä-Karjalassa – epidemia käynnistynee vuodenvaihteen tienoilla

Eksote toivoo, että eteläkarjalaiset kävisivät ottamassa rokotukset marras-joulukuussa eli ennen influenssakauden alkua.

23. elokuu 2022

Tilannekuvaryhmä: Koronatartuntoja ilmenee Etelä-Karjalassa jatkuvasti, mutta tilanne on vakaa

Tautitilanne ei aiheuta maakunnassa erityistoimenpiteitä. Alueellinen tilannekuvaryhmä kävi koronatilannetta läpi tiistaina.

25. heinäkuu 2022

Eksote laajentaa koronaviruksen nelosrokotukset elokuussa Lemille, Luumäelle ja Savitaipaleelle – myös pohjoisten kuntien rokotuspäivämäärät varmistuvat pian

Etelä-Karjalassa yli 2 100 ihmistä oli saanut neljännen koronavirusrokotuksen viime viikolla, jolloin Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos laajensi nelosrokotusten kohderyhmää 60–79-vuotiaita sekä aikuisia riskiryhmäläisiä.

18. heinäkuu 2022

THL päivitti suosituksia ja Eksote ryhtyi toimeen heti – Lappeenrannassa jopa 18-vuotiaat riskiryhmäläiset saavat jo neljännen koronarokoteen

Uuden suosituksen mukaisia neljänsiä koronarokotuksia annetaan Ison-Kristiinan rokotuspisteellä heti maanantaista alkaen.

21. huhtikuu 2022

Eksote muistuttaa ikäihmisiä neljännestä koronarokotuksesta – rokotusta suositellaan yli 80-vuotiaille ja hoivakodeissa asuville

Rokotuksia saa Lappeenrannan Isosta-Kristiinasta ja Imatran Torigalleriasta ilman ajanvarausta.

19. huhtikuu 2022

Korona jyllää sitkeästi Etelä-Karjalassa – maskin käyttöä suositellaan ainakin vappuun asti

Sairaalassa on paljon koronapotilaita, mutta moni heistä kotiutuu verrattain nopeasti.

31. maaliskuu 2022

Eksote on jakanut viikossa 430 koronavirusrokotetta yli 80-vuotiaille – omaisia pyydetään muistuttamaan ikäihmisiä neljännestä rokotteesta

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote aloitti neljännet koronavirusrokotukset 80 vuotta täyttäneille vajaa viikko sitten. Kolmannen ja neljännen rokotuksen väli on kolme kuukautta.

22. maaliskuu 2022

Eksotessa odotetaan THL:n suosituksia neljänsistä koronarokotuksista – vastaavan hoitajan mukaan valmius on hyvä

Eksoten rokotuksista vastaava hoitaja Sari Kuitto arvioi, että neljänsiin rokotuksiin ei tule kovin suurta ryntäystä. Rokotustahti on hiipunut. Tälläkin hetkellä Etelä-Karjalassa rokotetaan päivittäin pieniä määriä ihmisiä.

15. helmikuu 2022

Tilannekuvaryhmä: Omikron leviää Etelä-Karjalassa edelleen – potilasmäärän kasvu kuormittaa keskussairaalaa

Etätöitä ja etäkokouksia suositellaan Etelä-Karjalassa edelleen. Myös maskisuositus on voimassa.

25. tammikuu 2022

Koronatilanne pahenee edelleen Etelä-Karjalassa – tautihuippu odotettavissa viikon, kahden kuluttua

Alueellisen tilannekuvaryhmän mukaan tautitilanteesta on vaikea saada täysin luotettavaa kokonaiskuvaa, sillä kaikki sairastuneet eivät käy virallisissa testeissä.

19. tammikuu 2022

Etelä-Karjalassa on koronarokotettu liki neljäsosa 5–11-vuotiaista lapsista – osa huoltajista empii lapsen rokottamista

5–11-vuotiaiden rokotukset alkoivat Etelä-Karjalassa 3. tammikuuta.

5. tammikuu 2022

Lasten koronarokotukset alkaneet Etelä-Karjalassa maltillisesti – lupalapun puuttuminen voi hidastaa rokotuksia

Rokotukseen tulevalla lapsella täytyy olla molempien huoltajien allekirjoittama lupalappu. Lappu on puuttunut monilta rokotuksiin tulleilta.

31. joulukuu 2021

Eksote järjestää walk-in-rokotuspäivän sunnuntaina Lappeenrannan Armilan terveyasemalla – myös loppiaisena tarjolla rokotuksia ilman ajanvarausta

Eksote on saanut lisää rokottajia, joten sunnuntaina Lappeenrannan Armilan terveysasemalla järjestetään walk-in-rokotuspäivä. Samanlainen on luvassa loppiaisena Imatralla, Joutsenossa ja Parikkalassa.

23. marraskuu 2021

Etelä-Karjala siirtyi koronan leviämisalueeksi – koko maakunnan alueella on varauduttava ravintolarajoituksiin

Etelä-Karjalan tilannekuvaryhmä suosittelee maskin käyttöä kouluissa ja varhaiskasvatuksessa. Pikkujouluihin voi osallistua täysin rokotettuna.

18. marraskuu 2021

Etelä-Karjalassa 24 uutta koronatartuntaa – koronapotilaiden määrä sairaalassa laskenut

Sairaalahoidossa on ollut tällä viikolla enimmillään seitsemän koronapotilasta, nyt enintään viisi.

28. syyskuu 2021

Eksote avasi ajanvarauksen kolmanteen koronarokotukseen – rokotuksen kohderyhmänä ovat voimakkaasti immuunipuutteiset ihmiset

Tutkimusten mukaan voimakkaasti immuunipuutteisten ihmisten vaste kahden rokotteen sarjalle jää usein puutteelliseksi, joten heille suositellaan kolmatta koronavirusrokotetta.

21. syyskuu 2021

Kolmas rokotuskierros käynnistyy Etelä-Karjalassa – alle 40-vuotiaita patistetaan ottamaan molemmat rokotukset

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote toivoo alle 40-vuotiaiden hoitavan molemmat kaksi koronavirusrokotustaan kuntoon samalla, kun kolmas rokotuskierros käynnistyy.

14. syyskuu 2021

Eksote keventää koronatestauksia: Kaksi kertaa rokotettuja ei pääsääntöisesti enää testata lievien oireiden takia

Etelä-Karjalan tilannekuvaryhmä esittää aluehallintovirastolle tapahtumia ja yleisötilaisuuksia koskevien rajoitusten purkamista. 

6. syyskuu 2021

Koronarajoitukset saattavat poistua jo ensi kuussa – kysyimme, mitä ihmiset aikovat tehdä rajoitusten hellittäessä

Hallitus arvioi, että koronarajoituksista voitaisiin luopua, kun 80 prosentin rokotekattavuus saavutetaan Suomessa. Pääministeri Sanna Marin (sd.) uskoo, että tähän voitaisiin päästä jo kuukauden kuluttua.

31. elokuu 2021

Etelä-Karjalasta vedotaan aviin: Eroon kahden metrin turvavälistä sisätiloissa, tilalle 50 prosentin täyttöaste

Julkisilla paikoilla ja julkisissa liikennevälineissä suositellaan edelleen kasvomaskin käyttöä.

25. elokuu 2021

Kaakkois-Suomessa on tänään tarjolla ilta-aikoja walk in -rokotuspisteisiin – rokotukset on tarkoitettu kaikille 12 vuotta täyttäneille

Kotkassa, Kouvolassa, Pyhtäällä ja Lappeenrannassa voi tänään saada koronavirusrokotuksen ilman ajanvarausta illalla.

23. elokuu 2021

Lasten ja nuorten rokotuskattavuus on yhä liian matala Etelä-Karjalassa – Eksote: Rokotukset vähentävät rajoitusten tarvetta

Eksote antaa koronavirusrokotuksia ilman ajanvarausta koko keskiviikkopäivän ajan kauppakeskus Isossa-Kristiinassa. Rokotukset suunnataan erityisesti yli 12-vuotialle nuorille, joiden rokotuskattavuus on vielä liian matala.

21. elokuu 2021

Imatralla koululaiset alkavat saada koronarokotuksen omalla koulullaan

Eksote on päättänyt, että Imatralla annetaan koululaisille mahdollisuus saada koronarokotus omalla koululla. Rokotukset alkanevat 30.8.2021 alkavalla viikolla.

3. elokuu 2021

Etelä-Karjala siirtyi koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen – etätyö- ja kasvomaskisuositukset voimassa

Tartunnat leviävät tällä hetkellä erityisesti nuorten ja heidän vanhempiensa keskuudessa.

30. kesäkuu 2021

Eksote aloittaa 12–15-vuotiaiden koronavirusrokotukset koulujen alettua – rokotuksen saa kouluterveydenhuollossa

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote on valmis aloittamaan 12–15-vuotiaiden koronavirusrokotukset koulujen alettua. Rokotuksilla halutaan suojata paitsi nuoret myös heidän lähipiirinsä koronavirustaudilta.

23. kesäkuu 2021

Osa Huuhkaja-faneista joutui odottamaan rajanylitystä yön yli Venäjän puolella: "Ehdoin tahdoin ei ketään kiusata"

Pahimmillaan jonossa oli kymmenisen linja-autoa ja parisen sataa henkilöautoa. Kymsote teki ratkaisun jättää koronatestauksen väliin, jotta ihmiset eivät jäisi rajalle jumiin.

26. toukokuu 2021

Puolet eteläkarjalaisista saanut ainakin ensimmäisen koronarokotteen

Suurin rokotuskattavuus on Savitaipaleella, alhaisin Lappeenrannassa.

12. toukokuu 2021

45 vuotta täyttäneiden koronarokotukset alkavat Etelä-Karjalassa

Ajan rokotukseen voi varata Eksoten asiointipalvelun kautta tai soittamalla. Koronarokotukseen voivat varata ajan myös 16 vuotta täyttäneet, riskiryhmiin kuuluvat henkilöt.

5. toukokuu 2021

Eksote alkaa rokottaa yli 50-vuotiaita ja muistuttaa, että tartuntojen ja leviämisen riski on olemassa, vaikka koronarajoituksia puretaan

Rokotusvuorossa ovat nyt kaikki yli 50-vuotiaat sekä kaikki yli 16-vuotiaat riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat. Lasten ja nuorten harrastustoiminnassa ryhmien kokoonpano ei saa muuttua, kun rajoituksia hiljalleen puretaan.

14. huhtikuu 2021

Eksote avasi koronarokotusten sähköisen ajanvarauksen kolmelle uudelle ryhmälle – rokotteita saatiin lisää

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote on saanut lisää koronavirusrokotteita ja rokoteaikoja on jäänyt vapaaksi. Tämän vuoksi kolme uutta ryhmää voi nyt varata rokotusaikoja verkossa.

24. helmikuu 2021

Eksote avasi neuvontapuhelimen, jossa kerrotaan koronarokotuksista – rokotusaikaa numerosta ei voi vielä varata

Rokotukseen kutsutaan kirjeellä, tekstiviestillä tai puhelulla.

19. helmikuu 2021

Opiskelijaporukka lähti Holiday Club Saimaan kylpylään – nyt yli 10 opiskelijalla todettu koronatartunta

Joukko LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston opiskelijoita on ollut viettämässä vapaa-aikaa Lappeenrannassa Rauhan alueella viime viikon keskiviikkona.

12. helmikuu 2021

Eksote alkoi julkaista listaa paikoista, joissa on voinut altistua koronavirukselle

Eksoten nettisivuilla olevalla listalla kerrotaan paikat, joissa on voinut 14 viime vuorokauden aikana altistua koronavirukselle.

23. joulukuu 2020

Etelä-Karjalassa ei ole todettu uusia koronatartuntoja tiistain jälkeen

Varmistettuja tartuntoja on ilmaantunut viime viikkoa rauhallisempaan tahtiin.

14. joulukuu 2020

Lappeenrannan koronanäytteenotto muutti Armilasta keskussairaalan alueelle

Armilan terveysasemalla testataan ainoastaan infektiovastaanotolla käyvät asiakkaat.

30. marraskuu 2020

Etelä-Karjalassa todettu 14 uutta koronavirustartuntaa – voimassa laaja kasvomaskisuositus

Eksoten infektioylilääkäri Pekka Suomalainen harmitteli jo viime viikolla, että monet käyttäytyvät lepsusti eivätkä noudata koronavirukseen liittyviä suosituksia. Perjantain jälkeen Etelä-Karjalassa on todettu 14 uutta koronavirustartuntaa.

27. marraskuu 2020

Kaksi uutta koronavirustartuntaa Etelä-Karjalassa

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote on raportoinut kahdesta uudesta koronavirustartunnasta, joka nostaa tartuntojen kokonaismäärän epidemian alusta alkaen 133 tartuntaan.

2. marraskuu 2020

Etelä-Karjalassa on todettu yksitoista uutta koronavirustartuntaa perjantain jälkeen

Uusien koronavirustartuntojen määrä on viime perjantantain ja tämän maanantaiaamupäivän välisenä aikana kasvanut 11 uudella tartunnalla.

26. lokakuu 2020

Kaksi uutta koronavirustartuntaa viikonloppuna Etelä-Karjalassa – THL patistaa ihmisiä ottamaan influenssarokotteen

Etelä-Karjalassa koronavirustartuntojen määrä nousi viikonloppuna kahdella. THL:n mukaan influenssarokotteen ottaminen on varsinkin korona-aikana erityisen tärkeää.

25. syyskuu 2020

Kaksi uutta koronavirustartuntaa Etelä-Karjalassa

Varmistettuja tartuntoja yhteensä 35 kappaletta.

24. elokuu 2020

Viikonloppuna raportoitiin yksi uusi koronavirustartunta Etelä-Karjalassa – elokuussa tähän mennessä kolme testeillä varmistettua tartuntaa

Etelä-Karjalassa on nyt 27 testeillä varmistettua koronavirustartuntaa. Kolme niistä on todettu elokuussa.

13. elokuu 2020

Etelä-Karjalassa yksi uusi koronavirustartunta

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa on raportoitu yksi uusi testillä varmistettu koronavirustartunta.

29. toukokuu 2020

Etelä-Karjalassa ei ole paikallisia tartuntaketjuja – viimeisten koronavirustartuntojen jäljet johtavat Uudellemaalle

Tartuntojen lähteet ovat ylilääkäri Sami Raasakan mukaan löytyneet helposti.

28. toukokuu 2020

Etelä-Karjalassa todettiin yksi uusi koronavirustartunta – tartuntoja on nyt yhteensä 23

Uusin Etelä-Karjalan koronavirustartunta on testattu muualla kuin Eksoten alueella.

8. toukokuu 2020

Etelä-Karjalassa 17 koronavirustartuntaa

Kaksi uutta tartuntaa varmistui torstaina.

6. toukokuu 2020

Oma koronaepäily voi tulla kalliiksi – kuumeista ja yskivää Jussi Korhosta ei päästetty koronatestiin, joten postilaatikkoon ilmestyi lasku

Koronavirustaudin tutkimus ja hoito on Suomessa maksutonta. Jos koronatestiä ei tehdä, laki ei kiellä perimästä maksua päivystyskäynnistä. Yksityislääkärillä testi voi maksaa yli 200 euroa.

22. huhtikuu 2020

Eksote testaa koronavirusta nyt myös iltaisin ja viikonloppuisin – näytteitä otetaan aiempaa enemmän

Eksote on lisännyt koronavirusnäytteiden ottamista. Näytteeseen pääsy arvioidaan infektiovastaanotoilla, joille kannattaa soittaa ennen paikalle lähtemistä.

23. maaliskuu 2020

Tauti voi pelottaa tai toimeentulon romahdus koetella mieltä – Eksote varautuu mielenterveyspalveluiden kysynnän kasvuun

Mielenterveys- ja päihdepalvelut avasi viikonloppuna päivystyspuhelimen, johon voi soittaa koronavirusta koskevista huolistaan.

19. maaliskuu 2020

Etelä-Karjalaan perustetaan koronaterveysasemia – "Yritämme välttää tartuntoja kaikissa hengitystieviruksissa"

Ensimmäinen niin sanottu koronaterveysasema on avattu Lappeenrannan Armilaan torstaina. Ensi viikolla vastaava toiminta on alkamassa Imatralla ja Parikkalassa.

11. maaliskuu 2020

25 uutta koronavirustartuntaa todettu Suomessa

Kaikkiaan tartuntoja on Suomessa nyt 65, Satakunnassa ja Forssassa ilmeni iltapäivällä ja illalla vielä kuusi uutta tapausta.

6. maaliskuu 2020

Suomessa kolme uutta koronavirustartuntaa – tartuntoja nyt yhteensä 15

Tartunnat todettiin Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

2. maaliskuu 2020

Eksote tiedottaa koronavirustilanteesta päivittäin – tartuntaa epäilevän on soitettava omalle terveyasemalle tai päivystyapuun

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote tiedottaa ajankohtaisesta koronavirustilanteesta jatkossa päivittäin. Toistaiseksi tartuntoja ei ole havaittu Etelä-Karjalassa.