Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote on avannut sähköisen ajanvarauksen koronarokotuksiin kolmelle uudelle ryhmälle.

Sähköinen ajanvaraus toimii nyt kaikille yli 65-vuotiaille, kaikille 16–64-vuotiaille riskiryhmään 1 kuuluville, sekä kaikille 50–64-vuotiaille riskiryhmään 2 kuuluville.

Koronarokotuksista vastaava hoitaja Sari Kuitto kertoo, että rokotettavien ryhmien määrää voidaan kasvattaa, sillä Eksote on saanut lisää rokotteita ja rokoteaikoja on jäänyt vapaaksi.

Rokotusaikoja voi varata Lappeenrannassa IsoKristiinaan ja Imatralla ToriGalleriaan.

Tarjolla on myös viikonloppuaikoja.

Lappeenrannassa ensimmäiset varattavat ajat löytyvät 15.4. alkaen ja Imatralla 28.4. alkaen.

Eksote kertoo tiedotteessaan, että ajanvarauspalvelussa saattaa ilmetä ajoittaista ruuhkaa ja palvelun kuormittumisesta johtuvaa hitautta.

Lisätietoja rokotuksista, rokotettavista ryhmistä sekä ohjeita rokotukseen saapumiseksi löytyy Eksoten verkkosivuilta: eksote.fi/koronarokotukset.