Etelä-Karjalan tilannekuvaryhmä esittää aluehallintovirastolle kahden metrin turvavälistä luopumista.

Sen sijaan sisätiloissa voitaisiin ottaa käyttöön 50 prosentin täyttöaste.

Mikäli tilanne Etelä-Karjalassa jatkuu suotuisasti, voitaisiin tilannekuvaryhmän mukaan purkaa rajoituksia tästäkin asteittain.

Koronavirusepidemia on Etelä-Karjalan alueella leviämisvaiheessa.

Koronasta tullut rokottamattomien epidemia

Etelä-Karjalassa koronatartuntoja on koko pandemian aikana ollut eniten 20–29-vuotiailla.

Viimeisen kahden viikon aikana tartunnat ovat keskittyneet 10–19-vuotiaiden ryhmään. Tauti on lapsilla ja nuorilla pääsääntöisesti lievä.

– Niin meillä Eksoten alueella kuin koko Suomessa jatkuu rokottamattomien koronaepidemia. Iso osa sairastuneista on lapsia ja nuoria ja sairastuneissa näkyy myös lasten rokottamattomia vanhempia, kertoo Eksoten infektioylilääkäri Pekka Suomalainen.

Maskin käytön kanssa lepsuillaan

Julkisissa paikoissa ja julkisissa liikennevälineissä kasvomaskit ja turvavälit ovat Etelä-Karjalassa huolestuttavasti unohtuneet.

Maskia käytetään vain harvoin busseissa ja junissa. Myös välin pitäminen muihin ihmisiin on silmin nähden vähentynyt.

– Maski suojaa tartunnalta sekä käyttäjää, että muita matkustajia ja esimerkiksi kaupoissa asioivia. Olemme edelleen leviämisvaiheessa, joten nämä tulisi pitää mielessä, muistuttaa Eksoten turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Kristiina Kapulainen.

Matkustamiseen liittyy edelleen suositus välttää vapaaehtoisesti kontakteja matkan jälkeen. Suositus koskee myös lapsia.

Jos lapsi perheineen vierailee viikonloppuna esimerkiksi Venäjällä, olisi kaikkien matkalla olleiden hyvä välttää vapaaehtoisesti kontakteja muihin ihmisiin 3–5 vuorokauden ajan.

Rokotuksia puuttuu etenkin 25–39-vuotiailta miehiltä

Etelä-Karjalassa koronarokotukset ovat edenneet hyvää tahtia. Lasten ja nuorten rokottaminen kouluilla on alkanut viime viikolla ja jatkuu tällä ja ensi viikolla.

Rokotuksia puuttuu erityisesti 25–39 -vuotiailta miehiltä.

Vakituisten rokotuspaikkojen ja pop-up -rokotusten lisäksi Eksote järjestää walk in -rokotusvastaanottoa ilman ajanvarausta.

Arkipäivisin walk in -rokotuksia annetaan kello 9.30 – 14.30 Lappeenrannan IsoKristiinassa. Tuolloin annetaan kaikille eteläkarjalaisille 12 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille vain 1-rokotuksia.

Tulevista walk in -rokotuksista Eksote tiedottaa sekä sosiaalisen median kanavillaan, että verkkosivuillaan: www.eksote.fi/koronarokotukset