Koronaepidemian tautihuippu on Etelä-Karjalassa odotettavissa viikon, kahden kuluttua. Siihen asti tilanne pahenee, tiedottaa alueellinen tilannekuvaryhmä.
Koronaepidemia on tällä hetkellä voimakas omikron-muunnoksen nopean leviämisen takia.
Tartuntojen määrää kuvaava ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä korkea. Alueellisen tilannekuvaryhmän mukaan todellisuudessa tartuntoja on vielä enemmän.
Tautitilanteesta on kuitenkin vaikea saada täysin luotettavaa kokonaiskuvaa. Syynä on se, että suuri osa lievästi oireisista, saatikka oireettomista ihmisistä ei käy virallisissa testeissä.
Eksote ohjeistaa nettisivuillaan, että lieväoireisten, kahdesti rokotettujen henkilöiden ei enää tarvitse hakeutua koronavirustestiin, elleivät he kuulu poikkeaviin ryhmiin. Testiin on kuitenkin hakeuduttava, mikäli tietää altistuneensa koronavirukselle
Testiin on välttämätöntä hakeutua myös, mikäli palaa Suomeen korkean riskin maista.
Kasvomaskin käyttö tärkeää sisätiloissa
Tartunnanjäljityksestä on luovuttu Etelä-Karjalassa lukuun ottamatta sote-henkilöstöä, asumis- ja laitosyksiköitä sekä tiettyjä riskiryhmiä.
Yksittäisten organisaatioidenkaan ei ole enää välttämätöntä informoida työntekijöitään tartunnoista.
Tilannekuvaryhmä muistuttaa, että kasvomaskin käyttö on tärkeää kaikissa sisätiloissa, myös koulukuljetuksissa.
Sairaalan kuormitus kohtuullinen
Sairaalakuormitus on tällä hetkellä kohtuullinen. Ilmeinen syy on alueen hyvä rokotekattavuus.
Osa sairaalahoitoon muista syistä kuin koronan takia tulleista potilaista on todettu sairaalassa koronapositiivisiksi.
– Noin viidesosalla keskussairaalan K4-osastolle tulevista potilaista, jotka ovat muusta kuin koronaan liittyvistä syistä osastolla, on todettu myös covid-19 -tartunta, toteaa infektioylilääkäri Pekka Suomalainen tiedotteessa.
Iän merkitys näkyy potilaissa selkeästi.
– Rokottamattomat ovat usein hoidossa koronan takia. Iäkkäät perussairaat ovat sairaalassa muista syistä, mutta heillä on ilmennyt sairaalassa myös koronatartunta, joka rokotteiden ansiosta on lievempi kuin ilman rokotteita olisi.
Hyvästä rokotuskattavuudesta huolimatta tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula toivoo, että eteläkarjalaiset kävisivät ottamassa kolmannen koronarokotuksen nykyistä aktiivisemmin.
Eteläkarjalaisista 12 vuotta täyttäneistä lähes 45 prosenttia ei ole vielä ottanut kolmatta rokotetta.