Korona
Näytetään 1–100 / 155
Viro luopuu koronapassin kansallisesta käytöstä 21. helmikuuta alkaen – maahantulijoilta passi vaaditaan kuitenkin jatkossakin
Hallituspuolueet pääsivät yksimielisyyteen koronapassista luopumisesta usean viikon kestäneen väännön jälkeen. Aukioloaikoihin liittyvät rajoitukset ovat poistumassa myös, mutta maskipakko pysyy.
Pohjoismaiden tartuntamäärät sen kun nousevat, mutta Tanskassa yhteiskunta avautuu
Viime viikkojen aikana omikrontapauksia on rekisteröity koko ajan enemmän niin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa kuin Tanskassakin, mutta maiden koronakäytännöt vaihtelevat huomattavasti.
Sairaala perui viime viikolla 150 toimenpidettä – Suomen toiseksi pahin korona-alue Pirkanmaa kärvistelee ennätysluvuissa
Pirkanmaalla Tampereen yliopistollinen sairaala on joutunut ajamaan alas potilaiden kiireettömän hoidon. Selvitimme, mitä se käytännössä tarkoittaa.
Sairaalapomot eivät näe hätäjarrulle tarvetta hoidon kuormituksen takia – johtajalääkäri: "vaikuttavin toimi olisi puuttuminen ravintoloiden aukioloihin"
Koronan omikronmuunnoksen tulevaa vaikutusta sairaaloiden kuormitukseen ei vielä tiedetä. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistautuu rajoitusten tiukentamiseen, mutta kahden sairaanhoitopiirin johtajat arvioivat, että toistaiseksi hätäjarrun käytölle ei ole tarvetta.
Sauli Niinistö puhui Linnan juhlissa sienestämisestä ja koronasta – tällainen oli toinen poikkeusajan itsenäisyyspäivä putkeen
104-vuotiasta Suomea juhlittiin kirpeässä pakkassäässä. Kokosimme yhteen itsenäisyyspäivän kohokohdat, puheenaiheet ja rähinät.
Pirkanmaa ilmoittautui leviämisalueeksi – se voi tarkoittaa ravintolarajoituksia ja koronapassin käyttöönottoa
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ilmoitti THL:lle, että alue täyttää epidemian leviämisalueen tunnusmerkit. Hallitus käsittelee ravintolarajoitusten jatkoa maanantai-iltana.
Pirkanmaalla tehtiin koronaennätys: 158 todettua koronatartuntaa päivässä
Maanantaina selviää, onko Pirkanmaa uudenkin määritelmän mukaan leviämisalue eli tarvitaanko maakuntaan rajoituksia.
Päijät-Hämeessä uusi koronakuolema – tartuntojen määrä yhä korkealla, mutta rokotehaasteeseen on tartuttu innokkaasti
Päijät-Hämeessä koronaepidemia on yhä koko maan vakavin. Väestömäärään suhteutettuna tartuntoja on moninkertainen määrä verrattuna lähimaakuntiin.
Koronamittarit pahasti punaisella Päijät-Hämeessä – yksi uusi kuolemantapaus
Samalla kun naapurimaakuntien tilanne on rauhoittumassa, niin Päijät-Hämeen koronatilanne pahenee entisestään.
Mikä selittää nuorten aikuisten alhaista rokotuskattavuutta pohjalaiskunnissa? – "Väärä turvallisuudentunne" voi olla yksi syy, arvelevat terveydenhuollon asiantuntijat
Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla on kuntia, joissa etenkin nuorten aikuisten rokotusprosentit jäävät kauas maan keskiarvosta. Viiden lapsen äiti Janette Hannusaari ei ole ottanut rokotetta, sillä pitää rokotuskampanjaa hätiköitynä.
Ruotsi on ollut korona-ajan kauhukakara ja Islanti mallioppilas – nyt maiden tartuntatilanne on kuitenkin kääntynyt päälaelleen
Tartunnat kääntyivät heinäkuussa nopeaan nousuun Suomessa ja Islannissa, mutta Ruotsissa tilanne pysyi melko tasaisena. Tanskassa puretaan tiukkoja rajoituksia, mutta Islannissa ne jouduttiin ottamaan uudelleen käyttöön.
Suunnitteletko Viron-matkaa? Suomi on nyt keltaisella listalla, mutta laivayhtiöt eivät odota suuria muutoksia matkustajamääriin
Suomesta Viroon saapuvilla matkustajilla on maanantaista alkaen oltava todistus koronarokotteiden saamisesta, negatiivisesta testituloksesta tai sairastetusta taudista. Suurimmat laivayhtiöt eivät usko muutoksen vaikuttavan matkustajamääriin, jotka ovat olleet paljon tavanomaista vähäisempiä.
Tammerfest-viikonlopun koronatartunnat työllistävät nyt jäljittäjiä – TAYSin tuoreimmalla altistumislistalla 13 paikkaa useista eri kunnista
Uusia altistumispaikkoja on Tampereen lisäksi Kangasalla, Orivedellä ja Ylöjärvellä. Pirkanmaalla koronan ilmaantuvuusluku on noussut lähes sataan.
Turku siirtää terveysasemahenkilöstöä jälleen koronatyöhön – puhelinpalvelut edelleen ruuhkaisia
Varsinais-Suomi siirtyi heinäkuun ensimmäisellä viikolla takaisin koronaviruksen kiihtymistasolle. Myös Turussa koronatilanne on vaikeutunut viikkojen aikana.
Headland-festivaali puolittaa yleisömääränsä koronatilanteen vuoksi
Koronatilanne on Lahdessa maan synkimpiä. Yleisömäärän rajoituksilla järjestäjä haluaa vähentää jonotusta sekä helpottaa turvavälien pitämistä.
Päijät-Hämettä uhkaa jälleen leviämisvaihe, infektioylilääkärin mukaan pahin on vielä edessä
Päijät-Hämeen koronatilanne on maan vakavin. Useita tartuntoja todetaan päivittäin ja keskiviikkona ilmoitettiin korkein päiväluku pitkään aikaan, 29 uutta koronatartuntaa. Ilmaantuvuusluku on maan korkein. Tartuntaluvut tulevat nousemaan vielä noin viikon verran.
Koronatilanne paheni Kymenlaaksossa – maakunta siirtyy takaisin kiihtymisvaiheeseen
Tartuntoja on todettu etenkin Kouvolassa, mutta myös Kotkassa. Alueellinen tilannekuvaryhmä päätti kiihtymisvaiheeseen siirtymisestä perjantaina.
Sairaalahoidossa ensimmäisen rokoteannoksen saaneita koronapotilaita – Miksi Päijät-Hämeen tilanne synkkeni vaikka muualla jo helpottaa?
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän alueella koronatapausten ilmaantuvuusluku on korkeampi kuin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Sairaalahoidossa on ollut ennätysmäärä potilaita ja osa heistä on jo saanut yhden rokoteannoksen.
Ruotsalaisille koronahöllennyksiä kesäkuun alussa – kulttuuri- ja urheilutapahtumiin sallitaan jopa satoja ihmisiä
Ruotsin hallitus ja kansanterveysvirasto ovat esitelleet suunnitelman maan avaamiseksi osittain, vaikka Ruotsin koronatilanne on EU-maiden neljänneksi heikoin. Tällä hetkellä voimassaolevat rajoituksetkin ovat löyhempiä kuin Suomen kireimmät alueelliset rajoitukset.
Osa koronapotilaita hoitavista kesätyöntekijöistä voi jäädä ilman rokotetta – ”Ei kestä päivänvaloa”
Vaikka nuorilla sijaisilla olisi oikeus rokotteeseen työtehtävänsä puolesta, he voivat jäädä ilman koronarokotetta työsuhteen lyhyen keston vuoksi.
Suomen korkein ilmaantuvuusluku on nyt Päijät-Hämeessä – koronan virusmuunnos kasvattaa lasten osuutta tartunnoissa, mutta kouluja ei suljeta
Valtaosa alueen tartunnoista on Lahdessa. Viime viikkoina erityisesti alle 10-vuotiaiden osuus koronatapauksista on kasvanut. Toinen suurin tartunnanlähde ovat yksityiset tapaamiset, joita asukkaiden pitäisi yhä rajoittaa.
Varsinais-Suomen koronatartuntojen ilmaantuvuusluku putosi reippaasti alle sadan – Salon tilanne huolestuttaa
Salossa koronatilanne pysyttelee edelleen huonona, vaikka muualla maakunnassa koronatartunnat ovat pysyneet selvässä laskussa jo useamman viikon ajan. Kirjastoille ja museoilla on luvassa kevennyksiä rajoituksiin.
Päijät-Hämeessä koronan ilmaantuvuusluku maan korkein
Ilmaantuvuusluku tarkoittaa tapausten määrää suhteutettuna alueen väestöön, eli se on siksi paremmin vertailukelpoinen kuin pelkkä päivittäinen tartuntaluku.
THL: Rokotusten kohdentamista pahimmille alueille ei välttämättä tarvita – HUSin Mäkijärvi: Nopeammalla toiminnalla olisi voitu ehkä välttää kuolemia
Jos alueellista kohdentamista ei tarvita, rokotteet tullaan jakamaan hallituksen päättämän rokotusjärjestyksen mukaisesti kaikille sairaanhoitopiireille. HUSin johtajaylilääkärin mukaan kohdentamisesta päättämisessä meni liian kauan.
Keski-Pohjanmaalla on Suomen paras koronatilanne – taudin ilmaantuvuus on maan pienin
Viimeisin koronatartunta on todettu maakunnassa reilu viikko sitten.
Suomen korkein ilmaantuvuusluku on nyt Itä-Savossa, tilanne paheni kolmessa viikossa
Savonlinnassa on tällä hetkellä useita aktiivisia tartuntaketjuja. Tartunnat ovat tulleet pääasiassa jatkotartuntoina esimerkiksi perheiden sisällä ja karanteenissa oleville.
Miljoonan koronarokotetun raja ylittyy ensi viikolla – 79-vuotias Erkki Helin haaveilee jo matkailuautoreissusta
THL muistuttaa, että koronarokotuksen saaneet eivät vapaudu koronarajoituksista ja varovaisuuden noudattamisesta.
Pohjois-Pohjanmaa täyttää edelleen kiihtymisvaiheen tunnusluvut – pääsiäinen ratkaisee, voidaanko suosituksia ja rajoituksia höllentää
Jos koronatartunnat pysyvät pääsiäisen jälkeenkin matalana, alueellinen koordinaatioryhmä on valmis tarkastelemaan rajoitusten ja suositusten väljentämistä.
Etelä-Karjalassa todettu koronaviruksen eteläafrikkalaista virusmuunnosta – ylilääkärin mukaan 70 prosenttia kaikista tartunnoista on mutaatiokantoja
Etelä-Afrikan virusmuunnostapaukset liittyvät laajaan Itä-Savossa aiemmin ilmitulleeseen tartuntaketjuun.
Kainuun koronat keskiviikkoaamuna: nollalinja jatkuu
Kainuussa on Suomen alhaisin ilmaantuvuus koronalla.
Pirkanmaalla 22 uutta koronatartuntaa: suurin päiväkohtainen määrä tällä viikolla
Kuluvan viikon aikana maakunnassa on todettu tasan 70 koronavirustartuntaa.
Uusia koronarajoituksia otetaan eri puolilla Suomea käyttöön varovasti – talvilomien paluuliikennettä ei sekoiteta uusilla rajoituksilla
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori lupaa kiristyksiä pääkaupunkisedulle
Harva asutus ja syrjäinen sijainti ovat suojanneet Itä-Suomea koronaepidemian kovimmilta kolhuilta – lopulta kyse on kuitenkin sattumasta
Myös maahanmuuttajien vähäisemmällä määrällä arvioidaan olevan vaikutusta alueen koronatilanteeseen.
Koronavirustilanne huonontunut Etelä-Karjalassa – tartunnat voivat ryöpsähtää, tilannekuvaryhmä varoittaa
Virusmuunnokset, joukkoaltistumiset tai koronaohjeista lipsuminen voivat huonontaa tautitilannetta.
Floridassa tilastotieteilijä kiistää osavaltion viralliset koronaluvut – nyt osavaltio syyttää häntä potilaiden tietoturvan loukkauksesta
Osavaltion terveysviraston asiantuntija sai potkut työstään. Hän syyttää Floridan kuvernööriä halusta helpottaa koronarajoituksia.
Kymenlaaksossa 3 uutta koronatartuntaa – sairaalassa on nyt 9 koronapotilasta
Koronavirustartunnat ovat olleet selvässä nousussa Kymenlaaksossa.
Kokonaiskuolleisuus ei merkittävästi kasva, vaikka korona jylläsikin vuonna 2020
Suomen kuolleisuuteen koronatauti ei vuositasolla tuo suurta muutosta. Pandemiaan on nyt viime keväästä lähtien kuollut 602 ihmistä, kun Suomessa kaikkia kuolemia on tavallisenakin vuonna yli 50 000.
Koronatartunnat selvässä nousussa Kymenlaaksossa – luvuissa merkittävä kasvu joulun jälkeen
Tänä vuonna on todettu 105 tartuntaa.
Ruotsalaisia kehotettiin jättämään alennusmyynnit väliin koronan vuoksi – maan oikeusministeri jäi heti kiinni aleostoksilta
Ministeri Morgan Johansson katuu varomattomuuttaan. Pääministeri soitti oikeusministerille saadakseen selityksen.
Keski-Suomen koronatilanne on Suomen neljänneksi pahin – tartuntojen määrä on pysynyt viime viikkoina tasaisena
Viikonlopun aikana todettiin 24 uutta koronavirustartuntaa.
Miten olla paras (tai miten olla Suomi)? Amerikkalainen uutiskanava CNN nostaa Suomen yhdeksi malliesimerkiksi koronakriisin hoidossa
CNN ylistää myös Tanskan ja Norjan koronatoimia.
Joululauluja ei pitäisi laulaa yhdessä Islannissa, Tanskassa pyöritään kuusen ympärillä turvavälein – tällainen on koronajoulu Pohjoismaissa
Ruotsissa luotetaan yhä ennen kaikkea ihmisten omaan harkintaan.
Kuopiossa joukkoaltistuminen koronavirukseen työpaikalla – tartuntaketjun selvitys meneillään
Kuopiossa on todettu kaksi ja Varkaudessa kolme uutta koronatartuntaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan.
Petäjävesi nousi THL:n koronalistalle – Viiden tapauksen määrä ylittyi
THL ei raportoi julkisesti sellaisten kuntien koronatartuntoja, joissa tapauksia on vähemmän kuin viisi.
Koronakäyrät laskussa monessa Euroopan maassa – kovat rajoitukset näyttävät tehonneen
Ilmaantuvuusluvut ovat tulleet jyrkästi alas muun muassa Tšekissä, Belgiassa ja Ranskassa.
THL: Keski-Suomessa on kirjattu 11 uutta koronavirustartuntaa – ilmaantuvuus kääntynyt nousuun
21 altistui koronalle Karin koulussa Raumalla
Sairastunut oppilas on ollut koulussa vielä tällä viikolla.
Koronavirus leviää myös Etelä-Kymenlaaksossa – Virolahti nousi mukaan THL:n tilastoihin
Kymsoten alueella on todettu keskiviikon ja torstain aikana yhteensä 18 koronatartuntaa.
“Toivomme koronatestaukseen apua Suomen puolelta mahdollisimman pian” – johtava lääkäri kuvaa Ruotsin Norrbottenin tartuntatilannetta vakavaksi
Norrbottenin läänin johtava lääkäri Pia Näsvall kertoo, miksi tilanne on vaikea ja mitä apua Suomesta on pyydetty.
Pohjois-Ruotsissa koronatartuntojen määrä lähes kaksinkertaistunut – Haaparannalla viime viikolla 29 tartuntaa
Norrbottenissa todettiin viime viikolla 226 koronatartuntaa.
Isosäkylän koulussa koronatartunta – 34 ihmistä karanteeniin
Altistuneista 27 on lapsia ja seitsemän aikuisia.
Koronaepidemia Kuopiossa ja Siilinjärvellä kiihtymisvaiheessa, maskin käyttösuositus laajeni – ylilääkäri: "Paljon riippuu kansalaisten käytöksestä"
KYSin infektioylilääkäri Irma Koivula kertoi tilanteen vaikutuksista Jukka Eskasen haastattelussa.
Pietarsaaren seudulla tapahtunut harppaus koronatartunnoissa: muutamassa päivässä 35 uutta tapausta, yli 400 karanteenissa
Tartuntarypäs on paljastunut nuorten aikuisten keskuudessa.
Kanta-Hämeen koronatilannetta puidaan maanantaina – koronanyrkki ja Hämeenlinnan valmiusjohtoryhmä tekevät arviota tilanteesta
Viikonvaihteen jäljiltä syntynyttä virustilannetta katsotaan lävitse jo maanantai-aamusta.
Pietarsaaren seutu on koronatartunnoissa lähialueen kärkiseutukunta: kunnissa lähes 50 tartuntaa
Eniten koronaan on sairastunut Pietarsaaressa ja Kruunupyyssä.
Lue täältä Keski-Pohjanmaan koronapäivitykset 20.5.-18.9.2020
Sopu uusista ravintoloiden rajoituksista lähellä, hallitus päättää tiukennuksista tiistaina – Tarkista tästä jutusta muut keskeiset koronarajoitukset
Tiistaina hallitus päättää ravintoloiden aukioloaikojen tiukentamisesta.
Päijät-Hämeen koronatartunnat laskusuunnassa, mutta vaara ei ole ohi – ilmaantuvuusluku ylittää mennen tullen kiihtymisvaiheen rajan
Hyvinvointiyhtymän mukaan Päijät-Hämeen koronatilanne on edelleen perustasolla.
Pirkanmaa yksi koronan kiihtymisvaiheen alueista – uusista maskisuosituksista neuvotellaan
Pirkanmaalla COVID-19-taudin ilmaantuvuus on nyt noin 17 / 100 000 asukasta.
Koronaviruksen ilmaantuvuus on maan korkein Essoten alueella, mutta uusille suosituksille ei toistaiseksi nähdä tarvetta – pandemiapäällikkö: "olemme vielä perusvaiheessa"
THL:n tänään antamien uusien suosituksien perusteella sairaanhoitopiirit voivat ottaa uudet ohjeet käyttöönsä oman harkintansa pohjalta.
9 sairaanhoitopiiriä ylittää nyt koronaepidemian kiihtymisvaiheen rajan koronan ilmaantuvuuden perusteella – katso kartasta, kuulutko johonkin niistä
Maskisuositus laajenee niihin sairaanhoitopiireihin, joissa epidemia on kiihtymis- tai leviämisvaiheessa.
Koronan leviäminen kiihtyy hiljalleen – "Maskin käyttöä kannattaa harkita, oli suosituksia tai ei", sanoo STM
STM ja THL ovat juuri julkistaneet alueelliset toimintavelvoitteet koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Pohjois-Suomessa koronavirustilanne rauhallinen – tartuntojen kasvuvauhti on nyt hidas
Muutos on ollut kymmenen päivän aikana prosentteja, kun eteläisemmissä sairaanhoitopiireissä se on kymmeniä prosentteja.
Jos Keski-Suomi tai Etelä-Savo olisivat ulkomailla, niistä ei saisi matkustaa Suomeen – Korona laittoi Mikkelin lapset etäopetukseen, Jyväskylässä paljon vapaampaa
Koronatilaston kärjessä olevien maakuntien suurimmissa kaupungeissa virusta torjutaan hyvin eri tavoin.
Kainuussa todettiin koronatartunta, joka oli sairastettu jo ulkomailla
Ulkomailla sairastunut ja sieltä eristyksen päätyttyä palannut henkilö testattiin vahingossa Kainuussa.
Etelä-Savossa todettu koronavirustartunta – kyseessä ensimmäinen tapaus sitten toukokuun
Tartunta on todettu Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten alueella.
Ruotsalaisprofessori: "Sauli Niinistö on suosikkiepidemiologini" – näkee maansa koronastrategian kannattajat lahkona
Infektiotautien professori Björn Olsen pohtii Ruotsin radion kesäpuhujana maansa koronastrategiaa ja pitää laumasuojan hintaa liian kalliina.
"Emme ehkä koskaan saavuta laumasuojaa", myöntää Anders Tegnell, mutta pitää Ruotsin laskeneita koronalukuja osoituksena strategiansa toimivuudesta
Mahdollisen laumasuojan arviointia hankaloittaa se, että koronan antaman suojan tehosta ja kestosta ei ole juurikaan tutkimustietoa.
Ruotsin pääministeri Löfven uskoo edelleen maansa koronastrategiaan yli 5 000 kuolleesta huolimatta
Hän sanoo Aftonbladetin haastattelussa, että yrittäjien ja palkansaajien turvaaminenkin on ollut tärkeää.
Jyväskylässä on todettu yksi uusi koronavirustartunta
Testein vahvistettuja koronatartuntoja on nyt Keski-Suomessa kirjattu 138.
Sisäministeri Maria Ohisalo: Turismi Venäjälle tulee avautumaan viimeisten joukossa
Sisäministeri vieraili tänään Kainuussa ja vastasi kysymyksiin kahden naapurimaan koronatilanteesta.
Anders Tegnell uskoi, että EU-maat toimisivat Ruotsin tavoin koronaa vastaan: "Oli kuin maailma olisi tullut hulluksi"
Ruotsin valtionepidemiologi pohtii Ruotsin radion kesäpuhujana, mitä Ruotsi on tehnyt oikein ja väärin koronapandemian aikana.
Ruotsalaisprofessori: "Suomi on aikuisten Ruotsi", eivätkä maan koronaluvut nouse Ruotsin tasolle
Tartuntatautien professori Björn Olsen tyrmää Ruotsin entisen valtionepidemiologin arvion, että muiden Pohjoismaiden koronaluvut nousisivat Ruotsin tasolle vuoden kuluessa.
Uudellamaalla yhdeksän uutta koronavirustartuntaa
Kaikki juhannuspäivänä ilmoitetut uudet tartunnat ovat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, HUSin alueella.
Lue tästä Pohjanmaan koronapäivitykset 14.4.-22.5.2020
4-vuotias Jippu sairastui Kawasakin tautiin ja vei suomalaisperheen matkalle, jolle ei näy loppua: "Koko ajan on varpaillaan"
Lastenlääkärit maailmalla ovat raportoineet tapauksista, joissa lapsilla on havaittu harvinaisen Kawasakin taudin kaltaisia vakavia tulehdusoireita. Yhteyttä koronavirukseen tutkitaan.
Lue tästä Etelä-Pohjanmaan koronapäivitykset 14.4.-23.5.2020
Keski-Suomessa on todettu yksi uusi koronavirustartunta – testejä on tehty yli 5000
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronavirustestejä on tehty Keski-Suomessa tähän mennessä 5166.
Etelä-Karjalassa ei ole paikallisia tartuntaketjuja – viimeisten koronavirustartuntojen jäljet johtavat Uudellemaalle
Tartuntojen lähteet ovat ylilääkäri Sami Raasakan mukaan löytyneet helposti.
Pohjois-Savossa yksi uusi varmistettu koronavirustartunta – edellisestä ehti kulua lähes kaksi viikkoa
Tapaus on raportoitu jossain kunnassa, jossa on yhteensä alle viisi tartuntaa.
Pirkanmaan koronatartunnoissa palattiin nollalinjalle
Tartuntoja on edelleen 241. Eilen kerrottiin neljästä tartunnasta, jotka olivat kaikki saman seurueen jäsenillä.
Koronatestien määrässä muut pohjalaismaakunnat häviävät Keski-Pohjanmaalle – Infektioylilääkäri: "THL:n linjaa on noudatettu"
Väkimäärään suhteutettuna Keski-Pohjanmaalla on otettu koronatestejä selvästi enemmän kuin Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.
Jo puoli miljoonaa suomalaista on raportoinut oireistaan Omaolossa – kartta näyttää, missä koronaa on epäilty eniten
Kartasta voi seurata oirearvioiden määrää kunnittain tai sairaanhoitopiireittäin.
Keski-Suomessa lähes kahden viikon nollaputki koronavirustartunnoissa katkesi – tiistaina kirjattu yksi uusi tartunta
Koronavirustilanne jatkuu Keski-Suomessa rauhallisena, vaikka pitkä nollaputki uusissa tartunnoissa katkesikin.
Pohjois-Pohjanmaalla ei uusia koronavirustartuntoja muutamaan päivään
Maakunnan alueella on todettu tähän mennssä 134 tartuntaa.
Pohjois-Pohjanmaan koronatilanne on erittäin rauhallinen – myös OYSissa tilanne ennallaan
Oulun yliopistollisessa sairaalassa on koronan vuoksi hoidossa edelleen alle viisi potilasta.
Ruotsin koronalinjan keulakuvan kasvot on ikuistettu ihailijoiden käsivarsiin– Anders Tegnell Ylelle: "Voisimme vertailla tatuointeja Mika Salmisen kanssa"
Valtionepidemiologi sanoo Ylen haastattelussa, että Ruotsi voi ottaa Suomesta mallia vanhusten suojelussa.
Pasi oli 10 päivää sairaalassa, Maija sairasti kotona ja Johanin äiti kuoli koronaan – sadat suomalaiset ovat todennäköisesti sairastuneet Ruotsissa
Ruotsin Kansanterveysviranomaisen mukaan suomalaiset ovat yliedustettuina covid-19-tilastoissa.
Kainuun koronahuippua ennustetaan lokakuulle – pandemiapäällikkö: "Elämme vallitsevan tilanteen kanssa vuoden verran"
Kainuussa on todettu perjantaina yksi uusi koronavirustartunta.
Keski-Pohjanmaalla on vain 23 koronatartuntaa, silti rajoituksista ei saisi vielä lipsua – infektiolääkäri: "Turvavälit näyttävät unohtuneen"
Kotikaranteenissa olevia ikäihmisiä voisi infektioylilääkärin mielestä jo tavata.
Yksi uusi koronavirustartunta Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä
Keski-Suomessa koronavirustartuntoja on nyt yhteensä 129.
Pohjois-Pohjanmaan koronatilanne on pysynyt rauhallisena
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä osastohoidossa on nyt alle viisi potilasta.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella ei ole todettu tänään uusia koronavirustartuntoja – Jyväskylän kokonaistartuntaluku eilisen jälkeen sata
Keski-Suomessa koronavirustartuntoja on nyt yhteensä 128.
Norjassa ja Tanskassa useita höllennyksiä koronarajoituksiin: kaikki peruskoululaiset takaisin koulunpenkille, ravintoloita auki, harrastustoimintaan helpotuksia
Norjalaiset ja tanskalaiset peruskoulut saavat avata ovensa kaikille oppilaille vielä kevätlukukaudella.
Koko maakunnassa ei todettu lähes kuukauteen yhtään koronatartuntaa, vaikka siitä odotettiin Pandoran lipasta – selvitimme, miksi
Tilanteeseen ei kuitenkaan tuudittauduta Etelä-Karjalassa, sillä syksylle odotetaan toista ja talvelle kolmatta koronavirusaaltoa.
Etelä-Savon koronatilanne on pysynyt rauhallisena
Essoten alueella ei ole sairaalahoidossa tällä hetkellä ketään.
Kainuun koronatartuntatilanne on pysynyt samana – ei muutosta todettuihin tartuntoihin pariin päivään
Maakunnassa on yhteensä 69 tartuntaa.
Kainuussa ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja: "Tilanne on hyvin rauhallinen"
Maakunnassa on yhteensä 69 tartuntaa.
Länsirajan pikkukunnassa koronatartuntoja on asukaslukuun nähden hurjasti, mutta arkea jatketaan niin normaalisti kuin voidaan: hiihtäen ja pilkkien
Lapin länsirajalla Ylitorniolla koronatartuntojen ilmaantuvuus on yli tuplasti suurempi kuin esimerkiksi Helsingissä.
Kainuussa kolme uutta koronatartuntaa – parantuneita on jo noin 50
Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan Kainuussa tehdään erittäin aktiivista työtä tartuntaketjujen jäljityksessä.