Perjantaina Pirkanmaalla tutkituista koronatesteistä paljastui 22 uutta tartuntaa. Analysoituja testejä oli TAYS:n mukaan yhteensä 1698.
Lauantaina tiedotettu 22 tartuntaa on suurin määrä tällä viikolla. Toiseksi eniten tartuntoja tiedotettiin torstaina, jolloin TAYS kertoi 20:stä uudesta tartunnasta.
Yhteensä kuluvan viikon aikana uusia koronatartuntoja löydettiin Pirkanmaalla 70 tapauksen verran. Määrä vastaa viime viikolla todettujen tapausten määrää. Silloin lauantaihin mennessä oli todettu 74 koronavirustartuntaa.
Tilanne Pirkanmaalla monia maakuntia hillitympi
Pirkanmaan koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 33,8, joka on pienempi kuin lähes kaikissa muissa ympäröivissä maakunnissa. Esimerkiksi Satakunnassa ilmaantuvuus on 197,2, Varsinais-Suomessa 130,7, Kanta-Hämeessä 61,4 ja Päijät-Hämeessä 50,1.
Kaikkia maakuntia tarkasteltaessa Pirkanmaan ilmaantuvuus viimeisen neljäntoista vuorokauden aikana kuuluu maan pienimpien joukkoon. Yhteensä kuudessa maakunnassa se on vähäisempi kuin Pirkanmaalla.
Ilmaantuvuus osoittaa tartuntojen määrää viimeisen kahden viikon aikana 100 000 asukasta kohden. Se ja muut tarkemmat alueelliset tilastot päivittyvät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronakarttaan.
Lue lisää: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Pirkanmaalla
Lisätty linkki koontiartikkeliin 27.2. kello 11.32.