Sosiaali- ja terveysministeriö on viime päivinä puhunut useaan otteeseen niin kutsutun hätäjarrun käyttöönotosta.
Koronan omikronmuunnos leviää voimalla maailmalla ja samaa pelätään Suomessakin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on todettu omikrontartuntoja tähän mennessä 31.
Kysyimme Pohjois-Pohjanmaan ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtohenkilöiltä, näkevätkö he tarvetta hätäjarrun käytölle.
Pohjois-Pohjanmaan tartuntatilanne on tällä hetkellä maan huonoin. Viimeisen kahden viikon aikana koronatartuntoja on ollut lähes 733. Helsingin ja Uudenmaan alueella ilmaantuvuusluku on kolmanneksi suurin, noin 430.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vs. johtaja Juha Korpelainen kertoo, että tilanne on viime päivinä mennyt hieman parempaan suuntaan: tartuntamäärät eivät ole enää kasvaneet ja sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on vähentynyt viime viikosta. Sairaalahoidossa on kaikkiaan 23 koronapotilasta, heistä kahdeksan on tehohoidossa.
Korpelainen uskoo, että alueella voimassaolevat rajoitukset alkavat pikku hiljaa purra. Tavallisesti menee ainakin kaksi viikkoa ennen kuin rajoitukset alkavat näkyä tartuntamäärissä. Sairaalakuormituksessa muutos näkyy vielä pidemmällä viiveellä.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjän mukaan heillä sairaalassa olevien potilaiden määrä on ollut tasainen puolentoista viikon ajan, jopa rauhoittumaan päin. Osastohoidossa on nyt 40 potilasta, heistä yhdeksän on tehohoidossa. Koronatartuntojen määrä on kuitenkin nousussa. Myös koronapositiivisten osuus testituloksista on korkea ja noususuunnassa.
Sairaanhoidon kantokyvyn vaarantuminen on yksi hätäjarrun kriteereistä. Onko kantokyky vaarantunut sairaanhoitopiirissänne?
Juha Korpelainen: Viime päivien lukujen valossa sanoisin, että nyt mennään vähän parempaan suuntaan ja lakipiste on meidän alueella ohitettu. Varmasti tätä ei voi sanoa, kun omikron tuottaa nyt harmaita hiuksia. Ei tiedetä mitä sen suhteen tapahtuu. Uskon, että tilanteesta selvitään jo suunnitelluilla toimepiteillä.
Jari Petäjä: Tässä täytyy erottaa kaksi asiaa. Miltä tämän hetken tilanne näyttää ja toisaalta ne ennusteet ja pohdinnat, miten omikronvariantti mahdollisesti muuttaa tätä tilannetta lähitulevaisuudessa. Tällä hetkellä terveydenhuollon kantokyky ei ole HUSissa vaarantunut. Potilaiden määrä on vähentynyt jo hetken aikaa.
Mutta kukaan ei tiedä, missä olemme hetken päästä omikronvariantin kanssa. Omikrontartuntojen määrä nousee kuitenkin kiivasta tahtia. Se etsii nyt Suomessa valtaviruksen tilaa, mitä se on tehnyt muuallakin maailmassa. Tiedot viittavat siihen, että se on nopea leviämään.
Ollaanko jo siinä tilanteessa, että tarvitaan pian hallituksen hätäjarrua?
Korpelainen: Suomessa täytyy olla valmius hätäjarrun painamiseen, mutta en näkisi nyt sitä välttämättömänä tämän päivän luvuilla. Meillä on vielä mahdollisuus kiristää aluehallintovirastojen ja kuntien määräämiä rajoituksia entisestään. Pohjois-Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä pohtii rajoituksia tiistaina. Kaikki rajoitukset eivät ole vielä käytössä. Kokoontumisia tai tilojen käyttöä voidaan edelleen rajoittaa tiukemmin.
Petäjä: Minusta on edelleen epäselvää, mitä hätäjarrulla tarkoitetaan, vaikka siitä on julkisuudessa keskusteltu paljon. Tuntuu, että hätäjarrun pääsisältö on se, että hallitus vaatii ja ohjeistaa ja sairaanhoitopiirien pitäisi myös vaatia, että aluehallintovirastot ja kunnat tekisivät hyvin voimakkaita rajoitustoimia. Esimerkiksi asiakastilojen sulkemista niin, ettei koronapassillakaan niistä voisi vapautua. Juuri nyt HUS ei voi vaatia lisärajoituksia, koska tämän hetken sairaanhoidon kuormitus ei mahdollista niitä.
Jos hallitus haluaa vetää hätäjarrusta, on se kannanotto tulevaisuuteen omikronaallon iskemisestä Suomeen. Jos nykyisiä rajoituksia halutaan välittömästi tiukentaa, hallitus voi omalla päätöksellä sulkea ravintolat kello 17 jälkeen. Minusta kaikkein vaikuttavin toimi olisi nopea ja voimakas puuttuminen ravintoloiden aukioloaikoihin.
Keskustelu hätäjarrusta on mielestäni täsmentymätöntä. Siinä on mukana enemmän poliittista tahdonilmausta kuin varsinaista toimintasuunnitelmaa. Kaipaan selvyyttä, puhummeko virkamiesten toiminnasta sairaanhoitopiireissä ja aluehallintovirastoissa vai hallituksen päätöksenteosta. Käytännössä tässä kulkee tämä raja ravintola- ja muiden rajoitusten välillä.
Lue lisää: Testausta rajoilla, rajoituksia kokoontumisille ja koulujen etäopetusta – tätä koronan hillintään tarkoitettu hätäjarru voisi tarkoittaa
Miten sairaan- ja tehohoito turvataan vuodenvaihteen lomien aikana sairaanhoitopiirissänne?
Korpelainen: Pohjois-Pohjanmaalla ei ole ollut vielä yhtään omikrontapausta. Olemme varautuneet jo monen viikon ajan jouluun ja korkeisiin tartuntalukuihin. Kiireetöntä leikkaustoimintaa on supistettu merkittävästi. Henkilökunnan kanssa on sovittu korvauksista, joilla voi vapaaehtoisesti siirtää vuosilomaansa tai työvuoroaan. Tämä on auttanut henkilökunnan saamista sinne, missä heitä tarvitaan. Varmistamme kaikin keinoin, että koronapotilaiden ja vaikeasti sairaiden potilaiden hoito on turvattu.
Rahalla nämä sovitaan. Meillä on ollut pysyvästi käytössä hälytyskorvaus. Lomien siirron korvaamisesta on sovittu henkilöstön kanssa vielä erikseen.
Petäjä: Olemme liikkeellä normaalein järjestelyin. Meillä on tehohoitokapasiteettia 22 paikkaan asti. Myös vuodeosastoon hoitoon pystymme ottamaan nykyistä selvästi enemmän Covid-potilaita. Tämä toiminta turvataan siten, ettei henkilökunnan sovittuihin lomiin tarvitse puuttua. Olemme normaaliin tapaan, kuten aina lomasesonkien aikana, vähentäneet suunnitellusti leikkauksia ja tutkimuksia. Sairaalan normaalikuormitus ajetaan aina loma-aikaan alas, jotta henkilöstö voi pitää lomansa.
Mitä teette, jos omikron leviää vauhdilla juuri lomien aikaan?
Korpelainen: Lähdemme siitä, että henkilökunta pitää vahvistetut lomat. Resurssit ovat niukat, mutta toivomme, että selviämme omalla henkilökunnalla ja vapaaehtoisjärjestelyillä joulun yli. On myös olemassa varaventtiili eli tarvittaessa potilaita voidaan siirtää muihin yliopistollisiin sairaaloihin hoitoon. Tätä on tehty jo aiemminkin. Sairaaloiden välinen yhteistyö tehohoidossa on toiminut. Noin 70 potilasta on siirtynyt toiseen sairaalaan epidemian aikana. Jos Pohjanmaalla tulee tilanne, ettei omin voimin pärjätä, muut auttavat.
Petäjä: Emme ole tehneet uusia korvausjärjestelyjä omikronin takia. Pandemian aikana on jo ollut käytössä rahakorvaus vuosiloman keskeyttämisestä tai perumisesta, jos pyydettäessä haluaa tulla töihin.
Valmiuslaissa on pykälä, jolla terveydenhuollon henkilöstöä voidaan määrätä töihin tarpeen vaatiessa. Näettekö sen käytölle tarvetta lähiviikkoina hoidon turvaamiseksi?
Korpelainen: Minusta tuon pykälän käyttöä pitää välttää viimeiseen saakka. Terveydenhuollon henkilökunta on ollut niin kauan tiukilla, että pakkokeinoja pitää yrittää välttää viimeiseen saakka ja miettiä ennen sitä kaikki muut konstit.
Petäjä: HUS ei ole missään tapauksessa pyytämässä poikkeuslakia voimaan, emmekä näe sitä tarpeellisena lähestyvän joulun takia. Hoidamme työvoiman tarpeen henkilöstön kanssa keskustelemalla ja hyvässä yhteistyössä. Jos Suomeen julistetaan poikkeustila, sillä on valtionjohdon määrittämät perusteet.
Korjattu 15.12 10.30 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusluku oli tiistaina kolmanneksi suurin, ei toiseksi suurin. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä oli noin 480 tartuntaa viimeisen kahden viikon aikana.
Lue myös:
Uusimmat tiedot koronapandemiasta
Grafiikka kertoo Pohjoismaiden karusta koronatilanteesta – olemmeko menossa samaan suuntaan kuin Norja ja Tanska?
STM:n Pohjola: Suomessa on maaperää koronatartuntojen kasvulle – mutta vielä ei tiedetä, otetaanko järeämpiä keinoja käyttöön
THL:n Mika Salminen pitää Norjan koronaennusteita hurjina
Ministeriö arvioi lähes kaikkien hätäjarrun kriteerien täyttyvän – ensi viikolla nähdään, alkavatko alueelliset rajoitukset purra
Yksi Suomen pahimmista korona-alueista: Tampereen yliopistollisessa sairaalassa käytännössä kaikki kiireetön hoito ajettu alas, Yle seurasi suorana