Kansallinen Kokoomus
Näytetään 1–48 / 48
Verkkouutiset: Timo Elo nousemassa kokoomuksen puoluesihteeriksi
Kokoomuksessa läikähti sisäinen kiista eheytyshoidoista – nuorisojärjestö arvostelee voimalla kansanedustaja Kaunistolaa
Helsingin Kokoomusnuoret ihmettelee, miksi kansanedustaja Mari Kaunistola (kok.) ei tukenut ns. eheytyshoitojen kieltoa lailla. Kaunistola perustelee toimintaansa Ylelle.
Jari Ehrnroothin kolumni: Sosiaalitukia ja yritystukia on perattava roimasti
Velkakriisi ratkeaa purkamalla valtioriippuvuutta ja kannustamalla ihmiset itse rakentamaan elämäänsä. Korjausliikkeen on katettava niin sosiaalituet kuin yritystuetkin, esittää Ehrnrooth.
"Minun kurkustani tungetaan väkisin Natoa alas" – näin Sauli Niinistö on puhunut Natosta vuosien varrella
"Suomalaiset eivät kannata Natoa ja minä olen suomalainen", presidentti Sauli Niinistö sanoi, kun hänet oli valittu toiselle kaudelle vuonna 2018.
Urbaani Vartiainen lähtee pormestarikisaan: arvostaa Helsingin luontoa ja jugendkeskustaa – "Nyt tarvitaan rautaista talousosaamista", sanoo piirihallituksen johtaja
Kokoomus pyrkii valitsemaan uuden pormestariehdokkaan vauhdilla, koska aiempi ehdokas Kirsi Piha luopui yllättäen ehdokkuudesta.
Kokoomus aikoo valita pormestariehdokkaansa ensi maanantaina – Juhana Vartiainen: "Pohdin nyt huolella, koska päätös on tärkeä myös koko urani kannalta"
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Daniel Sazonov sanoo, että kokoomuksessa käännetään nyt katseet henkilöistä Helsingin asioihin.
Kokoomus pui Pihan lähtöä: Orpo vakuuttaa, että Pihalla oli puoluejohdon täysi tuki – Lepomäki ehdolle Helsingissä
Helsingin Sanomat kertoo, että kansanedustaja Juhana Vartiainen harkitsee pormestarikisaan lähtöä. Wille Rydman ei tavoittele enää ehdokkuutta.
Verkkouutiset: Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Lepomäki ei asetu ehdolle kuntavaaleissa, perustelee päätöstä vireillä olevalla avioerolla
Henkilökohtainen kampanja olisi lähiviikkoina mahdoton, Lepomäki kommentoi.
Näin Helsingistä tuli hallituksen silmätikku – Vapaavuori on arvostellut koronatoimia keväästä lähtien, nyt ministerit näpäyttivät takaisin
Hallitus muutti viestintäänsä, kun se alkoi erikseen vaatia Uudeltamaalta ryhtiä koronatoimiin.
SDP:n kannatushuippu taittui puoluekokoukseen – kokoomus kiri kiinni perussuomalaisia
Keskustan kannatus värähti pohjalukemista hieman ylöspäin.
Pääministeri Marin Kaipola-puheiden kritiikistä: "Viittaaminen luokkataisteluun ei ole argumentti ja kertoo lähinnä historiattomuudesta"
Marin kertoo, että hän on valmis keskustelemaan ja etsimään ratkaisuja yritysten kohtaamiin ongelmiin.
Analyysi: Kokoomus tasapainoilee EU-politiikassa hallituksen ja perussuomalaisten välissä
Kokoomuksen on ollut vaikea löytää Eurooppa-poliittista linjaansa oppositiossa, arvioi politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
Keskustan Kulmuni: Lomautetuista liki 30 000 jäi ilman ansiosidonnaista työttömyysturvaa – "Oikeudenmukaisuuskysymys, korjattava kuntoon"
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kuitenkin myöntää, että ratkaisut jäävät seuraavalle hallitukselle.
Kai Mykkänen kokoomuksen ryhmäjohtajaksi
Mykkänen oli Petteri Orpon ehdokas. Hänet valittiin yksimielisesti.
Kokoomuksen puoluesihteeri vaihtuu – Janne Pesonen jättää tehtävän kesän jälkeen
Myös puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja vaihtuu.
Yle tarkasti poliitikkojen vaaliväitteitä: Perussuomalaisten luvut maahanmuuton kustannuksista kyseenalaisia, SDP ei ole nuorten suosikki
Yle seuraa eduskuntavaalien alla sekä puolueiden että ehdokkaiden vaalipuheita ja tarkistaa väitteiden todenperäisyyden.
Analyysi: Keskusta hermostui, kun kokoomus hylkäsi pyhän lehmänsä – sote aloitti vaalipuheet
Hallituspuolueet valmistelivat neljä vuotta sote-mallia, jota he eivät kannata itsekään, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.
Verkkouutiset: Keskusta menettää kansanedustajan Lapista
Laskelman mukaan keskusta saisi kolme kansanedustajaa. Vasemmistoliitto, SDP, kokoomus ja perussuomalaiset saisivat kukin yhden paikan.
EU torppasi etämyydyn alkoholin maahantuontikiellon – ehdottaa sallittuja alkoholin luovutuspaikkoja
Epäselvä tilanne alkoholin etämyynnin suhteen jatkuu ensi vuoden alkuun.
Soinin luottamusäänestyksestä syntyi hallitusyhteistyötä koetteleva sotku – kävimme läpi, mistä syytöksissä on kyse
Keskustan ja kokoomuksen sukset menivät pahan kerran ristiin. Näin tapahtumat etenivät.
Rysky Riiheläisen kolumni: Ulkopolitiikka polttelee puolueiden käsissä
Ulkopolitiikka ei tunnu puolueille kelpaavan, ja keskustelut käydään pääosin suljettujen ovien takana, kirjoittaa Rysky Riiheläinen.
Analyysi: Harkimo lähti, mikä politiikassa muuttuu?
Onnistuuko Harkimo näpäyttämään kokoomusta ja liikauttamaan sitä toimintatavoiltaan haluamaansa suuntaan, vai valuuko yhden miehen lähtö puolueesta kuin vesi hanhen selästä?
Kiista perhevapaauudistuksesta jatkuu – Soini ärähtää: Uudistus voidaan pelastaa vain turvaamalla kotihoidontuki
Hallituspuolueiden puheenjohtajat setvivät perhevapaauudistusta vielä maanantai-iltana. Viikonloppuna äänenpainot kiristyivät.
Uudeksi ministeriksi nousee Anne-Mari Virolainen – sisäministeriksi siirtyy Kai Mykkänen
Sisäministeriksi valitaan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen. Virolainen nousee Mykkäsen tehtäviin.
Analyysi: Näin asiakassetelistä veivattiin kulisseissa uusin sote-umpisolmu, eikä virkamiehilläkään ihan putkeen ole mennyt
Maa tömisi, kun erikoissairaanhoidon edustajat totesivat taannoin hallituksen asiakassetelilinjauksen mahdottomaksi. Miten tähän tultiin ja mitä mahtaa olla luvassa jatkossa, pohtii sote-uudistuksen käänteitä seuraava sosiaali- ja terveystoimittaja Tiina Merikanto.
Risikko: "Valinnanvapaus ei saa vaurioittaa erikoissairaanhoitoa"
Kokoomusministeri Paula Risikko luettelee kolme asiaa, jotka pitää muuttaa valinnanvapausesityksessä. Laki on parhaillaan lausuntokierroksella.
Ihmisoikeusprofessorilla on asiaa: Martin Scheinin kaipaa oikeistolaista perustuslakipuhetta
Kansainvälisen oikeuden professori ei epäröi puuttua Firenzestä asti Suomen politiikkaan. Perustuslakinihilismi vaivaa etenkin kokoomuksessa, sanoo Scheinin, joka toimi opiskeluvuosinaan Turun Akateemisessa Sosialistiseurassa.
Risikko: "Perustuslakia ei tietenkään voi kiireellä muuttaa mistä syystä tahansa"
Sisäministeri Paula Risikko (kok.) vie syksyllä tiedustelulait eduskunnalle ja esittää kiireellistä säätämistä. Risikosta poikkeusmenettely tarvitaan, koska terrorismin uhka kasvaa ja Suomi on liian riippuvainen muiden maiden tiedusteluavusta.
Analyysi: ”Pena sen siinä keksi” – Kilpailuviranomainenkin kiistää ajaneensa pakkoyhtiöitystä soteen
Kukaan ei tunnusta esittäneensä perustuslain vastaiseksi osoittautunutta yhtiöittämispakkoa hallituksen sote-esitykseen. Nyt kiistää kilpailuviranomainenkin ajaneensa yhtiöittämispakkoa ja uhanneensa EU-oikeudella.
Hallituksen U-käännös – Vuosi sitten soten yhtiömalli oli ainoa vaihtoehto, nyt ministerit irtisanoutuvat siitä
Kokoomuksesta kehuttiin soten yhtiöittämisvelvoitetta. Pääministeri Juha Sipilä ihmetteli, miksi yhtiöittämistä pidetään mörkönä. Nyt yhtiömallin mukaantulosta syytetään virkamiehiä.
Petteri Orpo Verkkouutisissa: Tämä on vakavan pohdinnan paikka
Orpon mukaan puheenjohtajavalinta aiheuttaa päänvaivaa hallitukselle. "Perussuomalaiset eivät ole sama puolue kuin ennen."
Verkkouutisten kysely: Suomalaiset äänestäisivät Sauli Niinistön jatkokaudelle selvin luvuin
Sauli Niinistö keräisi 59 prosenttia äänistä, jos presidentinvaali järjestettäisiin nyt. Jopa yli puolet sosiaalidemokraattien kannattajista äänestäisi Niinistöä.
Tuleeko työttömille karenssipäivä? Orpo ei ota vielä kantaa
Valtiovarainministeri Petteri Orpon mukaan hallitus tekee kaiken tarvittavan, jotta lisäleikkauksilta vältyttäisiin, mutta ne ovat mahdollisia. Työllisyystyöryhmän työhön ministeri ei halua ottaa tässä vaiheessa kantaa.
Grahn-Laasonen, Sankelo ja Häkkänen kokoomuksen varapuheenjohtajiksi
Sanni Grahn-Laasonen ja Janne Sankelo uusivat paikkansa varapuheenjohtajina, Antti Häkkänen on ensikertalainen.
Verkkouutiset: Zyskowicz tukee Orpoa puheenjohtajaksi
Kokoomuksen seuraava puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa Lappeenrannassa kesäkuussa.
Verkkouutiset: Petteri Orpo harkitsee vakavasti lähtemistä puheenjohtajakisaan
Sisäministeri Petteri Orpo kertoo Verkkouutisille harkitsevansa vakavasti lähtemistä kokoomuksen puheenjohtajakisaan
Verkkouutiset: Lepomäki ei torju ajatusta lähteä ehdolle kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaaksi
34-vuotias espoolainen Lepomäki on toiminut kansanedustajana vajaan kahden vuoden ajan kokoomuksen riveissä ja hankkinut tätä ennen mm. kaksi korkeakoulututkintoa ja työkokemusta pääosin rahoitusalalta.
Verkkouutiset: Kokoomuksen puoluesihteeriksi nousemassa Janne Pesonen
Pesonen täyttää puoluesihteerin kriteerit erinomaisesti, kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb sanoo Verkkouutisille. Pesonen toimii Helsingin kokoomuksen toiminnanjohtajana.
36 tuntia poliittista kriisiä – näin Suomen hallitus ajautui hajoamispisteeseen
Kriisi tuli puun takaa, kesti pari päivää ja päätyi sote-sopuun. Mistä poliittinen näytelmä johtui? Kuinka lähellä hallitus oli kaatumista? Jos sinulla on aikaa lukea vain yksi juttu hallituskriisistä, lue tämä tiivistys.
Verkkouutiset: Alpo Rusi siirtymässä keskustasta kokoomukseen – "Luonnollinen ratkaisu"
Kevään eduskuntavaaleissa entinen suurlähettiläs oli keskustan ehdokas Uudellamaalla. Verkkouutisille hän kertoo etääntyneensä keskustasta.
Anne Berner myöntää sopineensa ehdokkuudesta ensin kokoomuksen kanssa
Liikenne- ja viestintäministeriksi noussut keskustan Anne Berner myöntää Ylelle allekirjoittaneensa kokoomuksen ehdokassitoumuksen viime syksynä. Ylen tietojen mukaan hän myös tiedusteli ministerin paikkaa kokoomukselta, mutta tämän Berner kiistää.
Osa keskustalaisista syyttää kokoomusta keppanajahdista
Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila syytti istuntosalissa keskiolutkohua kokoomuksen "miinaksi". Myös keskustalehti Suomenmaa vihjaa, että likakampanjan pani alulle kokoomus. Puoluesihteeri Timo Laaninen ei halua syytellä ulkopuolisia.
Väyrynen haukkuu Stubbin – "toimii ulkopolitiikan linjaa vastaan", "ruskealla vyöhykkeellä"
Keskustan veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen on ajautunut tiukkaan sanasotaan pääministeri Alexander Stubbin kanssa.
Verkkouutiset: Stubb esitti Sanni Grahn-Laasosta ympäristöministeriksi
Forssalainen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on kokoomuksen ensimmäinen varapuheenjohtaja.
Näin kokoomuksen kannatus muuttui tuloluokissa, joihin Laura Räty viittasi
Yle Uutisten puoluekannatuskyselyn tausta-aineistosta käy ilmi, että kuukaudessa noin 2 100-2 900 euroa ansaitsevien joukossa kokoomuksen kannatus laski heinä-elokuussa.
Miten sanoja ei tule asetella
Kokoomuksen maailmassa ei sanota mitään väärin. On vain väärin aseteltuja sanoja, kirjoittaa Yle Uutisten toimittaja Eero Mäntymaa.
Professori: "Hyvän poliitikon vaatimukset ovat koventuneet"
Kokoomusministerin möläytys pienituloisista kertoo yhteiskuntapolitiikan professorin mielestä ammattitaidottomuudesta, huolimattomuudesta ja tietämättömyydestä. Poliitikkojen vieraantumista arjesta on vaikea arvioida.
Räty tulokohusta: En tekisi niin nyt
Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty kommentoi ensimmäistä kertaa sivutuloihinsa liittynyttä kohua. Hän sanoo luopuneensa yhtiöjärjestelystä, kun hänet valittiin Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi.