Keskusta saattaa menettää yhden kansanedustajan Lapissa, arvioi Verkkouutiset.
Verkkouutisten laskelman mukaan keskusta saisi kolme kansanedustajaa Lapista, Vasemmistoliitto, SDP, kokoomus ja perussuomalaiset saisivat kukin yhden paikan. Laskelman mukaan Lapin viimeisestä paikasta tulisi kilpailua perussuomalaisten ja vasemmistoliiton välille.
Viime eduskuntavaaleissa keskusta sai neljä kansanedustajaa Lapista. Nyt heitä on kolme, sillä Paavo Väyrynen erosi keskustasta ja perusti oman puolueen. Väyrynen ei ole seuraavissa vaaleissa ehdolla Lapissa vaan Uudellamaalla.
Uutissivusto ennustaa, että kokoomus saa takaisin viime vaaleissa menettämänsä kansanedustajapaikan Lapin vaalipiiristä.
Verkkouutisten ennuste on laadittu Ylen ja Helsingin Sanomien tammikuun mielipidemittausten perusteella. Ennusteessa oletetaan, että Lapissa puolueiden kannatus muuttuisi samalla tavalla kuin koko maassa.
Verkkouutiset on kokoomuksen äänenkannattaja.
Eduskuntavaaleihin on maanantaina 75 päivää.
KORJATTU: Ennusteessa oletetaan, että Lapissa puolueiden kannatus muuttuisi samalla kuin koko maassa, ei siten että kannatus olisi sama kuin koko maassa kuten jutussa aiemmin luki.