Kansallinen Kokoomus
Näytetään 1–16 / 16
Kuollut ja kuopattu: Helsingin keskustatunnelihanke äänestettiin nurin, vihreät ja SDP tyytyväisiä, kokoomus hiilenä
Anni Sinnemäen mukaan keskustatunneli osoittautui kannattamattomaksi. Kokoomuksen mielestä selvitystyö loppui kesken.
Pormestari Vapaavuori: "Kävelykeskusta voi olla osa kokonaisuutta, mutta lähtökohtana se on liian suppea"
Keskustatunnelia kannattanut pormestari pui tappiotaan avoimessa kirjeessä, mutta luo katseen myös tulevaan.
Vapaavuoren kirjoitus kotikaupungin pettämisestä asetti helsinkiläisedustajat hankalaan rakoon – Onko valtion ja kaupungin etujen välillä ristiriita?
Kokoomuksen helsinkiläiset kansanedustajat ymmärtävät pormestari Jan Vapaavuoren kritiikkiä, mutta he korostavat katsovansa sote-uudistusta koko maan näkökulmasta.
Jan Vapaavuori arvostelee maakuntauudistusta kovin sanoin: "Pettääkö puolueensa vai kotikaupunkinsa?"
Kokoomuksen hallituspolitiikan ja Helsingin etujen välillä on iso ristiriita, kirjoittaa Helsingin pormestari Jan Vapaavuori blogissaan. Hän kuittaa kuitenkin maakuntauudistuksen uhkakuvat turhiksi: "Maakuntauudistushan kaatuu vielä kevään aikana, eikä maakuntavaaleja koskaan järjestetä".
Suomi sai lääkevirastoäänestyksessä vain viisi ääntä – Vapaavuori: "Huonot pisteemme hämmentäviä"
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori pitää hakuprosessia hyvänä tilaisuutena luoda Suomi-kuvaa.
Moskeija Helsinkiin? Jo ennen joulua päätetään varataanko tontti Hanasaaresta
Rakentamisen edellyttämästä kaavamuutoksesta päättää aikanaan kaupunginvaltuusto.
Kaupunkien kapinaliike kytee Vapaavuoren kokoon kutsumilla treffeillä
Jan Vapaavuori käyttää kuntavaalien ääniharavan vahvaa mandaattia ja arvostelee hallituksen politiikkaa. Tänään pormestari järjestää kaupunginjohtajien illalliskeskustelun, jossa koko maan suuret kaupungit suunnittelevat yhdessä tulevaisuuttaan.
Kansallismielisyyttä, äänestystoikkarointia ja hallitusaprikointia
Näin perussuomalaisten toinen puoluekokouspäivä eteni sunnuntaina. Koostimme tapahtumat yhteen.
Kokoomuksen kärkipoliitikot empivät hallitusyhteistyön jatkoa perussuomalaisten kanssa
Jan Vapaavuori kirjoittaa blogissaan, että perussuomalaisten eilisten valintojen jälkeen kokoomus ei voi jatkaa samassa hallituksessa heidän kanssaan.
Luxemburgista Helsinkiin palaava Vapaavuori lahjoittaa kohutun siirtymäkorvauksensa hyväntekeväisyyteen
Kokoomuksen Jan Vapaavuori aikoo pyytää eroa Euroopan investointipankista vasta kesäkuussa, kun hänet on valittu Helsingin pormestariksi.
"Maailmassa on muitakin arvoja kuin palkka" – Vapaavuori haluaa pormestariksi, koska Helsinki on hänelle rakas
Malmin lentoaseman kohtalo on valtion käsissä, Guggenheimin museohanke ei nouse enää ajankohtaiseksi, toteaa pormestarikisassa mukana oleva kokoomuksen Jan Vapaavuori.
Jan Vapaavuori blogissaan: Uskon ja toivon, että Petteri Orpo voittaa
Jan Vapaavuori kirjoittaa blogissaan toivovansa Petteri Orpon voittavan kokoomuksen puheenjohtajakisan.
Vapaavuori: Microsoftin irtisanomiset muistutus kovasta maailmasta
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan Suomen pitää tarjota yrityksille houkutteleva toimintaympäristö. Microsoftilla työnsä menettävien entisten Nokian työntekijöiden tukemiseksi tarvitaan valtion toimia, Vapaavuori sanoo.
Vapaavuori keskustalle: Voi pyhä Sylvi sentään!
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) on närkästynyt yhteistyötarjouksensa saamasta vastaanotosta. Keskusta asetti Vapaavuoren tarjoaman energiayhteistyön ehdoksi sen, että hallitus pyörtää aiemmat päätöksensä.
Vapaavuoren Ideapark-kritiikki närkästyttää Pieksämäen kaupunjohtajaa
Pieksämäen kaupunginjohtaja Tapio Turunen on närkästynyt asuntoministeri Jan Vapaavuoren Pieksämäen Ideaparkia koskevasta blogi-kirjoituksesta. Turusen mukaan Vapaavuoren väitteet eivät pidä paikkaansa.
Vapaavuori: Alueellistamisvimma karannut käsistä
Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ruotii blogissaan kovin sanoin viime aikojen keskustelua alueellistamisesta. Vapaavuoren mielestä peli pitäisi nyt kerta kaikkiaan viheltää poikki.