Ylevä arkisto

Kansallinen Kokoomus

Näytetään 1–11 / 11

3. heinäkuu 2023

Osa perussuomalaisten ja kokoomuksen poliitikoista maalittaa Iltalehden toimittajaa, sanoo Journalistiliitto

Päätoimittajien yhdistyksen mukaan toimittajien maalittaminen on hyökkäys sananvapautta kohtaan.

31. tammikuu 2019

Oulun seksuaalirikostutkinnoista puolet syyttäjälle helmikuussa – Näin Suomea järkyttäneet tutkinnat ovat edenneet

Oulun poliisi aikoo saada kaikkien yhdeksän seksuaalirikosjutun tutkinnat valmiiksi vielä ennen kesää.

8. tammikuu 2019

Nykyisellä eduskunnalla edessään ruuhkainen ja hikinen loppukiri – sote- ja maakuntauudistuksen kohtalo yhä auki, tiedustelulakeja rukataan vielä valiokunnissa

Uusi eduskunta valitaan huhtikuun puolivälissä ja sitä ennen pitää käsitellä lukuisia lakiesityksiä.

9. elokuu 2018

Sisäministeriö: Pakolaiskiintiö nostettava yli tuhanteen henkeen ensi vuonna

Valtiovarainministeriö pitäisi kiintiöpakolaisten määrän tämänvuotisella tasolla, 750 henkilössä.

14. tammikuu 2018

Ei nettisivuja, osoitetta tai johtajaa – Suomi lähetti edustajansa terrorismin vastaiseen tilannekeskukseen, jonka toiminnasta tiedetään hyvin vähän

Tilannekeskuksen takana on 30 maan tiedustelupalvelujen yhteenliittymä, joka on keskittynyt islamistisen terrorismin torjuntaan.

8. syyskuu 2016

Risikko: Laatu on määrää tärkeämpää turvapaikkapäätöksissä

Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mielestä Maahanmuuttoviraston tulostavoitteet päätösmäärien suhteen ovat tiukat. Ministerin mielestä suureen päätösmäärään kuitenkaan "ei saa pyrkiä laadun kustannuksella".

19. toukokuu 2016

Tolvanen turvallisuusselonteosta: Hallitus ei laatinut pölyttyvää kauhuskenariota

Hintalappua maan sisäiselle turvallisuudelle kätilöinyt kansanedustaja Kari Tolvanen (kok.) ei usko, että hallituksen tuore selonteko jää pölyttymään muiden joukkoon. Uhista kertominen ei tee selonteosta kauhuskenariota.

15. tammikuu 2016

Sisäministeri Orpon määrä tavata pian venäläiskollegansa – laiton maahanmuutto keskustelussa

Alkuvuodeksi suunnitellussa tapaamisessa keskustellaan laittomaan maahanmuuttoon liittyvän yhteistyön tiivistämisestä, sisäministeriö tiedottaa.

20. marraskuu 2015

Suomi puolustaa puoliautomaattiaseita, EU yrittää rajoittaa

Reserviläiset ja osa metsästäjistä ampuvat puoliautomaattiaseilla, joita EU haluaa vähentää terrorismin uhan takia.

20. heinäkuu 2015

EU:n sisäministerit sopuun turvapaikanhakijoiden jaosta – Suomi vastaanottaa 792 ihmistä

Sisäministerit sopivat maanantaina, miten 55 000 Välimeren ylittänyttä ihmistä jaetaan Euroopan maiden kesken.

29. syyskuu 2008

Holmlund: Terveystietojen saatavuutta parannettava

Sisäasianministeri Anne Holmlundin mukaan terveydenhuollon käytössä olevat tiedot tulee saada nykyistä paremmin poliisin käyttöön.