Suomen Keskusta
Näytetään 1–26 / 26
Pääministeri Sipilä kutsuu kaikki puolueet hiomaan Suomen ilmastopolitiikkaa: "Meidän on tehtävä enemmän ja nopeammin"
Pääministerin mukaan ilmastopolitiikassa onnistuminen vaatii puolueiden yksituumaisuutta ja vaalikaudet ylittävää pitkäjänteisyyttä.
Soinin luottamusäänestyksestä syntyi hallitusyhteistyötä koetteleva sotku – kävimme läpi, mistä syytöksissä on kyse
Keskustan ja kokoomuksen sukset menivät pahan kerran ristiin. Näin tapahtumat etenivät.
Sipilän hallituksen viimeinen budjettiriihi – Kesärannan kolme tärkeintä puheenaihetta
Hallituspuolueiden puheenjohtajat käyvät läpi kiistakohtia jo ennen budjettiriihtä.
Analyysi: Miehet olisivat ratkaisseet perheuudistuksen talousvaikutukset
Keskusta on väittänyt, että kaksi kolmasosaa perheistä olisi kärsinyt tukien leikkaantumisesta. Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen, kirjoittaa politiikan toimittaja Hannu Tikkala.
Sipilä puolustaa aktiivimallia – "Lakkoilulle täytyy olla jokin muu syy"
Pääministeri sanoo olevansa pettynyt SAK:n reaktioon.
Analyysi: Soteen tai saveen
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta jappastiin ensin kolme vuotta lähtökuopissa. Näin kirjoitti muuan Juha Sipilä maaliskuussa 2015.
Sipilä odottaa Trumpilta tekoja lähipäivinä – "Politiikkaa arvioitava niiden pohjalta"
Pääministerin mukaan Suomelle sopii Yhdysvaltain tuoreen presidentin vaatimus, että Euroopan on kannettava enemmän vastuuta itsestään.
Suomalaispoliitikot: Brexit-puheessa ei suuria yllätyksiä
Linjaus johdattaa Britannian EU:n sisämarkkinoiden ulkopuolelle. Pääministeri Theresa Mayn puheessa oli myönteistä pyrkimys kauppasuhteiden säilyttämiseen.
Tiukkaa poliittista ohjausta, tutkimustiedon puutteita – näin arvioijat näkevät Sipilän hallituksen lainvalmistelun tason
Lainsäädännön arviointineuvosto on löytänyt esityksistä rutkasti parannettavaa. Hallitus on myös kuunnellut arvioijien parannusehdotuksia.
Sipilä vastaa kritiikkiin: Lainvalmistelun resurssit ovat tiukoilla
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka esitti Helsingin Sanomissa kovaa kritiikkiä lainvalmistelun tasosta. Pääministeri lupaa keskustella oikeuskanslerin kanssa havaituista puutteista.
Sipilä sijoituksistaan: En pysty olemaan avoimempi
Pääministeri Juha Sipilän mukaan hän on avannut kaikki sijoituksensa niin hyvin kuin voi.
Sipilä blogissaan: Kiky-sopimus poikkeuksellinen
Pääministeri Juha Sipilä kiittää blogissaan kilpailukykysopimuksen neuvottelijoita. Hänen mukaansa nyt aikaansaatu sopimus on poikkeuksellinen ja historiallinen.
Sipilä sote-neuvotteluista: "Paine oli kova, yhteistoimintakykyä mitattiin"
Kyse on vuosikymmeniä eteenpäin katsovasta uudistuksesta, pääministeri Juha Sipilä luonnehtii sote-uudistusta. Sopu uudistuksesta syntyi lauantaiyönä.
Sipilä selitteli takinkääntöään palkattomassa sairauslomapäivässä: "Tuskin kukaan on tuon perusteella äänestänyt"
Hallituspuolueiden johtajat pistäytyivät vastaamassa toimittajien kysymyksiin Kesärannassa pidettävän budjettiriihen alkajaisiksi.
Tutkija hallituksen lennokkaasta alusta: Kokemattomuus ja mediataitojen puute näkyvät
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) pari päivää vanhalla hallituksella on ollut vauhdikas viikonloppu. Ensin työministeri Jari Lindström (ps.) esitti työnantajien Kela-maksujen palauttamista yhteiskuntasopimusneuvotteluiden vauhdittamiseksi. Sitten Iltalehti julkaisi tietoja hallituksen salaisesta listasta, jolla painostettaisiin ammattiyhdistysliikettä sopimukseen.
Sipilä kiistää IL:n tiedot hallituksen salaisesta ay-painostuslistasta
Pääministeri Juha Sipilä vakuuttaa, ettei hallituksella ole listoja lainmuutoksista kuten ammattiliittojäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamisesta.
Sipilä: Yhteiskuntasopimusneuvottelut epäonnistuivat – ei sopua
Sopimuksen kaaduttua tulevan hallituksen talousohjelman on perustuttava valtiovarainministeriön arvioon valtion menoihin tarvittavista säästöistä, kertoo Juha Sipilä blogissaan.
Näihin kysymyksiin Sipilä haluaa työmarkkinajärjestöjen vastaavan
Sipilä odottaa kirjallisia vastauksia ensi tiistaihin mennessä. Sen jälkeen niitä on tarkoitus työstää hänen johdollaan rinnan hallitusohjelmaneuvottelujen kanssa.
Juha Sipilä palaa huomenna töihin
Juha Sipilän poika kuoli puolitoista viikkoa sitten.
Politiikan tutkija: Keskustan panssariin repesi pieni aukko
Kilpailijat yrittävät hyödyntää puoluekannatusmittauksia hallitsevan keskustan kuoreen ilmestyneen särön, sanoo A-studiossa maanantaina vieraillut politiikan tutkija Markku Jokisipilä. Olutlinjaustaan selitellyt keskusta näyttää Jokisipilän mielestä säikähtäneen omaa reippauttaan.
Keskustan myrsky olutlasissa
Myrskyisältä Itämereltä tänään maihin rantautunut keskustan keskioluttavoite on saanut aikaan kiivasta keskustelua. Keskustan vaaliohjelman mukaan keskiolut olisi poistettava tavallisten kauppojen, kioskien ja huoltamoiden valikoimasta. Kokosimme aihetta käsittelevät keskeiset uutiset yhteen artikkeliin.
Sipilä olutlinjauksesta: Ei lähimainkaan keskustan kärkihankkeita
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on ottanut blogissaan kantaa kiivasta keskustelua aiheuttaneeseen olutlinjaukseen. Hänen mukaansa Suomella on edessään merkittävämpiäkin päätöksiä.
Sipilä Microsoftin irtisanomisista: Voivottelu ei auta
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kirjoittaa blogissaan, että työttömät ohjelmisto-osaajat voisivat rakentaa uusien sote-alueiden tietojärjestelmiä.
Sipilä KL:n verosuunnittelu-uutisesta: Juttu ei pohjaudu oikeisiin tietoihin
Kauppalehden mukaan keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on lahjoittanut sijoitusyhtiönsä Fortel Investin lapsilleen. Lehden haastattelema nimettömänä pysyttelevä asiantuntija arvioi, että Sipilä osaa hyödyntää verosuunnittelua.
Verkkouutiset: Keskustan kansanedustajat hämmästyivät Sipilän Yle-ehdotuksesta
Keskustan ryhmäjohtajan Kimmo Tiilikaisen mukaan Yle-veron indeksikorotuksesta ei ole sovittu mitään uutta.
Keskustan Sipilä selittää lestadiolaisuuttaan
Keskustan puheenjohtajaehdokas Juha Sipilä on joutunut selventämään suhdettaan lestadiolaisuuteen. Sipilä kiistää peitelleensä jäsenyyttään herätysliikkeessä.