Keskustan puheenjohtaja, hallitustunnustelija Juha Sipilä kirjoittaa blogissaan, että yhteiskuntasopimusneuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina.
Sipilä kertoo, että käytyjen neuvottelujen perusteella hänellä ei ole edellytyksiä jättää sellaista sopimusehdotusta, joka täyttäisi Sipilän yhteiskuntasopimukselle asettamat vaatimukset.
Sipilän mukaan yhteiskuntasopimus olisi toteutuessaan pienentänyt huomattavasti arvioitua julkisen talouden sopeuttamistarvetta.
Kun sopimus nyt kaatui, tulevan hallituksen talousohjelman tulee perustua valtiovarainministeriön arvioon valtion menoihin tarvittavista säästöistä, toteaa Sipilä.
Juha Sipilä sanoo, että hallituksen muodostaminen jatkuu alkuperäisen suunnitelman mukaan. Tuleva hallituspohja kerrotaan eduskuntaryhmille huomenna torstaina kello 17.