Yhdysvaltojen presidentinvaaleja netissä leimanneet ilmiöt, kuten voimakas tunteisiin vaikuttaminen ja lokakampanjointi, saattavat olla seuraavien vaalien trendejä myös kotimaassa. Politiikan tutkijoiden mukaan Yhdysvallat on maa, jonka kampanjointitavoista otetaan usein meilläkin mallia.
Trump–Clinton-vaalitaistelussa yksi tärkeä näytös käytiin Facebookissa. Siellä Trumpin sosiaalisen median tiimi onnistui hyödyntämään Facebookin algoritmin toimintaa huomattavasti tehokkaammin kuin kilpailijansa ja tämän vuoksi sai viestilleen myös enemmän kuulijoita. Trump muun muassa viesti paljon livevideoilla ja meemeillä sekä keskitti julkaisunsa sellaisiin päiviin, jolloin potentiaalisia äänestäjiä oli Facebookissa liikkeellä eniten.
Politiikkaa sosiaalisessa mediassa tutkinut Mari Marttila sanoo, että Suomessa päästiin vasta viime vaalien aikana tilanteeseen, jossa aktiivisuus sosiaalisessa mediassa ei enää ollut etu. Tosin silloinkin läsnäolo somessa oli hänen mielestään lähinnä "digitaalisten esitteiden jakamista".
– Luulen, että seuraavissa vaaleissa mennään "trumpilaiseen" suuntaan. Ei kuitenkaan paljon, koska en usko että meidän poliittinen kulttuuri venyy siihen.
Seuraava askel verkon vaalitaistelussa voisi Marttilan mukaan olla esimerkiksi kohdennettu somemarkkinointi, joka on viety Yhdysvalloissa jo varsin pitkälle.
USA:n vaalikampanjaa luonnehdittiin monelta taholta poikkeuksellisen likaiseksi ja se näkyi myös sosiaalisessa mediassa. Aihetta tutkineen Salla-Maaria Laaksosen mukaan Suomessa lokakampanjointi pilkahteli jo vuoden 2015 vaaleissa.
– Yhdysvallat ovat tämän skenen edelläkävijämaa. Nähtäväksi jää, kokevatko ehdokkaat viha- ja lokakampanjoinnin tämän jälkeen entistä tehokkaammaksi välineeksi, hän miettii.
Voiko valemedia nousta vaikuttajaksi?
USA:n presidentinvaaleissa nousi ensimmäistä kertaa tärkeäksi peluriksi sikäläinen "vaihtoehtomedia" – etupäässä poliittisella oikealla äärilaidalla kasvava pienten ja suurten julkaisijoiden joukko. Ilmiöstä ovat kirjoittaneet muun muassa New York Times ja The Guardian.
Tutkijoiden mukaan suomalaisten äänestäjien mediakriittisyys on yksi syy, miksi sama trendi tuskin nousee esille Suomen tulevissa vaaleissa. Yhdysvalloissa kasvualusta on parempi, sillä siellä mediakenttä on jo lähtökohtaisesti jakaantunut demokraatti- ja republikaanitaustaisiin julkaisijoihin.
– Jos (mediana esiintyvät valetoimijat) onnistuvat saamaan jossakin ryhmässä merkittävästi jalansijaa, ne voivat näytellä isoakin roolia lausuntojen tai väitteiden kierrätyksessä ja niiden näkyvyyden määrittelyssä. Sopii toivoa, että suomalainen peruskoulutus kuitenkin on opettanut meille lähdekriittisyyttä, Salla-Maaria Laaksonen pyörittelee.
Seuraavat presidentinvaalit pidetään Suomessa vuonna 2018. Sitä ennen tulevat vielä kuntavaalit, jotka järjestetään 2017.