Yhdysvaltain entiset presidentit George Bush ja George W. Bush eivät osallistu Donald Trumpin presidentinvaalikampanjaan, kertovat heidän tiedottajansa. Yhdysvaltain nimekkäimmän republikaaniperheen kanta murentaa toiveita puolueen kokoontumisesta esivaalivoittajan taakse.

George Bush on tukenut puoluekokouksessa siunattua ehdokasta viisissä viime vaaleissa, mutta tällä kertaa hän aikoo vaieta. Hänen edustajansa Jim McGrath sanoo Texas Tribune -lehdessä, että 91-vuotias Bush on eläkkeellä, eikä aio keskeyttää sitä, vaikka tekikin poikansa Jebin takia poikkeuksen. Jeb Bush putosi ehdokaskisasta jo helmikuussa.

Myöskään George W. Bush ei suunnittele osallistuvansa presidenttikampanjaan tai kommentoivansa sitä, sanoo hänen avustajansa Freddy Ford samassa lehdessä.

"Äänekkäin ei ole voimakkain"

Trump ei ole esivaalikampanjassaan säästellyt sanojaan George W. Bushista. Trump on sanonut muun muassa, että Bushin päätös hyökätä Irakiin on yksi Yhdysvaltain historian huonoimmista ratkaisuista ja siihen  päädyttiin Bushin hallinnon valheiden vuoksi.

Myös Jeb Bushia Trump mätki armotta niin kauan kuin tämä oli kisassa mukana. Bush puolestaan on sanonut luopumisensa jälkeen, että Trumpin ehdokkuus tarkoittaa varsinaisissa vaaleissa maanvyörymävoittoa demokraattien Hillary Clintonille.

George W. Bushin entinen  esikuntapäällikkö Andrew Card sanoo, että Trumpin on alettava osoittaa enemmän kunnioitusta puolueen johtoa kohtaan ja osoitettava myös enemmän kypsyyttä, jos hän haluaa republikaanien kerääntyvän tuekseen.

Presidentti-Bushit eivät ole suoraan arvostelleet Trumpia, mutta verhottua kritiikkiä he ovat esittäneet. George W. Bush on sanonut muun muassa, että hänen kokemuksensa mukaan äänekkäin ihminen ei yleensä ole voimakkain.