Rockyhtye The Rolling Stones on vaatinut republikaanien presidenttiehdokkaaksi nousevaa Donald Trumpia lopettamaan musiikkinsa käyttämisen kampanjatilaisuuksissaan.
Trump on soittanut yhtyeen kappaleita kuukausikaupalla. Tilaisuuksissa ovat soineet muun muassa You Can't Always Get What You Want ja Start Me Up.
Rolling Stones julkaisi keskiviikkona lausunnon, jossa todetaan, ettei Trumpin kampanjalle ole missään vaiheessa annettu lupaa yhtyeen musiikin käyttämiseen, ja vaaditaan kappaleiden käytön välitöntä lopettamista.
Trumpin kampanjatiedottajalta ei herunut heti kommenttia uutistoimisto AP:lle.
Rolling Stones ei ole ainoa Trumpille närkästynyt. Muun muassa Aerosmithin laulaja Steven Tyler ja brittilaulaja Adele ovat suomineet Trumpia musiikkinsa käyttämisestä. Tylerin mielestä Aerosmithin Dream On -hitin käyttäminen antoi harhaanjohtavan vaikutelman, että Tyler tukisi Trumpia presidenttiehdokkaaksi. Trumpin kampanja lopettikin kappaleen soittamisen.
Poliitikkojen musiikkivalinnoista on kiistelty Yhdysvalloissa vuosikaudet. Vaikka artisti ei olisikaan poliitikon fani, laki sallii kappaleiden käyttämisen kampanjassa, kunhan esityspaikalle on hankittu asianmukaiset luvat tekijänoikeusjärjestöjen kautta, kirjoittaa BBC.
Artistille jää kuitenkin mahdollisuus puuttua asiaan, jos hän katsoo maineensa kärsivän kappaleensa toistuvasta käytöstä ilman nimenomaista lupaa.