Yhdysvalloissa republikaanien Donald Trump ja demokraattien Hillary Clinton ovat voittaneet puolueidensa esivaalit New Yorkin osavaltiossa.
Tulokset olivat odotettuja, sillä Clinton ja Trump olivat kumpikin olleet selvässä johdossa New Yorkin kannatuskyselyissä.
Clinton on saamassa noin 58 prosentin kannatuksen. Senaattori Bernie Sanders on saamassa reilut 40 prosenttia äänistä.
Republikaanien puolella Trump on saamassa noin 60 prosentin äänisaaliin. Kakkosijan on ottamassa kuvernööri John Kasich noin 25 prosentin kannatuksella. Senaattori Ted Cruzin ääniosuus on jäämässä 15 prosenttiin.
Äänistä on laskettu yli 95 prosenttia.
Tiistain esivaalissa on jaossa 95 republikaanien ja 247 demokraattien puoluekokousedustajaa.
Ennen New Yorkin esivaalia Clintonilla oli 1 758 ja Sandersilla 1 076 puoluekokousedustajaa. Demokraattien presidenttiehdokkuuteen tarvitaan 2 383 edustajaa.
Trump taas johti kisaa republikaanien ehdokkuudesta 756 puoluekokousedustajalla. Cruzilla oli takanaan 559 ja Kasichilla 144 edustajaa. Republikaanien ehdokkuuteen tarvitaan 1 237 edustajaa.