Juttu tiivistettynä

NEW YORK Torstaina 28-vuotias Oscar Belgal ajoi autoa New Yorkin Bronxissa viisivuotias poika kyydissään. Matka keskeytyi, kun Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tullivirasto ICE:n agentit avasivat tulen heidän autoaan kohti.

New Yorkin poliisin kameroiden tallenteelta näkyy, missä kunnossa Belgal oli luodin osumisen jälkeen.

Viisivuotias oli ampumisen aikana autossa yhdessä isänsä kanssa, mutta säästyi fyysisiltä vammoilta.

Tapahtumapäivän iltana järjestetyssä tiedotustilaisuudessa New Yorkin pormestari Zohran Mamdani kertoi neuvotelleensa presidentti Donald Trumpin kanssa puhelimessa Belgalin vapauttamisesta. Trump ei suostunut Mamdanin vaatimuksiin.

Tiedot tapahtumien kulusta ovat edelleen epätarkkoja ja jokseenkin ristiriitaisia.

New Yorkin poliisijohtajan Jessica Tischin mukaan siviilivaatteissa olleet liittovaltion agentit lähestyivät Belgalin autoa aseet esillä. Kun Belgal lähti ajamaan eteenpäin, häntä kohti ammuttiin useita laukauksia. Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriö DHS puolestaan väittää Belgalin yrittäneen ajaa autollaan agentteja päin.

Belgal oleskelee Yhdysvalloissa laittomasti, ja hän on syyllistynyt rikoksiin.

ICE-operaatiota kritisoivien näkemys on kuitenkin selvä: Epäillyistä rikoksista pitäisi suorittaa asianmukainen esitutkinta ja oikeudenkäynti. Riippumatta siitä, onko epäilty maassa lailliseti.

Eikä hoitaa kiinniottoa niin, että siviiliasuiset agentit ampuvat autoon, jonka sisällä on lapsi.

Paikallispoliitikot haluavat eroon liittovaltion agenteista

Bronxin kaupunginosajohtaja Vanessa Gibson oli niin raivoissaan, että huusi suoraan kameroiden edessä:

– We want ICE the fuck out of our neighborhood, eli vapaasti suomennettuna haluamme ICE:n vittuun naapurustostamme.

Pormestari Mamdani pidättäytyi kiroilemasta, mutta viesti oli selvä:

– ICE pois kaupungistamme. ICE pois kouluistamme, ICE pois sairaaloistamme, ICE pois kaduiltamme ja ICE kauas lastemme luota. Haluamme tätä, koska haluamme pitää kaupungin turvallisena, Mamdani listasi.

Mamdani on vaatinut samaa jo pitkään. Ongelma on, etteivät New Yorkin pormestarin toimivaltuudet riitä pysäyttämään ICE-agenttien toimintaa.

Viime helmikuussa Mamdani antoi hallinnollisen määräyksen numero 13, jonka tavoitteena on ”suojella newyorkilaisia maahanmuuttovalvonnan väärinkäytöksiltä”.

Määräys koskee kuitenkin ainoastaan suoraan New Yorkin määräysvallassa olevia asioita kuten kaupungin omia tiloja tai virastojen toimintaa. Se ei estä ICE:a toimimasta kaupungissa.

Mielenosoittajat vaativat Mamdanilta enemmän tekoja

David Chung kuuluu People's Forum -järjestöön, joka oli mukana kutsumassa koolle eilen New Yorkissa järjestettyä mielenosoitusta. Yksi mielenosoittajien keskeisistä vaatimuksista oli juuri määräys numero 13:n tehokkaampi täytäntöönpano.

– Haluamme myös varmistaa, ettei kaupunki tee epävirallista yhteistyötä ICE:n kanssa sallimalla sen pääsyn sairaaloihin ja kouluihin. Haluamme varmistaa, että kaupunki käyttää kaikkia toimivaltuuksiaan saadakseen ICE:n pois kaupungista. Mielestäni pormestari Mamdani voisi tehdä paljon enemmän.

New Yorkissa lauantaina järjestetty mielenosoitus jäi odotettua pienemmäksi.

Paikalla oli runsaasti poliiseja ja mediaa, mutta newyorkilaiseksi mielenosoitukseksi itse protesti oli pienehkö. Yksi mahdollinen syy on mielenosoitusväsymys. Kaupungissa osoitettiin mieltä saman asian vuoksi jo kolmatta päivää peräkkäin.

Oscar Belgalin rikoshistoriasta ristiriitaisia tietoja

Ampumispäivänä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa New Yorkin poliisijohtaja Jessica Tisch kävi läpi Oscar Belgalin rikoshistoriaa.

– Hänet on pidätetty New Yorkissa aiemmin kahdesti: kerran vuonna 2023 ryöstöstä, jonka yhteydessä hän tunnusti syyllisyytensä neljännen asteen törkeään varkauteen ja sai viiden vuoden valvontarangaistuksen, sekä kerran vuonna 2025 huumausaineen laittomasta myynnistä. Jälkimmäisen tapauksen käsittely on edelleen kesken.

Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeri Markwayne Mullin puolestaan sanoi Belgalilla mahdollisesti olevan suoraa tai epäsuoraa tietoa rajavartioviranomaisen ampumisesta.

Presidentti Trump on omissa puheissaan antanut ymmärtää, että Belgalia epäillään yhteyksistä murhaan ja jengirikollisuuteen. ICE-agenteista Trump puhui sankareina.

Suhtautuminen maahanmuuttoon tuo esiin syvät jakolinjat

New Yorkilla on erityinen suhde maahanmuuttoon. Yhdysvaltain väkiluvultaan suurimman kaupungin kasvu on kautta historian perustunut pitkälti juurikin uusiin tulijoihin ulkomailta.

Nykyisin kaupungin noin 8,5 miljoonasta asukkaasta noin kolme miljoonaa on syntynyt ulkomailla.

Heihin kuuluu myös Ugandassa syntynyt pormestari Zohran Mamdani.

Laittomasti maassa oleskelevien määrää on mahdotonta tietää tarkasti, mutta New Yorkissa heitä arvioidaan olevan joitakin satoja tuhansia.

New York on niin kutsuttu sanctuary city, turvapaikkakaupunki. Käytännössä se tarkoittaa, että kaupunki on päättänyt rajoittaa omien viranomaistensa osallistumista liittovaltion maahanmuuttovalvontaan.

Presidentti Donald Trump tuntuu pitävän turvapaikkakaupunkeja keinona suojella rikollisia. Hän perustelee ICE-operaatioita sillä, että paperittomien maahanmuuttajien karkottaminen tekee kaupungeista turvallisempia.

ICE:n vastustajat puolestaan korostavat, että ihmisoikeudet ja oikeus asianmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluvat kaikille.

Kiista ICE:n toiminnasta heijastaa syviä jakolinjoja amerikkalaisessa yhteiskunnassa: Kuka saa olla amerikkalainen? Kenellä on oikeus päättää, kuka saa jäädä maahan? Entä miten valta jakautuu liittovaltion, osavaltioiden ja kaupunkien välillä?

Bronxin ampuminen teki ainakin yhden asian selväksi. Vaikka New Yorkin pormestari kuinka sitä vaatii, hän ei voi estää liittovaltion agentteja toimimasta kaupungissaan. Ja jos Trump ja Mamdani ovat eri mieltä siitä, miten ICE kohtelee newyorkilaisia, Trumpin näkemys ratkaisee.