Juttu tiivistettynä

Vihreät nousi suosionsa huipulle viime vuosikymmenellä arvostelemalla koulutusleikkauksia, ja nyt puheenjohtaja Sofia Virta ratsastaa kohti eduskuntavaaleja samalla teemalla.

Virta tekee Ylen haastattelussa koulutuksesta uuden avauksen. Hänen mielestään kaikkien puolueiden pitää sitoutua koulujen ja päiväkotien rahoituksen turvaamiseen.

Lasten määrä vähenee Suomen kouluissa tulevina vuosina rajusti. Vihreät vaatii, että rahoitus pitää kuitenkin säilyttää vähintään nykytasolla ja syntyvyyden laskun takia säästyvät rahat pitää jättää koulutukseen ja varhaiskasvatukseen.

Näin pitäisi vihreiden mielestä tehdä sen sijaan, että rahaa säästettäisiin, kun lapset ja nuoret vähenevät. Vihreät siis haluaa, että koulutukseen laitettaisiin lasta kohti nykyistä enemmän rahaa.

Yhtenä perusteluna on se, että oppimistulokset ovat heikentyneet.

– Pisa-tulokset ovat laskeneet tässä maassa melkein kaksikymmentä vuotta. Päättäjien pitää katsoa peiliin ja tehdä vihdoin jotain, Virta pamauttaa.

– Olisi iso toivon viesti suomalaisille opettajille, varhaiskasvattajille, vanhemmille sekä nuorille itselleen, että puolueet yhdessä rivissä pystyisivät osoittamaan, että tällä kertaa kääritään hihat ja tehdään jotain konkreettista.

Hintalappu satoja miljoonia

Opettajien ammattijärjestö OAJ on arvioinut, että ikäluokkien pienentyminen vähentää kuntien valtionosuuksia arviolta 200 miljoonalla eurolla vuosittain.

– Se pitäisi vähintään jättää koulutusjärjestelmään, mutta ei sekään vielä yksinään riitä. Vihreillä olisi valmius suurempiinkin panostuksiin, Virta sanoo.

Politiikan kielellä vihreiden vaatimus kuuluu niin, että puolue haluaa koulutusrahoista parlamentaarisen sovun, eli kaikkien puolueiden yhteisymmärryksen.

Virta toivoo, että puolueet löytäisivät koulutusrahoista yhteisymmärryksen, koska kyse on yhteisestä ongelmasta ja nykyhallituksen valintojen sijaan paljon pidemmästä kehityksestä Suomessa.

– Jokaisen eduskuntapuolueen puheenjohtajan pitäisi pystyä kertomaan, ovatko he valmiita sitoutumaan siihen, että koulutusleikkausten tie on loppu ja tässä maassa panostetaan lasten ja nuorten oppimistuloksiin pitkäjänteisesti.

Valtiovarainministeriö: Kestämätöntä

Vihreiden ehdotus kasvattaisi kuluja lasta kohti, mutta valtiovarainministeriö on eri linjalla. Toisin kuin vihreät, ministeriö on arvioinut julkisen talouden näkökulmasta kestämättömäksi, jos ikäluokkien pieneneminen ei vaikuttaisi perusopetuksen määrärahan tasoon.

Lisärahan laittaminen koulutukseen olisi ministeriön mielestä hankalaa tilanteessa, jossa menot kasvavat väestön vanhenemisen takia.

Sofia Virta viittaa ministeriön näkökulmalle kintaalla. Hänen mukaansa Suomi käyttää jo nyt koulutukseen vähemmän rahaa suhteessa muihin Pohjoismaihin.

– Ihmettelen, jos valtiovarainministeriöstä vastattaisiin, että oppimistuloksilla ja niiden laskulla ei ole vaikutusta Suomen valtiontalouteen pitkällä aikavälillä, Virta sanoo.

Sofia Virta: Velkajarru ei ole pakkopaita

Parlamentaarinen sopu on jo olemassa puolustusmenojen kasvattamisesta, tutkimus- ja kehittämisrahojen lisäämisestä sekä velkajarrusta.

Velkajarrulla lähes kaikki eduskuntapuolueet, vihreät mukana, on sitoutunut hillitsemään valtion velkaantumista.

Valtiovarainministeriö on arvioinut, että ensi vaalikaudella velkaantumisen hillitseminen tarkoittaa rajuja leikkauksia ja veronkorotuksia. Säästötarve on jopa 8–11 miljardia euroa. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on sanonut, että niin suuria säästöjä ei kyetä tekemään ilman, että puututaan budjetin suurimpiin kokonaisuuksiin, eli säästöjen on kohdistuttava laajasti lähes kaikille sektoreille.

Vihreiden uusi ehdotus tarkoittaa, että puolue jättäisi säästöjen ulkopuolelle yhden suurista julkisista menoeristä, koulutuksen.

Sofia Virta kiistää, että vihreät olisi käytännössä irtaantumassa velkajarrusta. Hänen mukaansa velkajarru ei ole ”pakkopaita”, joka vaatisi leikkaamaan koulutuksesta.

Virta kyseenalaisti Ylen haastattelussa velkajarrun tavoitteen 8–11 miljardin säästöistä. Hänen mukaansa tavoite ”ei välttämättä ole realistinen”.