Kolumni

Kolumneja kirjoittaa joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Kuuntele tämä ja muita kolumneja Yle Areenassa
Lue kolumneja

Viisi vuotta sitten Espanjan hallinnoimaan Ceutaan saapui noin 8000 siirtolaista. Rajan ylittäneet marokkolaiset kertoivat, kuinka Marokon rajaviranomaiset olivat antaneet ihmisten mennä ohi.

Taustalla epäiltiin tuolloin Länsi-Saharan jännitteisiin liittyvää Marokon vaikuttamiskampanjaa. Kuten asiaan kuuluu, EU tuki Espanjaa uhkaa vastaan: Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel sanoi Espanjan rajojen olevan Euroopan rajoja.

Tämän kesän heinäkuussa tapahtumaketju toistui: Ceutaan saapui tällä kertaa yli 70 000 siirtolaista. Taas kerran tulijat kertoivat, kuinka Marokon rajavalvonta vuosi, eikä myöskään ulkoisten toimijoiden kuten rikollisjärjestöjen tai valtioiden osuutta voitu sulkea pois.

Tällä kertaa Espanja ei kuitenkaan saanut samanlaista tukea. Ceutasta muodostui esimerkkitapaus, joka osoittaa, kuinka vahvasti populismi murentaa EU:n toimintakykyä.

Melkein välittömästi kriisin alettua Italian pääministeri Giorgia Meloni esitti Espanjan erottamista Schengen-alueesta, ja useat poliitikot, mukaan lukien Suomen sisäministeri lähtivät mukaan vaatimukseen. Perässä reagoivat 22 maan johtavat poliitikot, jotka tehtailivat kirjelmän espanjalaista maahanmuuttopolitiikkaa vastaan samalla kun kutsuivat koolle sisäministerien hätäkokouksen.

Kriisi lässähti parissa päivässä, kun rajan yli tullut joukko palasi suurilta osin takaisin Marokkoon. Mitään suurta rajariskiä muille Euroopan maille ei toki koskaan ollutkaan. Pohjois-Afrikassa sijaitsevasta Ceutasta ei edes pääse ilman henkilöllisyystodistusten tarkastusta Manner-Eurooppaan.

Mutta Euroopan haastajat ehtivät kuitenkin nähdä, millaista sekasortoa pelkät somekuvat nuorista miehistä Euroopan rajoilla nykyään aiheuttavat. Oxfordin yliopiston professori Ruben Andersson arvioikin, että tapaus kannustaa naapurivaltioita kuten Turkkia ja Marokkoa uhkailemaan EU:ta välineellistetyllä maahanmuutolla.

Euroopan toimintakyky ei yski pelkästään kriiseissä. Viimeaikaisten muutosten perusteella näyttää siltä, että EU:n halu ja kyky ylipäätään muuttaa maailmaa on heikentynyt.

Vuoden sisään EU on pakittanut monesta tavoitteesta: se on höllännyt päästökaupan ehtoja, hidastanut liikenteen sähköistämistä ja heikentänyt yritysvastuudirektiiviä.

Samaan aikaan uudet avaukset ovat olleet kovin heppoisia: esimerkiksi lokakuussa EU päätti, että kasvispihviä ei saa kutsua kasvispihviksi.

EU:n heikentynyt toimintakyky ja kunnianhimo ovat tappio koko maailmalle. EU on nykyään yksi harvoja liberaaleja arvoja puolustavia kansainvälisiä toimijoita, ja sitä tarvitaan USA:n ja Kiinan vastapainoksi.

Ennen kaikkea EU:n heikkous on kuitenkin tappio meille itsellemme. Emme nykyisellään pysty panostamaan mihinkään tärkeään. Vuonna 2024 niin sanotussa Draghin raportissa arvioitiin, että EU:ssa tarvitaan suurempia satsauksia teknologiaan, vihreään siirtymään ja puolustukseen sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

Mutta tuntuu, että näitä kolmea pilaria ei saada kunnolla puskettua edes EU:n omaan budjettiin. Ne otettiin kyllä budjetin lähtökohdaksi, mutta neuvottelukierroksella maatalous- ja aluetukien puolustajat vaikuttavat ottavan voiton. Ja tämä siitä huolimatta, että esimerkiksi nykyisistä maataloustuista merkittävä osa osuu ympäristölle haitalliseen eläintuotantoon.

EU-politiikka kaipaa täyskäännöstä: muun muassa Ukrainan sota, ilmastokriisi ja tekoälyn kehitys vaativat meiltä vahvaa vastausta. Se ei onnistu yhteisössä, jossa valta on annettu lobbareille ja helpolle populismille.

Suomi on muuten yksi niistä maista, joka varsinkin tarvitsee yhtenäistä Eurooppaa rajojensa turvaamiseksi. Se kannattaa muistaa, ennen kuin innostuu vaatimaan toisen EU-maan erottamista Schengen-alueesta.

Tuskin mekään haluamme, että Espanja vaatisi Suomen eroa Schengenistä, jos Venäjä toteuttaa rajallemme välineellistetyn maahantulo-operaation. Mieluummin silloin kuulisi, että yhteisön kumppanimaat tukevat meitä.

Matias Mäkiranta

Kirjoittaja on taloustieteen väitöskirjatutkija, jonka mielestä poliitikkojen tulisi näyttävien kannanottojen sijaan keskittyä kansalaisten etuun.