Entinen pääministeri ja SDP:n entinen puheenjohtaja Antti Rinne (sd) kertoo palaavansa kansanedustajaksi.
Jo aiemmin kerrottiin, että Rinne nousee eduskuntaan ainakin hetkeksi SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natrin tilalle. Auki oli se, ottaako Rinne tehtävän vastaan pysyvästi, vai aikooko hän pyytää eroa.
Rinne vahvisti Ylelle keskiviikkoiltana, ettei aio pyytää vapautusta eduskunnasta. Hän aloittaa kansanedustajana lokakuun alussa.
Rinne ei kommentoi vielä sitä, aikooko hän olla ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Rinteen aikeista kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Jatkaa saamelaisasioiden työryhmässä
Rinne työskentelee tällä hetkellä pääsihteerinä parlamentaarisessa työryhmässä, joka arvioi Saamelaisten totuus- ja sovintokomission suosituksia ja valmistelee jatkotoimia asiassa. Työryhmän toimikausi päättyy maaliskuun puolivälissä.
Hän sanoo luopuvansa pääsihteerin tehtävästä, mutta jatkavansa työryhmässä vaalikauden loppuun asti. Rinne kertoo pohtineensa työnantajansa kanssa ratkaisua, jossa hän voisi olla mukana projektissa eduskuntatyön ohessa.
Rinne toimi pääministerinä reilun puolen vuoden ajan vuonna 2019.
Hän erosi tehtävästään niin kutsutun Posti-jupakan takia. Rinne kertoi Ylen haastattelussa vuonna 2020, että hänen mielestään hallituksen kaatumiseen vaikuttivat kuitenkin enemmän hallituksen ristiriidat.
Rinteen tilalle pääministeriksi nousi Sanna Marin.
Miapetra Kumpula-Natri on SDP:n kansanedustaja Uudeltamaalta. Hän siirtyy lokakuun alussa Teknologiateollisuuden johtoryhmään ja EU- ja kauppapolitiikasta sekä viennistä vastaavaksi johtajaksi.