Yhdysvaltain liittovaltion tuomari on pidentänyt kieltoa, joka estää presidentti Donald Trumpin hallintoa kiristämästä postiäänestyksen sääntöjä ennen marraskuun kongressivaaleja.

Yhdysvaltain korkein oikeus on linjannut, että maan osavaltiot saavat laskea vaalipäivän jälkeen saapuneita, postitse lähetettyjä äänestyslappuja.

Presidentti Donald Trump on pyrkinyt tiukentamaan postiäänestystä koskevia sääntöjä. Trump on väittänyt postiäänestyksen mahdollistavan demokraattipuolueelle huijaamisen vaaleissa.

Yhdysvaltain piirituomari Indira Talwanin perjantaina myöntämä alustava kielto korvaa hänen aiemmin antamansa väliaikaisen määräyksen, joka pysäytti suunnitelman sääntöjen kiristämisestä.

Trumpin hallinto oli jo pyytänyt korkeinta oikeutta kumoamaan Talwanin väliaikaisen määräyksen. Perjantaina se ilmoitti valittavansa myös tuoreimmasta päätöksestä vetoomustuomioistuimeen.

Hallinnon aika tehdä suuria muutoksia äänestysmenettelyihin käy vähiin. Pohjois-Carolina aloitti ensimmäisten postiäänestyslippujen lähettämisen perjantaina, ja muut osavaltiot seuraavat pian perässä.

Lähde: Reuters