Yhdysvaltain presidentti Donald Trump poistui heinäkuussa Turkin Nato-huippukokouksesta salaa sotilaskoneella, vaikka hänen kerrottiin matkustavan presidentin Air Force One -lentokoneella. Asiasta kertoivat yhdysvaltalaismediat.

Vielä huippukokouksen päätteeksi Trump nousi Air Force One -koneeseen, jossa hänet kuvattiin vilkuttelemassa lähdön merkiksi.

Virkamieslähteiden mukaan presidentti olisi tämän jälkeen viety lentokoneruokien kuljetukseen tarkoitetussa kontissa pienempään sotilaskoneeseen, jolla hän lensi Britanniaan.

Muun muassa Washington Postin ja New York Timesin mukaan operaatio tehtiin, koska presidenttiin kohdistui Iraniin liittyvä salamurhauhka.

Yhdysvaltain viranomaiset olivat saaneet tietoonsa, että Trumpia kuljettavaan koneeseen suunniteltiin mahdollisesti ohjusiskua. Edeltävänä yönä Trump aloitti uuden iskujen sarjan Iraniin, mikä lisäsi jännitettä entisestään.

Trump on myöntänyt muun muassa uutistoimisto Reutersille, että hän vaihtoi konetta salaisen palvelun ja armeijan pyynnöstä.

Operaatio ihmetyttää – joutuivatko matkustajat vaaraan?

Air Force One -koneeseen nousi Trumpin jälkeen toimittajia, virkamiehiä ja Valkoisen talon henkilöstöä. Heille ei kuitenkaan kerrottu, että Trump on siirretty toiseen koneeseen turvallisuusuhan vuoksi.

Osa koneessa matkustaneista toimittajista kertoi, että heitä ohjeistettiin pitämään ikkunoiden verhot suljettuina lennon ajan. Kun he myöhemmin kysyivät syytä Trumpilta, presidentti vastasi sen johtuneen todennäköisesti siitä, että lento oli vaarallinen.

– Jos minä menen, te menette. Eikö niin? Trumpin kerrotaan sanoneen.

Järjestely on herättänyt ihmetystä siitä, joutuivatko matkustajat vaaraan Trumpiin kohdistuneen uhan vuoksi. Trump on kuitenkin väittänyt, että häntä kuljettanut kone oli suuremmassa vaarassa.

Hän sanoi noudattaneensa salaisen palvelun ja Yhdysvaltain armeijan ohjeistusta.

– Luulen, että uhka oli olemassa. En oikeastaan kysynyt siitä enempää. Saan paljon uhkauksia, Trump sanoi.

Vastaava operaatio toteutettiin vuonna 2000, kun presidentti Bill Clinton teki konevaihdoksen lentäessään Pakistaniin. Syynä oli terroriuhka. Tuolloin toimittajille oli kuitenkin kerrottu etukäteen, ettei presidentti matkustaisi samassa koneessa.

Clintonin tuolloinen lehdistösihteeri on kommentoinut New York Timesille Trumpin hämäysoperaatiota. Hän kutsuu asiasta tietämättömiä toimittajia ja muita matkustajia ihmiskilviksi.