Kolumni
Kolumneja kirjoittaa joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Kuuntele tämä ja muita kolumneja Yle Areenassa
Lue kolumneja
Luottamusta hyvinvointiyhteiskuntaan todella koetellaan juuri nyt. Synkät uutiset ja pelottavat tapahtumat seuraavat toistaan.
Olen toimittajana seurannut sote-uudistuksen eri vaiheita kaksi vuosikymmentä. Koskaan en ole ollut tällä tavalla peloissani. Terveysviestinnän tutkijana tuntuu, että eletään aikaa, jossa ihmisen arvo nähdään vain tuotannontekijänä.
Terveyspalvelujen verkko on karsittu pelottavan ohueksi. Muutamassa kuukaudessa esimerkiksi kotikaupungistani lopetettiin sairaalan yöpäivystys – ristiriitaisin laskelmin, ilman läpinäkyvää valmistelua tai paikallista hyväksyntää – noin vain.
Yhtä huteralta näyttää suomalainen demokratia. Tuntuu, että yksittäiset ministerit voivat rennosti ohittaa virkavastuulla tehdyt valmistelut, sivuuttaa tieteellisen vertaisarvioinnin ja runtata läpi lyhytnäköisiä säästölinjauksia. Eivätkö saksikädet enää tunnista suomalaisen kansalaisyhteiskunnan vahvuuksia, yhteisöllisyyttä ja yhteistyön voimaa?
Tuntuu, että vallan kabineteissa runtataan läpi vain itselle tärkeitä hankkeita. Kun tiedotusvälineet nostavat tapahtuneen julkisuuteen, juttuja moititaan ”ajojahdeiksi” tai pilkataan ”kesäteatterina”.
Uutisia katsoessa pohdituttaa, miten nyt selvittäisiin, jos koronapandemia iskisi? Saisiko sairastuessa varmasti apua ja tehokkaimmat lääkkeet? En yhtään ihmettele, että nuoret kokevat suoranaista ahdistusta tai että vanhemmat ihmiset ovat peloissaan.
Etenkin mediaa moititaan kansan mielialan mataloittamisesta, vaikka juuri nyt pitäisi saada kansantalous nousuun, kuluttaminen kiihtymään ja nuoret lapsia tekemään. Silti masennus on yhä yksi suurimmista kansantaudeistamme.
Masennus on mielletty meillä kuitenkin varsin puhtaasti lääketieteelliseksi ongelmaksi. Vain puolihuolimattomassa puheessa arjen synkkyyden ja masennuksen välille on vedetty yhtäläisyysmerkit.
Siksi oli mielenkiintoista kuulla, miten masennuksen filosofiaa tutkinut Aku Visala neuvoo meitä suhtautumaan nykyarkemme kurimukseen.
Visala puhui heinäkuussa Ikaalisten Puistofilosofia -tapahtumassa paikallisessa pubissa. Se oli tupaten täynnä kuulijoita. Aihe oli rankka, mutta pubissa myös naurettiin ja hymähdeltiin – ajateltiin asioita yhdessä.
Jotta ymmärtäisimme masennuksen koko olemuksen, filosofi kehottaa nimenomaan katsomaan ympäröivään yhteiskuntaan kaikkine huolenaiheineen.
Hän toteaa, että masennusta ei pitäisi selittää vain aivokemialla tai psyyken häiriötilana. Olemme haavoittuvaisia ihmisiä: joudumme kaikki kohtaamaan vastoinkäymisiä, kurjuutta ja kuolemaa. Filosofian näkökulmasta masennus on suorastaan väistämätöntä reagointia maailman epäoikeudenmukaisuuteen. Näin ajatellen masennus ei olekaan vain ”häiriö”, vaan pikemminkin normaalia.
Ihminen, joka ei pysty tai halua nähdä kärsimystä ja epäonnistumisia, voi Visalan mukaan edustaa patologista positiivisuutta. Tällainen ihminen on sairastunut omaan voimaansa ja kuvittelee olevansa haavoittumaton. Kun sulkee silmänsä ympäröiviltä epäkohdilta, päätyy helposti näkemään omat saavutuksensa henkilökohtaisina onnistumisina. Patologinen optimisti on usein ankara muita kohtaan ja näkee heidät laiskoina ja heikkoina.
Kuinka paljon tätä asennetta olemmekaan viime vuosina nähneet ja kuulleet päivänpolitiikassa! Siksikö tämä aika tuntuu meistä monesta erityisen raa´alta ja kovalta? Heikoimmilta leikataan, mutta hyväosaiset saavat porskuttaa. Toisten koettelemuksia suorastaan vähätellään.
Pahimmillaan masennus lamaannuttaa ihmisen. Mutta lamaannus voi johtaa terveelläkin ihmisellä uutisten välttelyyn, äänestyshaluttomuuteen tai pelkoon erilaisia ihmisryhmiä kohtaan. Lamaantuneena on liian helppo antaa periksi heille, jotka uskovat omaan ylivertaisuuteensa.
Nyt pitäisi uskaltaa katsoa synkkyyttä silmästä silmään. Mitä enemmän tiedämme asioista ja seuraamme maailman tapahtumia, sitä vaikeampi meitä on sumuttaa valeuutisilla ja johdatella somen algoritmeilla.
Pitää jaksaa aktivoitua ja osallistua. Se on tehokkainta vastamyrkkyä patologiselle positiivisuudelle ja helpolle populismille.
Jos siis maailmasi tuntuu olevan vääryyksiä täynnä, älä lamaannu. Sen sijaan hyväksy synkistely, jopa suuttumuskin. Se voi johtaa sinut pyrkimyksiin korjata asioita paremmiksi.
Ulla Järvi
Kirjoittaja on ikuinen optimisti, joka on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kasvatti ja kannattaja henkeen ja vereen.