Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on puhunut Valkoisen talon kirjeenvaihtajayhdistyksen toimittajaillallisella, joka järjestetään Waldorf Astoria -hotellissa Washingtonissa. Asiasta uutisoi muun muassa CNN.

Trump vitsaili huhtikuussa järjestetystä ensimmäisestä illallisesta, joka keskeytyi aseistautuneen miehen yritettyä tunkeutua tapahtumapaikalle Hilton-hotelliin.

Hän muun muassa sanoi, ettei halunnut pukeutua luotiliiviin, sillä se saisi hänet näyttämään lihavammalta.

– Kaikki näyttävät niin hyvältä tänä iltana ja tiedän, ettei luotiliivin kanssa yhteen sopivia kenkiä löydy helposti, hän lisäsi.

Puheessaan Trump myös ylisti salaisen palvelun agenttia, joka pysäytti asemiehen ja sai osuman luodista.

Trump vitsaili myös mahdollisesta kolmannesta presidenttikaudesta kehuttuaan ensin nykyistä toista kauttaan.

– Kolmannesta kaudesta tulee vielä parempi. Kunhan vitsailen, hän sanoi.

Trump kommentoi myös tilaisuudessa toimittajille jaettuja palkintoja.

– Tämä ei ole ollut helppo ilta, kaikki nämä palkinnot. Saanko minä vaikuttaa palkintoihin mitenkään, Trump vitsaili.

Muun muassa uutistoimisto AP:n toimittaja Zeke Miller sekä CNN:n toimittajat Kaitlin Collins ja Aamer Madhani palkittiin Trumpin hallintoa käsittelevästä uutisoinnistaan. Trump kätteli Milleriä ja Collinsia, kun palkinnot jaettiin.