Tunnistettava kuontalo on kohottanut bangladeshilaisen puhvelin maailmanmaineeseen. Kyseessä on harvinainen albiinopuhveli nimeltä Donald Trump.
Eläimen kuohkea vaalea karvoitus muistuttaa monien mielestä sen täysnimikaiman, Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tavaramerkkihiustyyliä.
– Pikkuveljeni antoi puhvelille nimeksi Donald Trump, koska karvat sen päässä muistuttavat Donald Trumpin hiuksia, perustelee puhvelinkasvattaja Ziauddin Mridha nimivalintaa.
Someilmiöksi noussut puhveli on elänyt Mridhan omistamalla maatilalla Bangladeshin pääkaupungin Dhakan lähistöllä. Päivittäin kymmeniä ihmisiä on saapunut kaukaakin katsomaan ja valokuvaamaan kuuluisuutta.
Mirdhan mukaan kahdella kuuluisalla Donald Trumpilla ei ole muuta yhteistä kuin hiustyyli. Hän kuvailee puhvelin luonnetta rauhalliseksi.
– Ainoa luksus, jota hän nauttii, on kylpeminen neljä kertaa päivässä, Mirdha sanoo.
Donald Trumpin mukaan nimetty puhveli on viime päivinä saanut paljon huomiota kansainvälisissä uutismedioissa ja sosiaalisessa mediassa.
Myös Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäyksen kohteeksi joutunut Iran on päässyt irvailemaan tapaukselle omassa propagandassaan.
Iranin Venäjän-suurlähetystö harmitteli sosiaalisessa mediassa puhvelin loukkaantuneen siitä, että sitä verrataan Yhdysvaltain presidenttiin.
Puhveli teurastetaan uhrijuhlassa
On ilmeistä, että maailman tämän hetken tunnetuin puhveli ei ole saamastaan huomiosta innoissaan.
Kasvattajan mukaan vierailijoiden määrää jouduttiin rajoittamaan, koska puhveli on ahdistunut uteliaista väkijoukoista ja sen paino on pudonnut.
Lähes 700-kiloinen puhveli aiotaan teurastaa lähipäivinä Id al-Adha -juhlaa varten. Se on jo myyty asiakkaalle, joka aikoo uhrata sen.
Ensi viikolla vietettävä Id al-Adha eli uhrijuhla on yksi islamin tärkeimmistä juhlapyhistä.
Muslimienemmistöisessä Bangladeshissa aiotaan uhrata juhlan aikana yli 12 miljoonaa eläintä: puhveleiden lisäksi esimerkiksi vuohia, lampaita ja lehmiä.
Juhlan aikana syödään paljon lihaa, joka on tavallisesti harvinainen herkku köyhemmille bangladeshilaisille.
Viime vuosina Id al-Adhan aikaan monet epätavallisen suuret tai julkisuuden henkilöitä muistuttavat eläimet ovat nousseet Bangladeshissa someilmiöiksi. Tänä vuonna Donald Trump -puhveli on kiistaton suosikki.
– Minulle tulee ikävä Donald Trumpia, mutta juuri siitä Id al-Adhassa on kyse: uhrauksen tekemisestä, Mridha sanoo.
Lähteet: AFP, Reuters