Juttu tiivistettynä
Yhdysvallat vaatii jälleen Iranilta vastausta rauhanehdotukseensa.
Presidentti Donald Trump sanoi keskiviikkona, että Yhdysvallat on valmis sotilaallisiin toimiin, jos ei saa muutamassa päivässä haluamiaan vastauksia.
– Se on hyvin rajoilla, uskokaa pois. Jos emme saa oikeita vastauksia, me etenemme hyvin nopeasti, uhosi presidentti.
Iran on ilmoittanut tutkivansa Yhdysvaltain ehdotusta.
Maa ei kuitenkaan näytä joustavan Trumpin päävaatimuksessa. Iranin korkein johtaja, ajatollah Mojtaba Khamenei määräsi uutistoimisto Reutersin mukaan, että maa ei luovuta korkealle rikastamaansa uraania. Iranilla on noin 440 kiloa 60-prosenttiseksi rikastettua uraania, ja Yhdysvallat epäilee Iranin rikastavan sitä ydinasetta varten.
Teheraniin odotetaan vielä tänään välittäjämaa Pakistanin asevoimien komentajaa, Asim Muniria, jonka kanssa Iranin neuvottelujohto viilaa vastaustaan, kertoo iranilainen uutistoimisto ISNA.
Milloin Trump reagoi?
Yhdysvaltain ja Israelin sotatoimet Irania vastaan taukosivat 8. huhtikuuta kahden viikon tulitaukoon, eikä niitä ole satunnaisia iskuja lukuun ottamatta jatkettu kuuteen viikkoon.
Israel jatkaa sotatoimiaan Libanonissa, jossa jo yli kolmetuhatta ihmistä on kuollut ja yli miljoona ihmistä on paennut kodeistaan.
Trumpilla on sisäpoliittisia paineita saada Iran ruotuun. Yhdysvalloissa kasvaa kotimainen kritiikki Iranin sotaa ja erityisesti Hormuzinsalmen sulkua vastaan.
Salmen kautta kulkee noin viidennes maailman raakaöljystä ja nesteytetystä maakaasusta. Polttoaineiden korkea hinta rokottaa äänestäjien lompakoita ennen Yhdysvaltain marraskuun kongressin välivaaleja.
Senaatti edisti tiistaina äänin 50–47 lakia, joka pakottaisi presidentin hyväksyttämään Iranin sodan kongressilla.
Trump on toistuvasti asettanut Iranille aikarajoja ja uhkavaatimuksia, mutta toistaiseksi tuloksetta.
Trump kommentoi tilannetta keskiviikkona, ja korosti, ettei aio sallia Iranin hankkia ydinasetta. Hän ei antanut selkeää takarajaa Iranin vastaukselle:
Mikä on Iranin kanta?
Iran on myös esittänyt oman rauhanehdotuksensa Yhdysvalloille.
Tarkkoja tietoja uuden ehdotuksen sisällöstä ei ole julkaistu.
Mediatietojen mukaan ehdotuksiin kuuluvat ainakin vaatimukset Iranin vastaisten pakotteiden purkamisesta ja Iranin ulkomaille jäädytettyjen varojen vapauttamisesta.
Aiemmin Iran on vaatinut oikeutta valvoa Hormuzinsalmen liikennettä, sotakorvauksia ja Yhdysvaltain joukkojen vetäytymistä. Iran myös vaatii, että Israelin lopettaa sotatoimensa Libanonissa.
Rauhanneuvotteluja välittävän Pakistanin sisäministeri vieraili Teheranissa keskiviikkona. Hän tapasi ulkoministeri Abbas Araghchin sekä ilmeisesti myös vallankumouskaartin komentajan, prikaatinkenraali Ahmad Vahidin.
Torstaina Teheraniin odotettiin neuvottelemaan Pakistanin asevoimien komentajaa.
Iranin ulkoministeri Araghchi kommentoi tilannetta keskiviikkona näin:
Mikä on tilanne Hormuzinsalmessa?
Iran päästi keskiviikkona Hormuzinsalmesta läpi 26 laivaa. Mukana oli kolme Aasian markkinoille raakaöljyä kuljettavaa supertankkeria, jotka olivat odottaneet pääsyä salmeen kaksi kuukautta.
Se on kuitenkin alle neljäsosa salmen tavanomaisesta liikennemääristä.
Torstaina aamupäivällä liikenne oli salmessa olematonta.
Iran on organisoinut uuden elimen valvomaan salmen läpikulkua ja lupien myöntämistä. Valvontaelin julkaisi keskiviikkona somessa kartan alueesta, jolle alusten täytyy hakea kulkulupa.
Yhdysvallat puolestaan on jo huhtikuun puolivälistä alkaen estänyt iranilaislaivojen liikenteen Hormuzinsalmessa.
Keskiviikkona amerikkalaissotilaat nousivat Iranin lipun alla purjehtivaan öljytankkeriin, jonka epäiltiin rikkovan Yhdysvaltojen asettamaa sulkua. Sotilaat tutkivat laivan ja muuttivat sen reittiä.
Yhdysvaltain armeija kertoi hiljattain, että alueella on jumissa 1 550 laivaa, 87 eri maasta.