Taiwanin presidentti Lai Ching-te on valmis keskustelemaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa. Maan ulkoministeriö vahvisti tämän torstaina.
Eilen keskiviikkona Trump puolestaan sanoi, että hänkin voisi keskustella Lain kanssa.
Kyseessä olisi ennennäkemätön puhelu maiden johtajien välillä. Yhdysvaltojen ja Taiwanin presidentit eivät ole puhuneet suoraan sitten vuoden 1979, jolloin Yhdysvallat siirsi diplomaattisen tunnustuksensa Pekingiin ja viralliset diplomaattisiteet Taiwaniin päättyivät.
On yhä epäselvää, milloin puhelinkeskustelu voisi toteutua, mutta se voisi toteutuessaan horjuttaa Yhdysvaltain ja Kiinan suhteita. Kiina pitää Taiwania omanaan, eikä ole sulkenut pois sotilaallista voimankäyttöä saadakseen saaren hallintaansa.
Kiina on kehottanut Yhdysvaltoja käsittelemään Taiwan-kysymystä ”äärimmäisellä varovaisuudella”. Torstaina se sanoi vastustavansa kaikenlaista yhteydenpitoa Yhdysvaltojen ja Taiwanin välillä.
Trump tapasi Kiinan presidentin Xi Jinpingin Pekingissä viime viikolla. Trump harkitsee uuden, jopa 14 miljardin dollarin arvoisen asemyyntipaketin hyväksymistä Taiwanille.
Lähde: Reuters