OTTAWA – Tällä kertaa aikataulut eivät natsanneet, sanoi presidentti Alexander Stubb Kanadan pääkaupungissa Ottawassa tiistaina.

Stubb oli tätä ennen viettänyt torstaista maanantaihin asti aikansa Yhdysvaltojen pääkaupungissa Washingtonissa.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ei tällä kertaa kutsunut Stubbia keskustelemaan työhuoneeseensa tai golfkentälle.

Stubb osallistui sen sijaan Bilderberg-kokoukseen, jonka osallistujalista koostui valtaosin amerikkalaisesta ja eurooppalaisesta eliitistä, jotka ovat arvomaailmaltaan Trumpista mahdollisimman kaukana.

Stubb jätti kalenteriinsa runsaasti tilaa, koska kokouksen lisäksi hänen julkisessa ohjelmassaan oli ainoastaan yksi tunnin pituinen keskustelutilaisuus maanantaina ennen matkan jatkumista Kanadaan.

Vaikuttaa ilmeiseltä, että Stubb päätti viettää Bilderberg-kokouksen varjolla kaupungissa usean päivän ja tunnusteli, jos samalla reissulla Trumpilta heltiäisi aikaa, mutta ei tällä kertaa.

Suomalaisten ainoaksi viralliseksi tapaamiseksi Trumpin hallinnon kanssa jäi ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) keskustelu ulkoministeri Marco Rubion kanssa maanantaina.

Trumpilla ei riitä kiinnostusta Ukrainalle

Stubb onnistui viime vuonna luomaan Trumpiin läheiset suhteet erityisesti Ukrainan sodan rauhantunnusteluiden myötä.

Sunnuntaina Stubb puhui puhelimessa jälleen Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa. Stubb sanoi välittäneensä sen jälkeen Ukrainan viestiä taas Yhdysvaltojen suuntaan.

Maailma on kuitenkin muuttunut viime vuodesta, eikä Ukrainasta puhumalla ole enää helppoa järjestää tapaamisia Yhdysvaltojen kanssa.

Trumpin aika kuluu nyt ja ehkä vielä pitkäänkin Iranin sodan käänteissä, jos rauhanneuvottelut jäävät junnaamaan paikoilleen.

Stubb vakuutteli suomalaisille toimittajille, että hänen henkilökohtaiset välinsä Trumpiin eivät ole viilenneet. Hän kuitenkin myönsi, että keskusteluja Trumpin kanssa on ollut viime aikoina vähemmän kuin ennen.

Yhdysvaltojen katse on siirtynyt jälleen kerran taas hieman lisää pois Euroopasta.

Kanada katsoo Eurooppaan

Washingtonin jälkeen Stubbia odotti Ottawassa huomattavasti vilkkaampi julkinen ohjelma.

Kanadan pääministerin Mark Carneyn kanssa ehdittiin mediatempaukseen jäähallille ja sen jälkeen toimistolle puhumaan sotilaallisesta yhteistyöstä.

Sanomalehti Wall Street Journalin tietojen mukaan useat eurooppalaiset johtajat ovat alkaneet valmistautua tilanteeseen, jossa Trump päättäisi ajaa alas Yhdysvaltojen yhteistyötä Natossa, vaikka maa jäisikin yhä teknisesti sotilasliiton jäseneksi.

WSJ:n mukaan Stubb on ollut keskusteluissa avainroolissa, ja myös Carney haluaa olla mukana hätäsuunnitelman laatimisessa.

Carney on tällä hetkellä todella vahva pääministeri.

Hänen liberaalipuolueensa voitti maanantaina täytevaaleissa enemmistön parlamenttiin, joten hän pääsee johtamaan maata ilman opposition tukea.

Reilu vuosi sitten valtaan noussut entinen keskuspankkiiri on pystynyt pitämään Trumpiin henkilökohtaisella tasolla asialliset välit, mutta samalla hän on uskaltanut puhua Trumpin politiikasta hyvin kriittisesti.

Rauhan tyyssijana tunnettu Kanada on hyvin merien suojelema, jos otetaan lähtökohdaksi, että Yhdysvallat ei sentään suunnittele hyökkäävänsä maahan.

Kanadaa kuitenkin huolestuttavat Yhdysvaltojen sotilaallisen liittolaisuuden epävarmuus ja Arktisen alueen vilkastuminen.

Carney sitoutui nostamaan Kanadan puolustusbudjetin nykyisestä kahdesta prosentista bruttokansantuotteesta viiteen prosenttiin vuoteen 2035 mennessä. Koviin sotilasmenoihin tulisi kuluttaa vähintään 3,5 prosenttia.

Carney yrittää myös monipuolistaa maan kauppasuhteita sadoilla miljardeilla dollareilla vuositasolla, koska Trumpin tullit ovat osuneet erityisen kovasti Kanadaan.

Työtä riittää, sillä Kanadan tuonnista yli puolet tulee Yhdysvalloista. Maan viennistä puolestaan noin kolme neljäsosaa kulkee Yhdysvaltoihin.

Siksi Kanada on täydellinen kohde suomalaiselle puolustusteollisuudelle, jota Stubb parhaansa mukaan kehui Ottawassa tapahtumasta toiseen.

Kanadaan on käynnissä selvä pohjoismaisen puolustusteollisuuden kilpajuoksu, sillä hiljattain myös Ruotsin valtionjohto ja yritykset kävivät mainostamassa omaa osaamistaan.

Stubbin mukana Kanadassa oli mukana 40 suomalaisen yrityksen edustajia, mikä on lähihistorian suurin määrä.

Golfdiplomatia tauolle

Stubb sanoi Kanadassa, että hänellä on seuraaville kuukausille putkessa maailmalle matkoja matkojen perään.

Ei ainoastaan Yhdysvaltoihin, vaan kaikkialle muualle, kuten kolmen viikon päästä Tšekkiin.

Trumpin taivutteluun tähtäävä diplomatia jatkuu kulisseissa, mutta toistaiseksi se aika on ohi, kun Suomen presidentti pääsi ravaamaan Valkoisessa talossa monta kertaa vuodessa.

Stubb näytti lätkädiplomatian taitojaan Kanadassa: