Yhdysvallat ja Iran ovat sopineet kahden viikon tulitauosta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi lykkäävänsä suunniteltuja iskuja Iraniin kahdella viikolla, jos Iran sitoutuu avaamaan Hormuzinsalmen ”täysin, välittömästi ja turvallisesti”. Kaksi viikkoa kestävän tulitauon tulee presidentin mukaan olla molemminpuolinen.

Iran kertoi suostuvansa kahden viikon tulitaukoon ja Hormuzinsalmen avaamiseen tulitauon ajaksi. CNN:n Valkoisen talon virkamieslähteen mukaan myös Israel on suostunut tulitaukoon.

Trumpin mukaan Yhdysvallat vastaanotti Iranilta kymmenkohtaisen ehdotuksen, jonka pohjalta on hänen mukaansa mahdollista neuvotella rauhasta tulitauon aikana.

Yle seuraa Lähi-idän tapahtumia tarkemmin tässä artikkelissa.