Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ottanut kantaa Iranin osallistumiseen kesällä Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Kanadassa pelattaviin jalkapallon MM-kisoihin.

– Iranin jalkapallomaajoukkue on tervetullut MM-kisoihin, mutta en todellakaan usko, että heidän läsnäolonsa siellä on sopivaa heidän oman henkensä ja turvallisuutensa vuoksi, Trump kirjoitti Truth Social -palvelussaan.

Iranin osallistuminen on puhuttanut sen jälkeen, kun Yhdysvallat aloitti yhdessä Israelin kanssa iskut Iraniin lauantaiaamuna 28. helmikuuta. Iran on vastannut kostoiskuilla Israeliin ja Yhdysvaltain sotilastukikohtiin ja lähetystöihin useissa alueen maissa.

Iranin urheiluministeri Ahmad Donyamali on jo aiemmin sanonut, ettei Iran voi osallistua MM-kisoihin.

– Korruptoituneen hallituksen salamurhattua johtajamme emme voi missään olosuhteissa osallistua MM-kisoihin, Donyamali sanoi televisiohaastattelussa saksalaisen uutistoimiston DPA:n mukaan.

Kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino kertoi Trumpin kannasta jo keskiviikkona. Hän kirjoitti silloin Instagramissa, että Trumpin mukaan Iran on tervetullut MM-turnaukseen.

– Tarvitsemme kaikki MM-kisojen kaltaisen tapahtuman yhdistämään ihmisiä nyt enemmän kuin koskaan, ja kiitän vilpittömästi Yhdysvaltain presidenttiä hänen tuestaan, sillä se osoittaa jälleen kerran, että jalkapallo yhdistää maailman, Infantino kirjoitti Instagramissa.

Jalkapallon miesten MM-kisat pelataan 11.6–19.7.2026.