Osa SDP:n jäsenistä puolustaa nyt julkisesti puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista.
STT uutisoi keskiviikkona, että sen lähteiden mukaan Tuppurainen on käyttäytynyt toistuvasti epäasiallisesti avustajiaan sekä kansanedustajia kohtaan. Tuppurainen kiistää väitteet.
SDP:n puoluejohtaja Antti Lindtman sanoi pitävänsä Tuppuraisesta esitettyjä väitteitä kohtuuttomina.
Lindtman sanoi keskiviikkona, ettei ole koskaan nähnyt Tuppuraisen huutavan, nolaavan tai nöyryyttävän ihmisiä.
Keskiviikkoiltana SDP:n eduskuntaryhmän työntekijät vetosivat yhteisessä kannanotossaan Tytti Tuppuraisen puolesta.
Työntekijät sanovat lukeneensa hämmentyneinä STT:n aiemmin tänään keskiviikkona julkaisemaa uutista, jossa Tuppuraista moitittiin epäasiallisesta käytöksestä. He kertovat, että eivät tunnista jutun kuvaamaa epäasiallista käytöstä. Kannanoton on allekirjoittanut yli 30 työntekijää.
Lisäksi muun muassa SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan toinen varapuhemies Tarja Filatov asettui puolustamaan Tuppuraista. Filatov kirjoittaa Facebookissa, ettei hän ole koskaan kuullut, että Tuppurainen nöyryyttäisi ketään tai huutaisi.
– Joskus hieman kovennettua ääntä, kokouksen alussa, jotta jengi huomaa kahvittelun loppuneen ja kokouksen alkaneen. Ja taitaapa Tytillä olla avustajatkin pysyneet keskimääräistä pidempään. Täysi tuki vahvalle ryhmänjohtajallemme, Filatov kirjoittaa.
Räsänen: Puskasta huutelun on loputtava
Myös SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman mielestä väitteet Tuppuraisesta ovat kohtuuttomia.
– En voi hyväksyä tälläistä mustamaalausta. Kun on itse istunut kyseisissä kokouksissa, en tunnista mitään epäasiallista käytöstä, puhumattakaan syytöksistä, joissa väitetään puheenjohtajan nöyryyttäneen avustajia, Heinäluoma kirjoittaa Facebookissa.
SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen pitää väitteitä Tuppuraisen käytöksestä niin ikään perusteettomina.
Räsänen vetoaa MTV Uutisten haastattelussa siihen, että väitteiden taka olevien ihmisten tulisi kertoa niistä julkisesti omilla kasvoillaan.
– Ihan puuta heinää. Tässä ei ole mitään villoja. Jos nämä (väitteet) pitäisivät paikkaansa, niin kyllä he uskaltaisivat varmaan omalla nimellään ja naamallaan sanoa. Nyt tämän ainaisen puskasta huutelun pitää loppua, Räsänen kommentoi MTV Uutisille.
Häirintätapauksia on selvitetty eduskunnassa sen jälkeen, kun SDP:n kansanedustaja Ville Merinen kertoi Ylen aiemmin tammikuussa julkaistussa Vallan algoritmi -dokumenttisarjassa, että kansanedustajien avustajia häirittäisiin ja ahdisteltaisiin eduskunnassa. Sarjassa Merinen sanoo, että häntä on lähestytty asiasta terapeuttitaustansa vuoksi.
Keskiviikkona Merinen kirjoitti Instagram-tilillään, että hän häpeää puolueensa toimintaa.
– Ihmisiä on vaihduttava, Merinen kirjoittaa mainitsematta yhdenkään puoluetoverinsa nimeä.
Myöhemmin keskiviikkona myös SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen kertoi Instagramissa, että hänkin on kohdannut epäasiallista kohtelua SDP:n eduskuntaryhmässä. STT:lle hän vahvisti, että Tuppurainen oli sanonut hänelle irtisanomislakiin liittyvässä keskustelussa, että ”ketään ei kiinnosta Pia Hiltunen”. Hiltunen äänesti ryhmän toiveiden vastaisesti esityksen puolesta.
Tuppurainen kertoi illalla MTV:llä puhutelleensa Hiltusta irtisanomislaista. Hänen mukaansa puhuttelu oli asiallinen.
Hiltunen kertoo tuoneensa asian esille toistamiseen ja saaneensa vastaukseksi, ettei asia liity eduskunta-avustajien huonoon kohteluun. Hänelle todettiin, ettei asiaa kannattaisi puida mediassa.
Muokattu 28.1. klo 19.03: Lisätty ryhmäkanslian työntekijöiden kannanotto.
Muokattu 28.1. klo 18.53: Lisätty Pia Hiltusen kommentit.