Juttu tiivistettynä
Venäjän johto haluaa esittäytyä sivustakatsojana, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump painostaa Tanskaa luovuttamaan Grönlannin hallinnan Yhdysvalloille.
Äänenpainot olivat varovaiset, kun Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kommentoi asiaa vuosittaisessa suuressa tiedotustilaisuudessaan tiistaina.
Lavrov korosti heti alkuun, että Venäjä ei ole kiinnostunut sekaantumaan muiden asioihin – Grönlannin kohtaloa pitää ratkoa Nato-maiden kesken.
Trump on perustellut haluaan liittää Grönlanti Yhdysvaltoihin sillä, että muuten Venäjä ja Kiina ottavat saaren. Lavrov kiisti väitteen.
– Sille ei ole vahvistusta, ja lännessäkin jo ekonomistit ja politiikan asiantuntijatkin kiistävät sen. Me tietenkin seuraamme tilannetta, tämä on vakava geopoliittinen tilanne. Teemme johtopäätöksiä tämän ongelman ratkaisun lopputulemasta, Lavrov muotoili.
Samalla Lavrov halusi korostaa, että periaatteessa Grönlanti ei ole luonnollinen osa Tanskaa eikä aikanaan Norjaakaan.
– Se on kolonialistinen valloitus. Se, että asukkaat ovat tottuneet siihen ja tuntevat olonsa mukavaksi, on toinen kysymys.
Katso tästä, miten Lavrov kommentoi tiistaina Grönlantia:
Venäjä pilkkasi Stubbia
Lavrovin kommenteissa on kuultavissa, että Venäjän johto haluaa edelleen pitää hyvät suhteet Trumpiin.
Samaan aikaan Venäjä voi olla tyytyväinen railoon, jonka Trumpin pyrkimykset avaavat sotilasliitto Naton riveihin.
– Läntisten yhteiskuntien sisälle kasaantuu kriisitaipumuksia. Grönlanti on ilmeinen esimerkki, joka on kaikkien huulilla ja jonka ympärillä käydään keskusteluja, joita olisi ollut vaikea kuvitella aiemmin, mukaan lukien Naton säilymisestä, Lavrov sanoi.
Kaikki kommentit eivät olleet yhtä varovaisia.
Putinin erityislähettiläänä Trumpin väen suuntaan toimiva valtiollisen investointirahaston johtaja Kirill Dmitrijev trollasi sosiaalisessa mediassa Trumpin edesottamuksista järkyttyneitä Euroopan maita.
Dmitrijev arveli Euroopan maiden puhuvan nyt suurella suulla mutta antavan lopulta periksi Trumpille. Hän pilkkasi myös Suomen presidentin Alexander Stubbin Grönlanti-lausuntoa.
– Eikö golf auttanutkaan? Ehkä sinun pitäisi keskittyä tekemään Suomesta menestyksekäs olemalla hyvä naapuri Venäjälle, Dmitrijev kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Peskov: Trump pääsee historiaan
Venäjän presidentin lehdistösihteeri Dmitri Peskov kommentoi maanantaina, että Trump pääsee maailmanhistoriaan, jos hän ratkaisee kysymyksen Grönlannin liittämisestä Yhdysvaltoihin.
Valtiollinen sanomalehti Rossiiskaja Gazeta kirjoitti lennokkaammin sanankääntein:
– Jos Trump saavuttaa Grönlannin liittämisen Yhdysvaltoihin 4. heinäkuuta 2026 mennessä, jolloin Yhdysvallat juhlii itsenäisyysjulistuksen 250-vuotisjuhlaa, hänet epäilemättä lasketaan niiden historiallisten henkilöiden joukkoon, jotka vahvistivat Yhdysvaltojen suuruuden.
Lehden mukaan Grönlannin saadessaan Yhdysvalloista tulisi pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio. Se olisi yhdysvaltalaisille ”planetaarisen tason tapahtuma”.
– Sellaista Valkoisen talon isännän saavutusta Yhdysvaltain kansa ei tosiaankaan unohda.
Lehden suuri toive ilmenee jo otsikosta: Grönlanti – Naton hautausmaa.
Naton kriisi ilahduttaa Venäjällä
Kommersant-lehdessä ulkopolitiikan asiantuntija Fjodor Lukjanov ei vielä kuuluttanut Naton kuolemaa.
– Mutta jos kaikki 1900-luvun toisen puoliskon instituutiot ovat syvässä kriisissä olosuhteiden laadullisen muutoksen takia, miksi Naton pitäisi olla poikkeus? Lukjanov pohti.
Iltapäivälehti MK puolestaan ilakoi, että mennyt viikko toi hyvän vitsin: Tanska Naton jäsenenä odotti vuosikymmeniä, että Venäjä hyökkää mutta nyt hyökkäsikin Nato.
– Ylipäätään vaikutelma on, että hullujenhuoneella hulluksi on tullut ylilääkärikin. Ja kaikki meni ihan sekaisin. Hänhän on johtaja, mitä hänelle voitte tehdä? MK:n toimittaja Dmitri Popov kirjoitti.
Popov arveli, että Euroopan maat löytävät keinon tosiasiallisesti antaa Grönlannin Trumpille.
Huomionarvoisena hän piti, että tätä taustaa vasten Euroopan maat yhtäkkiä alkoivat ajatella, että ei olisi huono keskustella Venäjän kanssa.
– EU:sta jopa esitettiin neuvottelijan rooliin Suomen presidenttiä Stubbia. Erinomainen ehdokas, koska hänen kanssaan Moskovalla ei ole mitään keskusteltavaa, Popov kirjoitti.
Venäläismedian kirjoituksissa näkyy Venäjän nykyisen propagandalinjan sisäinen ristiriita: Yhdysvaltain sijaan läntisiä päävastustajia ovat nyt ilkeämieliset Euroopan valtiot, mutta samaan aikaan Venäjän media jatkuvasti korostaa niiden heikkoutta suhteessa Yhdysvaltoihin.
Trump vei Putinin paikan hämmentäjänä
Carnegie-tutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Aleksandr Baunov arvioi artikkelissaan, että Trumpin otteet myös huolettavat Venäjän johtoa.
Venäjä on pitänyt omana valttikorttinaan valmiutta toimia ennalta-arvaamattomasti: riskeerata, rikkoa kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä, osoittaa valmiutta uhrata enemmän kuin vastustaja.
– Yhtäkkiä Venäjä ei olekaan enää johtava hämmentäjä, ja valttikortit nappasi Trumpin hahmossa globaali toimija, jolla on suurempi kunnianhimo ja mahdollisuudet.
Asetelman hankaluudesta Venäjälle kertoo sekin, miten hiljaa Venäjän presidentti Vladimir Putin on ollut liittolaisensa Venezuelan presidentin Nicolás Maduron kohtalosta, kun Yhdysvallat sieppasi tämän vaimoineen Caracasista aiemmin tässä kuussa.